Blogi:

26.5.17, perjantai:
Juha toi koirat meille aamuyhdeksältä. Kävin niiden kanssa lenkillä. Sen jälkeen lähdimme Nauvoon, koirat jätimme meille. Annan ja Juha hakevat ne myöhemmin, kun Kideltä poistetaan tikit.
Menomatkalla näimme Koumin kohdalla hiirihaukan istumassa sähkölinjalla. Pysäytin auton ja nousin kuvaamaan sitä. Sehän nousi tietysti lentoon, mutta sain siitä pari hyvää kuvaa lennossa.
Perillä odotti nurmikot leikkuuta. Ulla oli myös sitä mieltä, että taloa pitäisi siivota sisältä. Ja ulkoa. No, huomenna sitten. Tai joskus myöhemmin, kun huomenna lähdemme takaisin.
Vesipumpulla haaroittimesta oli pakkanen rikkonut sulkuhanan. Viimeksi kun olimme täällä, niin yöllä oli ollut kymmenen asteen pakkanen. En tietenkään ollut sulkenut yöksi pumppua ja tyhjentänyt putkistoa. Vesi oli jäätyessään rikkonut sulkuhanan kuoren. Se kyllä pitää, kun hana on kiinni, mutta avatessa alkaa vesisuihku hanan kyljestä. Pitää alkaa ensi viikolla putkimieheksi!
Naapuriin oli tullut Rainer Ruotsista kesää viettämään.

25.5.17, torstai:
Tänään en seurannut, kun Mauno Koivisto laskettiin haudan lepoon. Kyllä yksi hautaus viikossa riittää minulle. Ja jos olen rehellinen, niin kummitätini kuolema ja hautaaminen koskettivat minua paljon enemmän kuin yhden entisen presidentin.
Kävin tänään ensimmäisellä juoksulenkillä sunnuntaisen onnettomuuden jälkeen. Askel ei ollut kevyt eikä vauhti kovaa. Mutta oli se ihan juoksua, molemmat jalat olivat yhtä aikaa ilmassa. Siis myös ne reunimmaiset.

24.5.17, keskiviikko:
Tänään menimme Maijan ja Ainon kanssa saattamaan kummitätini, isäni nuorimman sisaren Hilkan haudan lepoon. Hilkka täytti viime syksynä yhdeksänkymmentäviisi vuotta, hän on vanhimmaksi elänyt suvussamme.
Menomatkalla Aino (myös 95-vuotias) kertoi jutun jatkosodan ajalta, he olivat silloin Hilkan kanssa parikymppisiä tyttöjä. Aino oli Hajalan Rantalassa Hilkan kotona ja he kuuntelivat aina lauantaisin radiosta ohjelmaa, jossa soitettiin musiikkikappaleita ja sotilaat lähettivät terveisiä koteihinsa ja tytöillensä. Sinä päivänä he olivat myös tehneet siirappia. Koko aamu oli pesty, kuorittu ja paloiteltu sokerijuurikkaita. Sitten heidän tehtävänään oli keittää se siirappi saunan padassa. Se oli tarkkaa hommaa, ettei kallisarvoinen aine vaan kiehu yli.
Kun tytöt olivat radion ääressä, niin Hilkan isosisko, toistakymmentä vuotta vanhempi Valma, tuli sisään lehmiä lypsämästä. Hän kysyi Hilkalta, oletko käynyt siirappia katsomassa. Hilkka totesi, että ei nyt hetkeen, mutta että hän lähtee heti tämän kappaleen jälkeen. Valma totesi tytönhupakolle rauhallisesti: ei enää mitään kiirettä, se siirappi tuli jo häntä vastaan saunan ovella. Sanoimme Ainolle, että tämä tarina hänen pitää kertoa myös muistotilaisuudessa.
Itse muistotilaisuus oli todella herkkä ja koskettava. Hilkka oli ihminen, jonka kanssa kaikki tulivat toimeen ja Hilkalta riitti aina aikaa ja hymy meille kaikille hänet tuntevalle. Lukemattomat kerrat ovat ne, jotka minäkin olen viettänyt kummitätini luona. Hilkan mansikkatäytekakkua ei voittanut mikään. Kiinnostava oli myös hänen harmoninsa. Epämusikaalisena opin sen kanssa soittamaan Ukko-Nooan. Myös hänen miehensä Armaksen moottoripyörä oli kiinnostava laitos, vaikka hiukan pelkäsin istua takana, kun Armas kaarteissa kallisti pyörää voimakkaasti sisäkurvin puolelle.
Kävimme Hilkkaa katsomassa tällä samalla porukalla pari kertaa vuodessa. Hilkka muisti menneet asiat loistavasti ja hän oli todella hyvä kertoja. Paljon olen saanut häneltä tietoa ja tarinoita isäni perheen elämästä ennen sotia ja sotien aikana.
Hilkka oli säilyttänyt kaikki hänen neljän veljensä kirjeet rintamalta kotitilalle sodan aikana. Veljeni Matti kokosi kirjeiden sisällöstä ja perheen elämästä sodan aikana kirjan Erään perheen sota. Kaksi veljeksistä sai surmansa taistelussa ryssiä vastaan – kuten siihen aikaan oli tapana sanoa. Se tarina on myös hyvin koskettava.
Tässä on jo kolme kertaa vajaan vuoden aikana saanut tavata sukulaisiaan, kun on läheisiä haudattu. Mukavahan se on sukulaisten kanssa tavata ja turista – ja vielä mukavampi olisi joskus iloisemmissa merkeissä.
Olen ilmoittanut suvulleni, että en juhli kesällä merkkipäivääni millään tavalla. Ehkä pitäisi harkita asiaa vielä kerran. Taitaa vaan käydä niin, että hitaana hämäläisenä harkinta kestää kauan. Niin kauan, että merkkipäivä ja – vuosi on kaukana takanapäin, kun olen saanut asian pähkäiltyä valmiiksi.

22.5.17, maanantai:
Parantelin päätäni. Se voi jo paremmin. Silmän alunen on kauniin värikäs. Siitä on löydettävissä sinistä, sinipunaista ja keltaista.
Sen sijaan käsi voi huonommin. Se on turvoksissa ja sininen.
Sitä ei voi käyttää kirjoittamiseen eikä voimalajeihin. Olutlasiakaan sillä ei pysty nostamaan. Alan huolestua!

21.5.17, sunnuntai:
Huonosti nukutun yön jälkeen tein tutkimuksen tilastani.
Otin poskesta pois rasvalapun ja sitä peittävän siteen. Siteen asennus oli hiukan amatöörimäisesti tehty. Ei ihme, sillä ensiavun kaksikko oli kätilö ja synnytyslääkäri. Olivat tottuneet räätälöimään hiukan nuorempaa kudosta! Poskesta oli iho poistunut isänmaata syleillessäni muutaman neliösenttimetrin alalta. Kudos oli kuitenkin aika kuiva ja alkanut jo arpeutua. Joten päätin jättää sen sitomatta ja peittämättä.
Vasen käsi oli ehkä huonommassa kunnossa. Jostain käsittämättömästä syystä käden iho oli ehjä. Pikkusormen ja nimettömän alin nivel oli arka ja koko kämmen turvoksissa. Kädellä ei mitään hyödyllistä pystynyt tekemään, kun puristusvoima oli täysin kadoksissa. Mutta eiköhän siitäkin toimiva uloke vielä tule ajan kanssa.
Koirien ulkoilutukset jatkuivat. Yöllä ensin pikku lenkki, jonka Kide tosin muutti aika pitkäksi, noin kilometrin vaellukseksi yön pimeydessä. Päivän mittaan kolme lenkkiä ja pääsin esittelemään naapureille ja koirien kusettajille komeaa ulkomuotoani.
Jalat toimivat hyvin. Ja pääkin pelasi kun tein pari vaikeaa sudokua!

20.5.17, lauantai:

Maijan kanssa vaeltamassa Turun illassa ja yössä.
Lähtö oli klo 19.20 Heikkilän kasarmilta.
Sieltä urheilupuiston kautta Aurajoenrantaan ja förillä yli. Siellä 1. huolto, matka jatkui Halistenkoskelle Auran rantoja myötäillen.
Pieni lepohetki juoma-asemalla ja takaisin förin huoltoon.
Linna kiertäen Ruissaloon, kansallispuiston nurkalla tankkaus ja keskustelua sotilaiden kanssa, jotka olivat meitä varjostaneet tänne asti. Siellä nuoret joutuivat pitämään pidemmän tauon, kun me vanhat karpaasit jatkoimme sitä samaa kymmenen minuutin km-vauhtia.
Kakolan alueen kautta paluumatkalla förin huoltoon. Sieltä jouduimme kiertämään Martinsillan kautta Aurajoen itäpuolelle ja sieltä kohti Wärtsilän muinaisen telakan aluetta.
Juuri ennen kuin käännyimme rannasta kohti Heikkilän kasarmia, kompastuin hämärässä betoniporsaaseen. Jälki oli yllä olevan kuvan mukainen.
Mutta kuten Arvo on joskus todennut, tässä naamataulussa kaikki muutokset ovat parannuksia.
Naaman lisäksi vasen käsi kärsi kaatumisesta. Onneksi jalat säilyivät kunnossa.

19.5.17, perjantai:
Vihdoinkin kesä.
Lämpötila nousi reippaasti yli kahdenkymmenen asteen.
Koiria ulkoiluttaessani näin kevään ensimmäiset käärmeet. Ensin pienen aivan vaaleanruskean kyyn. Se oli ehkä noin kolmekymmentä senttiä pitkä ja sellainen etusormen paksuinen. Toinen olikin sitten kunnon kokoinen, yli puolimetrinen.
Näin ne Friscon kanssa juoksulenkillä. Pysähdyin molemmilla kerroilla ja menin aivan käärmeen viereen. Frisco ei kummallakaan kerralla kiinnostunut madosta vaan katseli toiseen suuntaan. Ilmeisesti käärmeet eivät haise millekään, kun koirat eivät niihin reagoi mitenkään.
Sain ikkunan pesun tehtyä. Ainoastaan verannan ikkunat jäivät kesään.

18.5.17, torstai:
Kesäinen päivä pakotti tekemään puhdetöitä ikkunoiden kanssa. Eihän sitä talven pimeydessä huomaa, että ikkunat likaantuvat. Mutta kesä ja aurinko pakottavat laiskankin miehen työmaan ääreen. Pesin tänään muut ikkunat paitsi keittiön ja olohuoneen.
Iltapäivällä saimme kaksi koiraa viikonlopuksi hoitoon. Kide onkin ihan oikeasti hoidettava. Siltä leikattiin maanantaina rivi nisiä ja se on edelleen lääkekuurilla. Siis kipulääkettä sille syötetään. Minä en sinne mahan alle ole katsellut, mutta aika pitkä viilto sille on Ullan mukaan tehty. Lääkäri oli tänään soittanut ja kertonut, että ne kasvaimet olivat sen näköisiä, että niissä on pahanlaatuinen kasvain. Samanikäisenä Jadelta myös leikattiin kasvaimet. Se eli vielä kaksi vuotta leikkauksen jälkeen. Tollerinartuille tämä on hyvin yleinen syy elämänlangan katkeamiseen.
Katsoin tänään ensimmäisen jääkiekko-ottelun MM-kisoista. Ensimmäistä erää en nähnyt, mutta heti toisen erän alussa Suomi teki maalin. Sen jälkeen USA painosti mutta ei osannut laittaa pikkumustaa pömpeliin. Mahtaako joukkueemme valmentaja Marjamäki saada sittenkin jatkoa varsin ryppyiselle uralleen?

17.5.17, keskiviikko:
Trump on mokaillut Yhdysvaltain presidenttinä pian neljä kuukautta.
Mieshän on selkeästi hieman tyhmä ja kun tyhmä twiittailee myöhään yöllä, niin mokia sattuu. Vaikka olisi selvin päin – alkoholistiksi Trumpia ei olla sentään vielä syytetty. Kaikesta muusta demokraatit ovatkin häntä syyttäneet.
Viimeksi mies meni lavertelemaan Venäjän ulkoministerille salaisia tietoja. Tosin tämä hyväkäs – siis Trump – ilmoitti, että hänellä on siihen oikeus, kun hän sattuu olemaan maan presidentti.
Putin tuli myös ulos pelastamaan kaveriaan. Hän sanoi olevansa valmis julkaisemaan Trumpin kanssa käydyn keskustelun muistion. Amerikkalaisia varten Putin kyllä väärentäisi paljon enemmänkin kuin yhden pöytäkirjan. Voisivatko amerikkalaiset olla niin naiiveja, että uskoisivat Putinin rehellisyyteen!
Trumpin puolue on toistaiseksi niellyt miehen toilaukset ja pysynyt uskollisena. Demokraatit ovat vähemmistössä parlamentissa eikä siellä ole vielä nostettu mitään syytteitä Trumpia vastaan, vaikka ehkä syytä olisi jo ollut. Kuinka kauan, sen aika näyttää. Minä uskon, että ennen vuoden loppua alkaa trumpgate, jonka seurauksena mies joutuu luopumaan asemastaan.
Tai sitten ei. Jörn Donner totesi muutama vuosikymmen sitten, että USA ja Pohjanmaa ovat pohjimmiltaan samanlaisia saarekkeita. Molemmissa asuu tyhmänpuoleinen uhoava kansa. Siis juuri sellainen millainen Trump on. Ehkä USA ansaitsee sellaisen presidentin itselleen!
Kävin iltarasteilla Hirvensalossa.
Reitin animaatio TÄSSÄ!!!

16.5.17, tiistai:
Tänään tein jo kevään kolmannen pyörälenkin. Kävin kääntymässä Piikkiössä. Rungon koulun kohdalla olin ajaa kolarin. Lauma poikalapsia tuli koulusta pyörineen pyörätielle. Porukassa tyhmyys tiivistyy ja poikaset ajoivat sankkana parvena ympyrää. Ihme etteivät toisiinsa törmänneet. Minä tulin vauhdilla alamäkeen ja jouduin jarruttamaan täysillä välttääkseni kolarin. Ennen kohtausta jouduin karjaisemaan ”Pojat perrrrkelee” saadakseni edes hiukan aukkoa tiehen.
Nykyajan vanhempien ote kasvatukseen on hiukan niin ja näin. Eikä opettajakaan saa iskostettua poikien koviin kalloihin säällisiä malleja, miten liikenteessä käyttäydytään.
Siinä ajellessani ajattelin lähettää palautetta koulun rehtorille, mutta jätin sen tekemättä. Kaipa niille siitä on jo riittävästi lähetetty palautetta. Ja ensimmäinen kesäpäivä saa tietysti pojat käyttäytymään samalla tavalla kuin vasikat keväiselle laitumelle rynnätessään.

15.5.17, maanantai:
Anna toi aamulle Friscon hoitoon ja vei samalla Kiden leikkaukseen. Siltä poistettiin muutama nisä, se lienee aika tavallista noilla tollerinartuilla. Jadelta ne aikanaan myös poistettiin.
Minä sain kävelyseuraa Friscosta parille lenkille. Koira oli paljon sosiaalisempi vieraita ihmisiä kohtaan, kun pomo ei ollut mukana rajoittamassa!
Kide oli leikkauksen jälkeen hiukan poissa pelistä, mutta muutaman tunnin jälkeen se oli jo ihan normaali. Hyväkuntoiselle koiralle isompikin leikkaus sujuu hyvin ja palautuminen vielä paremmin.
Illansuussa kävimme Maijan kanssa suunnistamassa Kuusistossa firmarasteilla. Tai siis NEO-rasteilla, ne on nimetty uudelleen sponsorin mukaan.
Suunnistus pidettiin kartalla ja alueella, jolla en ole koskaan ennen suunnistanut. Se on harvinaista herkkua näillä Turun seudun iltarasteilla. Rastit löytyivät virheettömästi.
Tässä REITTI.
Kunto vaan ei ollut enää ihan tuore lauantaisen kilpailun ja eilisen juoksulenkin jälkeen. Näin varttuneena teininä pitäisi ymmärtää, että lepo se kuntoa nostaa, ei älytön lenkkeily.

14.5.17, sunnuntai:
Ajelimme tänään Tampereelle juhlimaan Amalian yhdeksänvuotissynttäreitä. Neiti täytti vuodet jo pari viikkoa sitten, mutta juhlalle ei löytynyt kalenterista sopivaa päivää aikaisemmin.
Perinteisellä porukalla ja perinteisillä menoilla juhlat sujuivat.
Samalla pääsimme tutustumaan Joonan ja Amalian uusiin huoneisiin. Neidin huone oli jo kalustettu viimeisen päälle ja siitä kyllä huomasi, että kyseessä oli tytön huone.
Joonan kalustus oli vielä hieman kesken. Huonetta hallitsi isolla seinällä oleva maailman kartta. Se oli tilattu mittojen mukaan ja kiinnitetty seinään kuin tapetti. Se oli makea!

13.5.17, lauantai:
Tasavaltamme presidentti Mauno Koivisto kuoli eilen illalla 93 vuoden iässä. Hän muistetaan miehenä joka palautti demokratian Suomeen Kekkosen ajan ummehtuneisuuden jälkeen. Hän oli myös ensimmäinen soisalidemokraattinen presidentti maassamme. Sen jälkeen valittiin myös sossu, Martti Ahtisaari. Ja vielä kolmaskin putkeen, nimittäin Tarja Halonen. Minäkin menin äänestämään Haloskaa, kun vastassa oli kepulainen vastaehdokas Esko Aho. Vieläkin näen painajaisia asiasta. Mutta tilanne oli inhimillisesti katsoen mahdoton. Äänestääkö sossua vai maalaisliittolaista, joka pettää aina.
Viime yönä en nähnyt painajaisia, vaan lähdin reippain mielin piirinmestaruusmittelöön Laitilaan. Kyseessä oli suunnistuksen pikamatka. Maasto oli tyypillistä Vakka-Suomen metsää. Pienet korkeuserot, hyvää maastopohja ja tarkat rastipisteet.
Tein jälleen lähes virheettömän suorituksen. Se kantoi sijalle 10, 29 osanottajaa oli sarjassamme. Sain tänään todella hyviä päänahkoja, muun muassa moninkertainen  veteraanien Suomen ja maailmanmestari Loukosen Veikko jäi taakseni.
Voittajalle hävisin viisi minuuttia, pronssinen mitali jäi kolmen minuutin päähän – se kaikki on siis kiinni juoksukunnosta.
Sitä tietenkin saisi parannettua harjoittelu tehostamalla. Sanovat, ettei se harjoittelu ole edes kiellettyä. Mutta onhan se epäreilua muita kohtaan!
Reitti:


12.5.17, perjantai:
Lämpömittari näytti kahden metrin korkeudessa minimiksi -4,8 astetta. Maan pinnassa pakkasta oli varmasti paljon enemmän. Vesijohtomme jäätyi, joten aamukahvin kanssa piti olla tänään verkkainen. No, sehän hämäläiseltä onnistuu kyllä, yhdeksän jälkeen alkoi taas vettä tulla.
Vein eilen riistakameran joen toiselle puolelle. Sieltä ei mitään ihmeitä näkynyt. Mutta omassa pihassa oli iso valkohäntäpeura aamulla kun menin laskemaan laulellen vesiä. Heikohkosta lauluäänestäni huolimatta.
Vaikka päivällä ilma hieman lämpenikin, niin totesimme, että tämähän on kesämökki ja pakkasimme laukkumme ja palasimme takaisin kaupunkiin.

11.5.17, torstai:
Aamulla hautasin joutsenen. Kaivoin sille puoli metriä syvän kuopan suulin takana olevan pellon nurkkaan. Aluksi kuoppa oli liian lyhyt, kun otin joutsenen pois jätesäkistä, totesin, että hautaa pitää pidentää.
Haudan kaivaminen toiselle on minulle tuttua hommaa. Olin viisitoistavuotiaana Kontiolahdella isäni veljen hommissa. Hän urakoi seurakunnan ulkoalueita, siihen kuului myös hautojen kaivuu. Kun vakinainen haudankaivaja oli lomilla, niin minä kaivoin pari hautaa lapiolla. Silloin ei käytetty mitään koneita, hartiapankilla vainajat kätkettiin maan poveen. Nyt selkä huusi hoosiannaa jo tämän pienen kuopan takia.
Lahdella uiskenteli venevalkaman edessä yksinäinen joutsen. Odotteli varmaan kumppaniaan, joutsenethan harrastavat elinikäistä liittoa.
Päivällä kävimme Korppoossa. Poikkesimme Amalian kotona. Ainakin puodin nimi oli Amalias Hem. Ulla ei löytänyt puodista mitään ostettavaa, mutta kahvit kera herkullisen leivoksen me siellä joimme.
Eilen tänne tullessamme näimme neljä jänistä. Yöllä riistakamera oli myös kuvannut niitä. Yhdessä kuvassa oli jopa kolme jänistä. Tänään näimme myös neljä jänistä Korppoon reissulla. Kurkia näimme myös useampia pariskuntia tämän päivän aikana.

10.5,17, keskiviikko:
Talvisesta säästä huolimatta suuntasimme matkan tänään kesämökille.
Perillä meitä odotti ikävä yllätys. Venevalkamassa kellui kuollut joutsen. Ulkopuolisesti siinä ei ollut mitään merkkejä väkivaltaisesta kuolemasta. Epäilimme tietysti ensin lintuinfluenssaa. Soitin Timolle ja hän löysi ohjeen soittaa kunnan eläinlääkärille. Lääkäri oli ajamassa juuri lautalle, kun soitin. Hän lupasi selvittää asiaa ja soittaa takaisin.
Hetken kuluttua hän soitti ja antoi läänin eläinlääkärin numeron.
Soitin hänelle ja kysyin, miten menetellä raadon kanssa. Hänkin otti aikalisän ja lupasi soittaa takaisin. Puolen tunnin päästä puhelin soi ja lääkäri kertoi, että Evira ei ole kiinnostunut yksittäisestä linnusta. Jos niitä olisi viisi, niin sitten kyllä. Mutta linnun voisi lähettää omalla kustannuksella Oulun Eviraan. Kehotti hautaamaan linnun puolen metrin syvyyteen.
Venevalkaman vierestä menee voimalinja. Ehkä lintu on lentänyt johtoihin ja menehtynyt siihen, ei olisi ensimmäinen kerta.
Tämän jälkeen lähdin saunalenkille. Kävin Sundströmiin rannassa kääntymässä. Runsas kuusi kilometriä taittui kuuden ja puolen minuutin vauhtia.

9.5.17, tiistai:
Arkkipiispamme Kari Mäkinen oli tavattu Helsingin lentoasemalla jonottamassa ensimmäisen luokan lippuaan Müncheniin menevään koneeseen. Henkilökohtaisesti minua ei häiritse miten ev.lut. kirkko vähiä rahojansa käyttää. Mutta kun se elää verorahoilla ja putiikkia on hoidettu ja johdettu erittäin huonosti, niin ymmärrän, jos tämä herättää keskustelua.
Keskustapuolueen kansanedustaja Mikko Kärnä oli menossa samalle lennolle ja kritisoi arkkipiispan höveliä rahankäyttöä Facebookissa seuraavasti:
Suomen Valtion tiukan taloustilanteen takia kansanedustajat matkustavat turistiluokassa, mutta se on hyvä että kirkolla riittää rahaa businessmatkustamiseen. Sinällään mietityttää, kun presidenttiparikin lentää turistiluokassa. No, kai arkkipiispan pitää päästä niin korkealle kuin mahdollista.
Edit: Arkkipiispan seurue matkasi siis samalla koneella Münchenin kautta kirkolliskokoukseen Namibiaan. Näin Lapin seurakuntien tiukan talouden aikana ei voi kuin hämmästellä. Kirkon korkein johto vaatii kovaa talouskuria näemmä kaikilta muilta kuin itseltään.
Edit2: Arkkipiispa seurueineen oli virkamatkalla. En tässä päivityksessäni ota siis millään tasolla kantaa kenenkään yksityiselämään, se ei kuulu minulle. Otan kantaa julkisen viran hoitamiseen.
Edit2: Tällainen kuva ihmisestä hoitamassa julkista virkaansa ei ole "salakuvausta". Yksityiselämä on yksityiselämää, mutta tämä on viranhoitoa. Kuva kiteyttää kaiken hyvin. Sen otti muuten nasakasti KD:n kollega Antero Laukkanen. Hyvä bongaus.


8.5.17, maanantai:
Ei voi sanoa, että fanittaisin ylettömästi jääkiekkoa. Viime talvena en ole käynyt katsomassa yhtään ottelua Turussa. Televisiosta olen muutaman ottelun nähnyt.
Nyt on menossa jokakeväiset MM-kisat. Ensinnäkään en ymmärrä, minkä takia näitä kisoja pitää järjestää joka vuosi. Tosissaan jääkiekkoa harrastetaan kuudessa maassa. Luulisi, että tyhmempikin uskoo, mikä maa on parhain, vaikka kisat järjestettäisiin joka neljäs vuosi.
Tänä vuonna joukkueen kokoaminen NHL:n luusereista – siis niistä, jotka olivat pudonneet playoff-peleistä - tuotti vaikeuksia. Pahat kielet väittivät, että maajoukkueen valmentaja on niin heikko lenkki, että tosissaan lajia harrastavat eivät viitsineet lähteä kuulemaan valmentajan löpinöitä.
Niin tai näin, viikonloppuna maajoukkueemme onnistui häviämään ensimmäisen kerran Ranskalle. Siis sille maalle, jossa pelataan jalkapalloa. Ja tänään nämä polvihousumiehet onnistuivat tyrimään kolmen maalin johdon tappioksi Tshekkiä vastaan.
Ruotsalaiset sanoivat jo Ranska-tappion jälkeen, että valmentaja Marjamäki olisi ollut syytä lähettää maitojunalla marjastamaan ahomansikoita mäen rinteeseen.
Ei lähetetty.
Tänään satoi Huhkolassa ensilumi. Hain jo sukset varastosta ja voitelin ne kuntoon. Huomenna kun luvattiin lisää lunta.

7.5.17, sunnuntai:
Olen jo vuosikymmeniä sitten julistanut, että suunnistuksessa tähtäimeni on sarjassa H80. Lahjani eivät riitä kamppailemaan sarjani huipulla näissä nuorten sarjoissa, joissa vieläkin juoksentelen.
Mutta kun ikää tulee ja kaikenlaiset krempat lisääntyvät, niin terveenä säilyessäni minulla saattaa olla pieniä mahdollisuuksia.
Viisi vuotta sitten, kun siirryin 65-vuotiaiden sarjaan, häviöprosenttini voittajalle ajassa oli keskimäärin kansallisissa kilpailuissa 35 prosenttia.
Tänä vuonna vastaava häviöprosentti on ollut 26 prosenttia.
Jos kehitys säilyy samana niin 80-sarjassa se on enää kahdeksan (8) prosenttia. Yksittäisissä kisoissa se merkitsee, että jopa voitto on mahdollinen. Ja tähtäinhän on SM-kisoissa vuonna 2027…
Kävin hakemassa vauhtikestävyyttä juoksemalla viisi kilometriä niin kovaa kuin pääsin. En päässyt, siis kovaa. Km-vauhti oli 5.23. Hiukan helpotti kun sain huilata kaksi kertaa liikennevaloissa.
Ranska päätti jatkaa EU:n jäsenenä ja valitsi presidentikseen Emmanuel Macronin äärioikeistolaisen Le Penin asemasta. Hyvä niin – vai onko sittenkään?

6.5.17, lauantai:
Hyvä ystäväni Stewen Hawking antoi mennä viikolla lausuntoja maapallon tulevaisuudesta.
Ilta-Sanomien mukaan hän kertoi:
Olemme tuhoon tuomittuja, ellemme keksi keinoa päästä pois tältä planeetalta, varoittelee maailmankuuluisa fyysikko ja tähtitieteilijä Stephen Hawking.
Hawkingin arvion mukaan ihmiset eivät selviä toista tuhatta vuotta tällä maapallolla. Hänen mukaansa tähän ovat syynä ilmastonmuutos, robotit ja ydinaseet. Hawkingin arvion mukaan maapallo uhkaa tuhoutua elinkelvottomaksi.
Aiemmin tällä viikolla Oxfordin yliopistossa puhunut Hawking sanoi, että ihmisten on löydettävä uusi koti toiselta planeetalta, jos he haluavat välttää sukupuuttoon kuolemisen. Asiasta uutisoivat muun muassa CNN.
Hänen mukaansa ihmisten on jatkettava avaruuden tutkimista tulevaisuutemme takia.
– En usko, että selviämme toista tuhatta vuotta, ellemme karkaa tältä hauraalta planeetaltamme, Hawking sanoi Independentin mukaan.

Minusta tuntuu, että Steven on tullut vanhaksi ja pehmeäksi. Itse en antaisi maapallolle ja ihmiskunnalle aikaa sataakaan vuotta.
Siinä ajassa emme ole valmiita asuttamaan muita aurinkokuntia.
Mutta saattaa olla mahdollista lähettää avaruuteen tekoäly asuttamaan muita maailmoja. Ja tekoäly voisi ottaa mukaansa geenipankin ja herättää ihmiskunta eloon uudelleen jossakin suotuisassa ympäristössä.
Mutta miksi??
P.S. Olen oppinut hyvältä ystävältäni Donald Trumpilta nimittelemään ventovieraita ihmisiä hyviksi ystävikseni. Todellisuudessa Hawking ei ole hyvä ystäväni.

5.5.17, perjantai:
Kauppalehti uutisoi tänään, että Sauli Niinistön kylmälaiteyhtiö kasvoi voimakkaasti – liikevaihto lähes tuplaantui. Niinistö omistaa yhtiöstä kahdeksan prosenttia.
Samalla kaavalla minä voin ilmoittaa, että Ilkka Laineman pohjoismaiden suurin pankki Nordea harkitsee pääkonttorin siirtoa Ruotsista Suomeen. En kylläkään omista yhtiöstä ihan kahdeksaa prosenttia. Mutta yhtiössä määräävät prosentit ovat yli viisikymmentä tai yli kymmenen. Niillä on jotain merkitystä, alle kymmenen ei juurikaan.
Mutta asiaan, en ole vielä päättänyt, minne Nordean pääkonttori sijoitetaan!
Anna toi koirat päivähoitoon, kun itse on kovassa flunssassa. Tein niiden kanssa pari vajaan tunnin lenkkiä päivän mittaan.

4.5.17, torstai:
Ilmoissa ei ollut tänäänkään valittamista. Aurinko paistoi ja lämmintä oli verrattuna huhtikuun lämpötiloihin.
Siitä huolimatta pakkasimme laukkumme ja lähdimme iltapäivällä takaisin kotiin.
Illalla kävin suunnistamassa Paimiossa. Yhdellä minuutin kuprulla selvisin. Tietysti sekin on liikaa meikäläisen vauhdeilla.
Animaatiota ei ole saatavissa, joten laitan kartan ja reitin:

3.5.17, keskiviikko:
Kun menin aamulla riistakameraa kokemaan, niin kellaripellolla oli kaksi jänistä ja kauempana kaksi kurkea. Kamerassa oli kuva ketusta, joka oli mennyt ohi auringon jo noustua.
Laskin veneen vesille ja kävimme Ullan kanssa soutelemassa lahdella. Näimme siellä silkkiuikkupariskunnan. Ja monta kalatiiraa lenteli kaloja saalistaen lahdella.
Tein saunaa lämmittäessä lenkin juosten mökkimäkeä ylös alas. Lopetin kun sata nousumetriä oli täynnä ja sauna lämmin.
Illalla sain suruviestin serkultani Tarjalta. Kummitätini, isäni sisar Hilkka, oli tänään kuollut 95-vuoden iässä.
Hän oli sukumme vanhimmaksi elänyt. Äitini kuoli vuotta nuorempana. Isäni serkku Aino on nyt myös 95-vuotias täytettyään nämä vuodet viime lauantaina.
Hilkka sai elää hienon elämän. Hän oli varsin terve ja pää pelasi loppuun asti. Kävimme Maijan kanssa hänen luonaan pari kertaa vuodessa. Ihan viime aikoihin asti hän kertoi värikkäästi aikaa ennen sotia, sodan aikana ja sen jälkeen. Olisi pitänyt olla magnetofoni mukana ja äänittää hänen kertomuksiaan. Minulla ainakin on niin huono muisti, että paljon tarinoista jäi tarttumatta kovalevylle.
Hilkka asui pitkään leskeksi jäätyään yksin kotonaan Salossa. Vasta viimeiset kolme vuotta hän oli hoitokodissa Halikon kirkon kupeella.
Rauha hänen muistolleen.

2.5.17, tiistai:
Työleirillä hiukan puuhommia.
Mitään kunnollista en saanut aikaiseksi. Ei vanha jaksa, pahus vieköön.
Tässä alkaa olla käsillä ajat, jolloin kesämökillä maataan divaanilla, luetaan kirjaa ja juodaan punaviiniä.
Ja käydään saunalenkillä, jos jaksetaan. Tänään en jaksanut.
Lämpötila lähenteli parhaimmillaan viittätoista astetta, mutta länsituuli mereltä teki ilmasta aika raa’an.
Mitään uusia bongauksiakaan ei tänään löytynyt.
Pesin soutuveneen ja huomenna saatamme lähteä merelle. Jos ei tuule.
Illalla vein riistakameran kellarille. Myöhästyin hieman, kolme valkohäntäpeuraa lähti minua pakoon juuri kellarin edestä.

1.5.17, Vappu:
Niin vanhaksi olen tullut, että Vappuaamuna lähdin juoksulenkille. Ei jomottanut ohimoissa eikä jyskyttänyt sydän. Ennen kuin ylämäkeä kivutessa.
Sitten pakkasimme auton ja lähdimme Nauvoon.
Mikäs oli mennessä, perillä oli lähes kesäinen päivä.
Valkovuokot eivät vielä kukkineet, mutta keväisiä lintuja bongasimme. Tänään uusina lajeina näimme fasaanin, kalatiiran, tavin, pyyn ja harmaapäätikan.
Se olikin vuoden 50. laji.

30.9.17, sunnuntai:
Syntymäpäiväjuhlat jatkuvat.
Ajoimme päivällä Sastamalaan juhlimaan. Sisareni esikoinen Hanna-Mari täyttää huomenna viisikymmentä vuotta.
Itse Hanna-Marin syntymästä en muista tuon taivaallista. Minä olin silloin armeijan leivissä Niinisalossa. Olin muutamaa päivää aikaisemmin palautunut kahden viikon leiriltä Lapista, Rovajärveltä. Ja sain tiedon syntymästä varmaankin vasta seuraavalla kotilomallani. Siihen aikaan puhelinta käytettiin säästeliäästi, enkä joka viikko soittanut kotiin.
Se miksi olin Lapin talvileirillä, onkin ihan oma tarinansa.
Palvelin varusmiehenä Mittauspatterissa. Aliupseerikoulun ensimmäinen kuukausi käytiin Satakunnan Tykistörykmentin Aukissa ja sen jälkeen siirryimme omaan Mittauspatteriston Aukkiin. Olimme tässä uranuurtajia eli aikaisemmat aliupseerit kävivät koulunsa loppuun Satakunnan Tykistörykmentissä.
Meillä oli alkujakson aikana yksi varsin v-mäinen varusmieskaveri, hänen isänsä oli kapiainen. Ennen poistumistamme täytimme, minä ja Löytänän Timo, tämän kaverin kiväärinpiipun tuubillisella intin saapasrasvaa. Normaali kaveri olisi putsannut kiväärinsä ja ollut hiljaa. Tämä sälli meni itkien kapiaisten luo kertomaan vääryydestä. Ja esitti syyttävän sormensa ihan viatonta asevelvollista kohtaan. Kun tämä kaveri alkoi olla matkalla sotaoikeuteen, menimme Timon kanssa oman vääpelimme puheille ja kerroimme tekosemme. Vääpeli lähetti meidät patterin päällikön, kapteeni Arppolan juttusille. Hän nuhteli meitä ja kertoi, että perästä kuuluu.
Kun koulumme päättyi, saimme Timon kanssa alikessun jämämme ja lopuksi Arppola ilmoitti, että alikersantit Lainema ja Löytänä ilmoittautuvat hänen toimistossaan puolen tunnin kuluttua.
Hiukan ihmeissämme menimme kuuntelemaan tuomiomme – sitä olikin jo kaksi kuukautta odotettu.
Arppola muistutti meitä rikoksestamme ja ilmoitti, että rangaistuksen aika on koittanut. Ikäluokkamme tykkimiehet tekivät samaan aikaan lähtöä loppusotaan Rovajärvelle, sitä ei meille Aukin kavereille oltu suotu.
Arppola ilmoitti, että meidät komennetaan rangaistuksena sotimaan kaksi viikkoa Lapissa. Ja kertoi, että juna Lappiin lähtee neljän tunnin kuluttua, alikersantit menevät reippaasti valmistelemaan täyspakkausta. Ja että samalla tämä kivääriasia on loppuun käsitelty.
Meillä oli hyvää aikaa miettiä miksi rangaistuksemme olikin palkinto. Mehän lähdimme huhtikuiselle hiihtolomalle Lappiin ilman mitään vastuita tai velvoitteita.
Siihen lienee löydettävissä kolmekin syytä. Ensinnä me olimme tunnustuksellamme pelastaneet syyttömän kaverin. Toiseksi Mittauspatteriston ja Satakunnan Tykistörykmentin välillä on ikuinen skisma ja kilpailutilanne. Ja kolmanneksi tämän sällin isäkin oli yhtä mulkku kuin poikansa.
Kaiken kruunuksi me Timon kanssa saimme kessun jämät kuukausi ennen kotiutustamme. Se ei kyllä tullut palkintona tästä kiväärin rasvauksesta vaan hyvästä palveluksesta armeijan leivissä. Minulle ne ehdottivat, että jäisin kesäkessuksi armeijan leipiin ja jatkaisin siitä kanta-aliupseeriksi. Siihen ehdotukseen en suhtautunut kovin innokkaasti.

29.4.17, lauantai:
Isäni serkku Aino täyttää tänään 95 vuotta. Aino on todella hyvässä kunnossa, juttu luistaa ja huumori on tallella. Kaiken lisäksi hän on fyysisesti hyvässä kunnossa. Kävelee kilometrin lenkin ongelmitta hiukan mäkisemmässäkin maastossa.
Ja Amalia täytti tänään yhdeksän vuotta, hiukan hän on tuoreempi kuin Aino.
En lähtenyt kumpaakaan neitoa onnittelemaan vaan suunnistin suunnistamaan Kemiön saarelle. Seitsenkymppisille oli matkaa vain 2,2 kilometriä. Syy lyhyeen matkaan selvisi jo matkalla ykköselle – korkeuserot olivat merkittävät. Nousua reitilleni tuli 126 metriä. Yleensä tuplaten pidemmällä matkalla suunnistuksessa nousu jää alle sadan metrin. Virheitä en pahemmin tehnyt, mutta vauhtini ei riitä lähellekään kärkipäätä. Sijoitus oli jälleen niukasti puolen välin paremmalla puolella.
Palauduttuani Ulla lähetti minut kauppaan. Minä en kaupassa pahemmin katsele parasta ennen päiväyksiä. Mielestäni se kuuluu kaupan henkilökunnalle. Yksi ostamani tuote oli viikon vanha ja lähetin kauppiaalle seuraavan reklamaation:
Tervehdys!
Vaimoni lähetti minut taas ostoksille.
Kun kotivääpelini tarkasti ostokseni, hän totesi, että ostamani Balbani mozarellajuusto oli parasta ennen 21.4.2017 eli viikko sitten (kuva ohessa).
Sain taas pyyhkeitä, siitä ei ole kuin toista viikkoa kun viimeksi ostan teiltä tuotteen (pullapitko), jonka parasta ennen päiväys oli vanhentunut.
Ei tarvitse lähettää hyvitystä - en sitä viime kertaistakaan ole lunastanut. Enkä lunasta.
Kyllä kait se on nyt jo paras äänestää jaloillaan - kauppamatka hiukan pitenee, kun se Lidl ei ole vielä avannut uutta myymäläänsä tähän Mustialankadulle.
Se on valitettavaa, että ulkolainen kauppa hoitaa asiansa paremmin. En ole koskaan saanut Lidlistä tuotetta, jonka päiväys olisi vanhentunut. Tietysti siellä on suppeampi valikoima, mutta täysin riittävä tällaiselle eläkeläiselle.
Kiitos, anteeksi ja hyvästi.
Saas nähdä mitä kauppias tällä kertaa vastaa. Minä kyllä siirryn Osuuskaupan asiakkaaksi.

28.4.17, perjantai:
Valtio-opin professori Matti Wiberg analysoi Nykypäivän kolumnissaan kuntavaaleja:
Puolueiden vaaliohjelmat olivat professorin mukaan "tavanomaisen epämääräisiä", mutta epätotuuksia niissä ilmaistiin varsin vähän.
Vaaliohjelmat noudattivat tyypillistä vaalitunnelmaa: ilma oli täynnä sanoja ja sanat täynnä ilmaa.
Edes periaatteessa tarkistettavissa olevia väitelauseita puolueiden valtakunnallisissa ohjelmissa oli vain nelisen prosenttia koko tekstimassasta.
Häviäjän asemaan professori Matti Wibergin mukaan joutuivat vaalitenttien yleisöt.
Poliitikot puhuivat toistensa päälle, sivuasioista, pääasioita vältellen, toimittajat kysyivät epäolennaisuuksia ja studioihin rekrytoidut politiikan tutkijoina esiintyvät historioitsijat, jotka eivät koskaan ole julkaisseet kuntapoliittisia vertaisarvioituja tutkimuksia, saattoivat hölötyksillään pätevät tutkijat kokemaan ammatillista myötähäpeää, Wiberg kuvailee.
Toimituksissa pyritään tekemään kiinnostavaa televisio-ohjelmaa, mutta ne aliarvioivat yleisönsä käsityskyvyn. Nyt yritettiin tehdä viihdeohjelmia, vailla viihdealan osaamista.
Ei se onnistu. Toimitukset epäonnistuvat, koska eivät panosta tarpeeksi taustoittavaan valistukseen ja suuren kuvan raportointiin, vaan korvaavat sen kömpelöllä viihteellä, joka vain ärsyttää katsojia.

Ehkä Wiberg hieman yliarvioi kansan ymmärrystä yleensä ja vaaliasioissa erityisesti.
Ainakin sen perusteella miten kansa äänestää. Trump presidentiksi, Turkin Erdoganille diktaattorin valtuudet ja Britannia ulos EU:sta.
Ei kansa mitään ymmärrä. Kansalle pitää antaa leipää ja sirkushuveja. Sen jo muinaiset roomalaisetkin ymmärsivät.
Mutta että kansalle päätösvalta!
Oi aikoja, oi tapoja.

27.4.17, torstai:
Kävimme Ullan kanssa Kaarinan uudessa Lidl-myymälässä. Toin Ullan ja ostoksemme kotiin ja jatkoin sitten matkaan Skanssiin.
Kävin ensin optikolla oikaisemassa silmälasejani. Ne kun ovat kärsineet suunnistuksissa ja vääntyneet hiukan vinoiksi. Lasit sain kuntoon ja jatkoin matkaa XXL:ään ostamaan itselleni ulkoilutakkia. Sinne mennessä huomasin, että pukeutumiseni oli vajaa – kännykkä ei ollut taskussani. Ajattelin, että olin sen jättänyt joko autoon tai kotiin.
Löysin kaupasta sopivan takin ja kävin hakemassa vielä vappuviinat, kun kassissani oli sopivasti pehmustetta estämässä pullojen kilinää. Etteivät vaan naapurit luule, että olisin mitenkään hivenen juoppo.
Kännykkää ei näkynyt autossa eikä se kotoakaan löytynyt. Lähdin uudestaan autoon etsimään. Ei ollut siellä, mutta sillä aikaa Ulla oli saanut puhelun. Häneltä kysyttiin, onko Ilkka hänen miehensä. Ulla myönsi ja puhelimessa kerrottiin, että hänellä on minun puhelimeni, joka oli löytynyt parkkipaikalta ja että hän on Skanssissa. Kun tulin sisälle, niin Ulla kertoi terveiset. Soitin Ullan kännykällä löytäjälle ja kerroin tulvani viidessä minuutissa Skanssiin.
Löytäjät olivat kaksi noin 25-vuotiasta nättiä tyttöä. Kehuin ja kiittelin heitä ja annoin parikymppiä löytöpalkkiota. Väkisin sain heidät rahan ottamaan, sanoivat, että eivät he tätä rahan takia tehneet.
Jälkeenpäin ihmettelin miten he osasivat soittaa Ullalle. Kännykkäni kun aukeaa sormenjälkitunnisteella tai PIN-koodilla. Kumpaakaan heillä ei ollut.
Kun yritin sitä selvittää itselleni, niin huomasin, että kun kännykän avaa, niin siihen tulee näyttöön viimeisimmät ilmoitukset Facebookista. Siinä oli yksi Ullan välittämä viesti ja siinä Ullan nimi. Olivat ilmeisesti kysyneet Ullan puhelinnumeron ja soittaneet sitten siihen. Kyllä tämä nykyajan nuoriso on fiksua!
Minä en siis ole!

26.4.17, keskiviikko:
Liikemies Juha Sipilän hallitus on päässyt taipaleensa puolimatkaan – edellyttäen, ettei se kaadu ennen seuraavia eduskuntavaaleja.
Kahden vuoden taaperruksen jälkeen Sipilä ja Sipilän sakki huomasi, että ministereillä on liikaa työtä. Joten he pitivät pitkän palaverin ja päättivät palkata hallitukseen kolme uutta ministeriä.
Loistava ratkaisu! Porukka kun on antanut ohjelmassaan lupauksen työllistää hirveän joukon suomalaisia. Se ei näytä täyttyvän. Mutta kyllä kolmen ministerin lisääminen ja tarvittavat apuvoimat ministereille auttavat tässä työllistämisessä jo reippaasti.
Kas kun eivät ymmärtäneet laittaa tuhat uutta ministeriä ja jokaiselle sata avustajaa, niin siinähän olisi tullut kivasti satatuhatta uutta työpaikkaa.

25.4.17, tiistai:
Koirat haettiin pois yöllä yhden aikoihin.
Nyt on maassa rauha ja kaikkialla huushollissa koiran karvoja.
Joten aamupäivä meni siivotessa, imuroidessa ja pyykkiä pestessä.
On se Luojan lykky, ettei ole enää kokopäiväinen koiraihminen!
Aamulla oli maassa pari senttiä uutta puhdasta lunta. Ihan yhtä riemukkaasti ei tätä huhtikuun ensilunta oteta vastaan kuin marraskuun vastaavaa.
Illaksi lumi suli pois ja pääsin suunnistamaan Parmaharjun vaikeaan maastoon. Nyt se oli vielä vaikeampaa kuin aikaisempina vuosina. Vuoret olivat korkeampia, risut vaikeampia ylittää, maastopohja raskasta ja kartanluku hidasta.
Ehkä osa ei olekaan ulkoisista tekijöistä johtuvaa?
Ja TÄSSÄ REITTI.

24.4.17, maanantai:
Eilen illalla minun vasen polveni oli aika heikossa hapessa. Se on siis se, jossa on enemmän kulumaa kuin oikeassa. Se on tällaiselle patamustalle porvarille vasen puoli luonnollisesti heikompi. Luonnollisesti. Vaikka olen vasenkätinen.
Olen laiminlyönyt polven ympärillä olevien lihasten jumppaamisen ja vahvistamisen. Se kun ei ole vaivannut, niin tuppaa unohtumaan.
Ilmeisesti runsas kävely on rasittanut polvea viime päivinä. Siksi lähdin juoksemaan. Se ei vaivannut juostessa ja ihmeeksi ei pahemmin juoksun jälkeenkään.
Ranskassa valitaan uutta presidenttiä kansanäänestyksellä. Toiselle kierrokselle pääsivät äärioikeiston ehdokas Marine Le Pen ja oman puolueen vuosi sitten perustanut Emmanuel Macron.
Valituksi toukokuussa tullee Macron. Ellei häneltä löydy kaapista mitään mahdottomia luurankoja.
Keltainen lehdistö väittää, että hänellä on kulissiavioliitto yli kaksikymmentä vuotta vanhemman naisen kanssa. Nainen on ollut hänen opettajansa ja seurustelu on alkanut kun Macron on ollut vielä kouluiässä. Se nyt Ranskassa ei haitanne. Mutta on myös kirjoitettu, että tätä kulissia tarvitaan peittämään Macronin homous. Senkään ei luulisi aiheuttavan ongelmia Ranskassa! Joten valinta on selvä.

23.4.17, sunnuntai:
Päivä kului ulkoillessa.
Ensin olin viisi tuntia suunnistuskilpailuissa Mynämäellä, järjestelytehtävissä.
Lisäksi kolme lenkkiä koirien kanssa. Ne olivat tänään hiukan lyhyempiä, mutta kyllä niissäkin taisi puolitoista tuntia kulua.
Ilma oli tällainen kiva, keväinen keli. Välillä paistoi aurinko, se jo hiukan lämmittää. Mutta raaka tuuli teki ilmasta hyytävän kylmän.

22.4.17, lauantai:
Viime päivinä ei ole ollut kunnon inspiraatioita kirjoittamiseen.
Luokatonta hallitustakaan ei jaksa aina haukkua. Ehkei olisi syytäkään. Oman ilmoituksensa mukaan hallitus on saanut työllisyyden parantumaan ja kansantalouden kukoistamaan.
Tosin en laittaisi tätä orastavaa nousua hallitusherrojen ansioksi. Saksalaisia pitää kiittää. Ne myivät Telakan tilauskirjan täyteen ja antoivat työtä Uudenkaupungin autotehtaalle. Ja maailmanmarkkinoiden nousu on mahdollistanut muunkin teollisuuden tilauskannan parantumisen.
Sää on edelleen mitä sattuu. Tänään sataa tihuutteli pitkin päivää. Välillä vettä, sitten rakeita, lunta ja räntää. Koiralenkit jäivät lyhyiksi, mutta sain itseni kahdeksan kilometrin juoksulenkille. Jonakin päivänä saatan ehkä mahdollisesti juosta jopa kokonaisen kympin!

21.4.17, perjantai:
Auto ilmestyi aamuvarhaisella takaisin parkkipaikalle. Jostain syystä koirat eivät kelvanneet vaihtureiksi. Joten meillä on taas kaksi autoa. Ja vaurautta lisää nyt kaksi koiraa.
Se on hyvä, tulee liikuttua rauhallisesti jalkojen päällä. Sekä eilen että tänään tein niiden kanssa sellaiset seitsemän kilometrin kävelyt.
Illalla avasin myös pyöräilykauden. Ajoin fillarilla katsomaan Interin jalkapallo-ottelua viime vuoden mestaria Maarianhaminaa vastaan. Kyseessä oli luokattoman huono potkupallo-ottelu. Jos haluaa nauttia kotimaisesta jalkapallosta, ei pidä koskaan katsoa telkkarista ammattilaisten peliä.

20.4.17, torstai:
Päivä toi tullessaan kaksi koiraa. Ne oli vaihdettu yhteen autoon. Nämä olivat vaihtuneet heti auringonnousun jälkeen.

19.4.17, keskiviikko:
Sitä alkoi jo reidet huutaa, että onko nilkat poikki, kun ei ole pariin päivään päässyt suunnistusmetsään.
Apu oli lähellä, illalla pidettiin Turku-Rastit Ilmaristen tanssilavalla. Tanssimaan en kuitenkaan ryhtynyt, se olisi suunnistuspiikkareilla tuhoon tuomittu, vaikka osaisi tanssiakin. Minä en osaa.
Suunnistaa osaan jonkin verran. Tässä linkki tämän päivän reittiin!

17.4.17, maanantai:
Sitä on vietetty Pääsiäistä.
Se lienee joku uskonnollinen juhla. Tosin en ole Kalevalasta löytänyt siitä mainintaa. Ei liene Ukko Yli-Jumalan kalenterissa, vaan joku pakanallinen juhla!
Siksi minä en ole sitä juhlistanut. Muutoin kuin suunnistamalla. Sen harrastuksen hyväksyisi metsänjumala Tapiokin.
Laitoin eilen Garminiin oikeat sykelukemat. Nyt se värkki ilmoitti, että palautumisaika sunnuntain suunnistuksesta on yli kaksi vuorokautta. Joten olen rajoittanut fyysiset liikunnat kävelyyn. Vaimo väitti, että lähdin etsimään Pokemoneja. Vastasin, että se nyt ei pidä lainkaan paikkaansa. Pokemoneja ei etsitä, ei metsästetä vaan niitä koulutetaan!

16.4.17, sunnuntai:
Tämä päivä tuli taas uhrattua suunnistukselle. Paimiossa oli kevätkansalliset. Ilma ei ollut keväinen. Lämpötila nollan paikkeilla ja pohjoisesta tuuli teki ilmasta jäätävän.
Mutta metsässä se ei haitannut.
Tänään tuli hiukan töhrittyä. Mutta virheet jäivät runsaaseen minuuttiin. Jalka vaan ei noussut, perjantainen painoi vielä. Ja kunto on olematon sarjan parhaisiin verrattuna.
Tästä linkistä saattaa nähdä reittini ja etenemiseni.

15.4.17, lauantai:
Pääasiassa päivä kului palautellen eilisestä ja keskittyen huomista varten.
Kävimme Maijan mökillä Hirvensalossa. Siellä odotti minua ja Timoa yhden kuusen kaataminen ja pilkkominen sekä yhden salavan karsiminen. Salavassa oli harakan pesä ja kun se oli suistunut maahan, yksi harakka pyöri ihmeissään ympärillämme. Ei siellä vielä munia ollut ja lienee parempi, että harakka rakentaa uuden ja alkaa pesiä sitten kun on hieman lämpimämmät ilmat. Tänään nimittäin satoi lunta ja maa oli valkoinen.

14.4.17, perjantai:
Vuoden ensimmäiset suunnistuskilpailut olivat vuorossa tänään. Jollei siis niitä neljää kansainvälistä kisaa Espanjassa lasketa lukuun!
Kilpailut järjestettiin Paraisilla Sattmarkin kahvilan lähistöllä.
Maasto oli nopeaa saariston avokalliomaastoa pienin korkeuseroin. Siis minulle täydellisesti sopivaa. Lisäksi olen Paraisilla tottunut erittäin vaativiin ratoihin. Sellaisiin, joilla minua vauhdikkaammat menijät saattaisivat sortua kunnon virheisiin ja siten oma sijoitukseni voisi olla kohtuullisen hyvä.
Ilma oli kylmä, lämpötila lähellä nollaa ja olin pukeutunut lämpimästi kisaan. Lihakset olivat vetreät kun sain kartan käteen ja vauhdilla kohti ykköstä. Maastopohja oli todella hyvää tänään ja näin keväällä näkyvyys hyvää, kun lehdet eivät peittäneet näkyvyyttä. Siksi rata tuntui minusta hiukan liian helpolta. Tein oikeastaan täysin virheettömän suorituksen ja sain koneesta irti kierroksiakin tyydyttävästi. Keskipulssi oli 157 ja se on paljon, kun maksimini pyörii hiukan yli sadanseitsemänkymmenen.
Silti suunnistukseni ei oikeuttanut sen parempaan sijoitukseen kuin kahdenneksitoista. Osanottajia oli kaksikymmentä kuusi. Voittajalle hävisin neljä minuuttia.
Taakse jäi sentään kaksi oman seuran MSParman miestä, jotka molemmat ovat voittaneet useamman kerran Jukolan viestin. Toinen niistä on myös Suomen mestari ja MM-mitalisti. Tosin edelläkin oli kaksi saman seuran suunnistajaa. Niistä vain toinen on voittanut Jukolan viestin ja muutaman Suomen mestaruuden.
Sunnuntaina kilpailukausi jatkuu ja silloin uskoakseni radalla on enemmän haastetta. Katsotaan kuinka siellä äijän käy!

12.4.17, keskiviikko:
Kävin lääkärissä. Pitää uusia ajokortti, kun täytän kesällä maagiset seitsemänkymmentä vuotta. Sain lekurilta puhtaat paperit. Jopa näköni oli parantunut. Nyt siis ei puhuta ulkonäöstä. En tarvitse enää silmälaseja ajaessani. Tosin kun lähinäkö on heikko, niin en näe mittareista tuon taivaallista ilman laseja.
Kävin myös iltarasteilla. Siellä juoksin lasit päässä. Näin kartan ja virheet jäivät vähiin.
Lopun päivää hyräilin virallista Pääsiäislaulua. Siis sitä, joka alkaa sanoin: Mämmistä löytäisin sen laulun…

11.4.17, tiistai:
Kevätsää ei yllättänyt tällä kertaa positiivisesti. Kylmää oli ja tuulista koko ajan. Ulkotyöt eivät oikein maistuneet ja sisätyöt vielä vähemmän.
Poistuimme puolen päivän jälkeen hieman sivistyneemmille tantereille.
Palautimme koiran omistajilleen Airistoon. Parin kilometrin jälkeen näin ketun metsässä tien vasemmalla puolella. Kamera oli minulla vieressäni valmiina. Sain siitä muutaman kuvan metsässä ja kun tulimme hakkuuaukean reunaan niin muutaman otoksen ihan ilman puitten suojaa. Kuvat otin avoimen ikkunan läpi auton liikkuessa eteenpäin ketun jolkotteluvauhtia. Repolainen ei tippaakaan välittänyt meikäläisen kuvaamisesta. Se oli keskittynyt kantamaan suussaan isoa saalista. Näytti hiukan piisamilta, mutta sen siimahäntä oli mielestäni liian paksu.

Illalla kävin Satarasteilla suunnistamassa. Siellä ei kettuja näkynyt, rastit löytyivät hyvin. Yhtä lukuun ottamatta. Siinä tuli runsaan minuutin virhe. Ei niitä saisi enää tässä iässä tulla. Enkö minä ole jo niitä elämäni aikana riittävästi tehnyt?

10.4.17, maanantai:
Eilen tänne tullessamme puron toisella puolella olevalle pellolle istutettiin varhaisperunaa. Pellon koko on noin hehtaari. Pellolla oli neljä traktoria, yksi mönkijä ja yksi auto. Väkeä töissä lienee ollut kuusi, jokaisella oma kulkuneuvo.
Erikoistuminen on voimaa tässäkin. Yksi traktori kyntää, toinen äestää, kolmas istuttaa perunat ja neljäs vetää harsot istutettujen vakojen päälle. Mönkijä ja auto toimivat kuljetus- ja huoltotehtävissä. Pari tuntia ja homma oli paketissa.
Silloin kun oli kymmenvuotias, me viljelimme omat perunamme. Välineenä oli aura. Äiti veti sitä, isä työnsi ja ohjasi. Me mukulat istutimme perunoiden mukuloita vakoihin. Ja perässä tuli tämä ihmisvetoinen aura, joka aurasi vaot umpeen. Puolen hehtaarin peltoa kylvettiin muutama päivä.
Tänään taivas oli pilvessä ja tuuli oli myrskyinen.
Kävin Kiden kanssa pari kertaa järvellä kävelyllä. Ja tein puuhommia. Ei siellä ulkona tarkentunut muutoin kuin työtä tehden. Sitä vartenhan tämä on hommattu. Valitettavasti.

9.4.17, sunnuntai:
Kun olimme äänestäneet jo ennakkoon, lähdimme työmatkalle.
Eläkeläisen työmatka suuntautuu luonnollisesti työleirille Nauvoon. Menomatkalla poikkesimme Airistolle ja saimme sieltä mukaamme vahtikoira Kiden.Nyt on turvallinen tunne.
Jatkoin puusavottaa. Kävin Kiden kanssa järvellä. Sillä reissulla näin kevään ensimmäisen västäräkin. Grillasin ruokaa. Ja aloitin vaalivalvojaiset.
Nyt kun suuret ikäluokat ovat jäämässä sivuun vaalitoimitsijoina, niin tämä uusi pullamössösukupolvi ei enää osaa laskea ääniä. Puoli yhdentoista aikoihin oli saatu aikaan kohtuullisen varma ennuste. Sen mukaan kokoomus pärjäsi hyvin hallitusvastuusta huolimatta ja olisi suurin puolue. Sossut toisena ja maalaisliitto kolmantena.
Vihreät nousi kohisten neljänneksi ja persut romahtivat kuudenneksi.
Eli puoluekenttä normalisoitui kun persuja äänestäneet sossut palasivat punalippujen taakse.
Minä menin nukkumaan.

8.4.17, lauantai:
Aloitin kesäsuunnistuskauden Piikkiössä. Rata oli samalla alueella, jossa Tapaninpäivänä kaaduin saaden melkoisen ruhjeen ohimooni. No, tässä naamassa ruhjekin on kaunistus.
Tänään en kaatuillut ja pummitkin olivat vähissä. Kolmosrastille saakka jaksoin juosta. Sen jälkeen ei jalka noussut ryteikössä ja vauhti oli välillä kävelyvauhtia. Mutta hankalaa se oli muillakin kun sijoitus oli viides runsaan puolen sadan suunnistajan joukossa.
Iltapäivällä lähdimme Ullan kanssa Aurajoen rantaan silakkamarkkinoille. Olihan siellä silakkaakin tarjolla, mutta pääpaino on nykyisin markkinoilla. Ostimme sieltä savusilakkaa, maustettuja valkosipuleita ja Rintalan tilan lammasta.
Eilen illalla Tukholmassa oli terroristi liikkeellä. Hän ajoi varastetulla kuorma-autolla ihmisjoukkoon kävelykadulla. Ainoastaan neljä kuoli. Koko eilisillan ja tämän päivän radio, TV, some ja lehdistö on asiaa käsitellyt näyttävästi.
En käsitä tällaista hysteriaa. Länsi-Euroopassa asustaa puolisen miljardia ihmistä. Jos muutama ihminen kuolee näiden hullujen uhrina, niin tapaukset voitaisiin vaieta kuoliaaksi ilman turhaa vouhotusta. Irakissa kuolee näissä attentaateissa tuhansia vuosittain enkä ole niistä nähnyt isompia kirjoituksia Suomen lehdistössä.
Todennäköisyys kuolla näihin Euroopassa on äärimmäisen vähäinen.

7.4.17, perjantai:
Vääntäydyin kahden viikon juoksutauon jälkeen lenkille. Jaksoin tarpoa neljä kilometriä. Sydän hakkasi vauhtiin nähden aivan liian kovaa. Siitä päätellen tauti ei ole vielä täysin voitettu. Tai sitten kunto on vaan romahtanut kahden viikon mittaisen sairastauon jälkeen.
Iltapäivällä lähdimme Tampereelle tervehtimään lastenlapsia. Tärkein syy vierailuun oli viedä lapin avaimet, Janin porukka kun lähtee Pääsiäisenä hiihtämään.
Ja tietysti oli mukava nähdä remontin edistyminen. Joonalla ja Amalialla on pian muutto edessä omiin huoneisiin, huoneet alkoivat näyttää ihan asuttavilta.
Joona esitteli taitojaan Rubikin kuution pyörittämisessä. Häneltä kuluu parhaimmillaan aikaa sen ratkaisemiseen kaksikymmentä sekuntia. Matkaa on vielä maailmanennätykseen, se on neljä sekuntia. Käsittämätöntä vauhtia, siis tämä Joonankin ratkaisu.

6.4.17, torstai:
Yöllä oli kunnon pakkanen ja lahti oli aamulla ohuen jääriitteen peittämä. Eilen se oli täysin sula. Illalla tuuli tyyntyi täysin ja taivas oli kirkas. Jos ei silloin ole pakkasta, niin on kesä.
Joutsenet ruokailivat jokisuulla. Niitä eivät jäät haitanneet. Lienevät selvittäneet jäänmurtajien luokituskokeet.
Fortumin miehet olivat kaataneet sähkölinjan alta puita ja minä niitä lämpimikseni karsin ja haketin oksia myöhempää käyttöä varten. Samoin puhdistin soutuveneen pohjan näkistä. Pitänee ensi kerralla aloittaa veneilykausi.
Paluumatkalla poikkesimme Airistolla ja laskimme Juhan kanssa moottoriveneen vesille. Se on huomattavasti helpompaa laskea kuin nostaa vene. Se jää toistaiseksi Juhan käyttöön. Joskus kesällä ajan sen Nauvoon.
Sovimme myös Juhan kanssa, että syksyllä moottorin huolto suoritetaan heitä vastapäätä olevalla telakalla ja vene talvehtii myös silloin heidän takapihallaan.

5.4.17, keskiviikko:
Aamulla taloon tuli kaksi lvi-asentajaa. Taloyhtiömme lämminvesivaraajat ovat tulleet tiensä päähän. Ainakin vakuutusyhtiö ilmoitti, että niille ei enää anneta rikkoontumisen sattuessa vakuutuksesta senttiäkään. Vaihto olisi nopea ja helppo homma, mutta kun vanhan tyhjentäminen vedestä on paha urakka. Varaajan alta kun puuttuu lattiakaivo.
Minä en jäänyt töitä pahemmin katselemaan, vaan lähdin TYKSin kuulokeskukseen säätämään kuulokojettani. Tai paremminkin henkilökunta sääti sen toimimaan toisessa korvassa. Se oli nopea ja joustava toimenpide.
Sitten lähdimme Nauvoon ja jätimme asentajat toimimaan ihan omin päin. Menomatkalla bongasimme merikotkan ja kurjen.
Perillä aloimme siivota ja pestä kämppää talven jäljiltä. Hiiret eivät olleet hyväksyneet kesämökkiämme talvipaikakseen. Kyllä siinä jotakin on pahasti vialla!
Vettä saimme porakaivosta, se tuoksui aluksi hieman, mutta pienen juoksutuksen jälkeen haju ja maku olivat kunnossa.
Sitten kun keittiö alkoi olla asuttavassa kunnossa, lähdin katselemaan ympäristöä kameran kanssa.
Silmiin sattui rannan tervalepässä muutama hippiäinen. Sen linnun näin luonnossa ensimmäisen kerran.
Grillikin tuli testattua. Hyvin oli sekin talvehtinut ja ruoka maittoi. Siis meille!
Illaksi talo lämpeni nukuttavaan kuntoon. Jäimme tänne ensimmäistä kertaa yöksi sitten lokakuun.

4.4.17, tiistai:
Viimeinen ennakkoäänestyspäivä. Kävimme Ullan kanssa antamassa äänemme. Minulle se äänen antaminen käy helposti, kun en mitään kuulekaan.
Reklamoin myös eilen kootun grillin ongelmista. Eivät olleet kuulleetkaan moisista vaikeuksista. Otin pari kuvaa pahimmista kuprukohdista ja lähetin ne arvoisalle toimittajalle. He lupasivat puhelimessa palata asiaan. Tänään ei tapahtunut mitään. Eikä taida tapahtuakaan, jollen ota sinne uudestaan yhteyttä.
Suomalaisten tapa hoitaa reklamaatioita on hämäläinen. Kyllä aika hoitaa. Ja asiakas unohtaa. Minä en unohda!

3.4.17, maanantai:
Ihme on tapahtunut. Korvakäytävä alkaa aueta ja kuulosta on palautunut.
Kaiken lisäksi päivä oli kuumeeton.
Päivällä sain ilmoituksen, että tilaamani kaasugrilli oli tullut postiin. Neljän aikoihin tulin siihen johtopäätökseen, että olen riittävän vahva noutamaan postista. Se painoi noin kaksikymmentä kiloa ja pakkaus oli sen muotoinen, että sitä oli lähes mahdoton kantaa. Hetken kuluttua olin vakuuttunut, etten ole riittävän vahva grilliä noutamaan. Kotiin sen kuitenkin sain enemmän tahdonvoimalla kuin fyysisellä voimalla.
Paluumatkalla kävin K-kaupassa, siis siinä rautakaupassa. Ensin ajoin liikkeen normaaliovelle. Kävin kysymässä, mistä löydän kaasupullot. Ilman niitä kaasugrilli toimii huonosti. Minua kehotettiin ajamaan ulkomyymälään. Ajoin sen puolen kilometrin lenkin ja kysyin portinvartijalta lisäohjeita. Noudatin niitä ja kysyin autosta noustuani jälleen lisäopastusta. Minua kehotettiin menemään viherosastolle. Sellaista en löytänyt opastetusta suunnasta. Menin lähimmälle miehitetylle osastolle rautakaupassa, siis sieltä, mistä minua kehotettiin ajamaan ulkomyymälään. Osaston mies minut nähtyään häipyi takavasemmalle. Tässä vaiheessa minulle tuli niin raskas rautakauppaolo, että käännyin. Ajoin autolla porttivahdille ja kerroin, että kaasupuollon ostaminen ei minun älykkyysosamäärälläni onnistu teidän rautakaupastanne.
Siis ajoin lähellä olevalle huoltoasemalle. Pysäköin auton kaasupullovaraston eteen. Kävelin sisään ja maksoin pullon hinnan. Myyjä tuli kanssani ulos ja antoi minulle pullon. Se maksoi kympin enemmän kuin rautakaupassa. Mutta toiminnan joustavuuden takia olisin maksanut tuplahinnan!
Illalla aloitin grillin kasaamisen. Se oli halpa. Siis se grilli. Kuvalliset kokoamisohjeet eivät vastanneet laitteen osia ja ominaisuuksia. Muutaman kerran joutui pakittamaan ja kokoamaan osat uudelleen. Hiukan keskenkuntoisena alkoi jo viluttaa (anteeksi kirjoitusvirhe!). Ulla alkoi kysellä, miten laitteen kokoaa ihminen, jolla ei koneita ja työkaluja kuten minulla. Hyvä kysymys!
Lopulta grilli tuli valmiiksi. Laitteessa oli lopuksi vielä sellainen vika, että kolme grilliritilää eivät mahdu paikoilleen. Pitää huomenna soittaa myyjälle ja kuunnella heidän selitystään.

2.4.17, sunnuntai:
Aamulla olo oli hiukan parempi, mutta päivän mittaan korva meni täysin tukkoon ja kuume alkoi nousta. Illalla sitä oli yli 38 astetta.
Päivä kului makaillessa ja radiota kuunnellen.
Illalla tuli Jack Berryn muistolle parituntinen ohjelma.
Siinä välissä tuli merisää ennen seitsemää.
Juontaja luki pitkän litanian merisääasemia ja tiedot niistä. Aika tyyntä oli ja pohjoisessa sateli lunta.
Lopuksi miesääni lausui: Ja Itämerellä aallokon korkeus on nolla pilkku kuusi kilometriä.
Siinä jäin sitten odottelemaan kuudensadan metrin korkuista tsunamia, joka pyyhkäisee eteläisen Suomen murskekasaksi. Ajattelin, että viime hetket on hieno viettää Berryn seurassa.

1.4.17, lauantai:
Pari viikkoa on oikea korvani vihoitellut. Yöllä se päätti herättää minut. Ilmeisesti korvakipu tunsi itsensä yksinäiseksi. Puoli tuntia seurustelin sen kanssa ja otin sitten Buranan kolmanneksi pyöräksi vaunuihin. Kun se alkoi vaikuttaa, nukahdin takaisin Ruususen uneen.
Aamulla tilasin ajan korvalääkäriltä. Se totesi tilanteen ja kertoi, että pian korvakäytävä muurautuu umpeen. Antoi siihen jotakin antibiootti-kortisonitippoja, joita pitää viikon verran tiputella korvakäytävään. Sanoi, että vielä tästä voi tulla kuuleva korva. Mutta kehotti ottamaan yhteyttä kuulokojeen määrääjälle ja sanoi, että kannattaisi vaihtaa koje toiseen korvaan.
Ehkä olisi parasta vaihtaa pää toiseen päähän. Venäjällä ne kuulemma aloittavat päänsiirtojen tekemisen. Mahtaisivatko ottaa meikäläisen koekaniiniksi? Kun muuten tällä iällä ne kanihommat ovat jääneet kovin vähälle.
Urheilunkin käski lopettaa muutamaksi päiväksi.  Kävellä kuulemma saa.
Illalla nousi sitten vielä kuume. Ja korvakäytävä meni täysin tukkeeseen. Vaikea oli sinne lääketippoja tiputtaa…

31.3.17, perjantai:
Konduktööri kertoi matkalippuja tarkastaessaan, että todennäköisesti tulemme Tampereelle ennen aikataulun mukaista tuloaikaa. Laitoin kellon soimaan ennen viittä. Nukahdin sen jälkeen kun olimme pysähtyneet Tornion asemalla. Heräsin Seinäjoella. Siinä ei kovin paljon unta tullut hankittua.
Hieman viiden jälkeen juna pysähtyi Tampereelle. Auton saaminen kesti sitten tunnin. Kyllä siellä henkilökuntaa oli, mutta kovin tehokkaita ne eivät aamun tunteina olleet.
Me ajoimme Sirkkaliisan ja Riston luokse Vammalaan. Minun autoni kun oli viikon heidän pihassaan. Kahvit juotuamme matka jatkui ja kotiin pääsin ennen kymmentä.
Perillä minua tervehti äänekkäästi kaksi koiraa ja vaimokin heräsi siihen meteliin.
Päivä kului rauhallisesti koiria ulkoiluttaen, pyykkiä pesten ja asioita järjestellen.
Mitään fyysistä rasitusta en kokenut tarpeelliseksi. Lähinnä siitä syystä, että korvani on tosi kipeä. Pitänee huomenna mennä lääkärille, jos yön aikana ei tapahdu ihmeitä.
Ja äänestämässäkin pitäisi käydä. Näin tulomatkan varrella vaalimainoksia. Täällä Huhkolassa ei meitä sellaisella törkeydellä häiritä!

30.3.17, torstai:
Tämä torstai on täynnä toivoa.
Nimittäin siitä, että itsensä rääkkäys päättyy ja pääsen takaisin Aurajoen laaksoon nauttimaan levosta.
Sitä ennen kävimme velipojan kanssa hiihtämässä 24 kilometriä. Pakkasta oli aamulla lähes kaksikymmentä astetta ja ilman raikkautta paransi melko voimakas länsituuli.
Seitsemän päivän summaksi tuli 214 kilometriä. Sukset eivät toimineet yhtä hyvin kuin miehet ja aikaa saimme kulutettu ladulla kaksikymmentä kuusi tuntia. Joten rauhallinen oli hiihtovauhtimme. Mutta se kai on parasta kunnon kohotusta. Pari lepopäivää ja sitten menen metsään kokeilemaan miten suunnistus sujuu.
Siivosimme kämpän ja ajoimme syömään pizzat. Autojen lastaus Kolarin asemalta tapahtui viideltä ja juna lähti aikataulun mukaisesti kolkuttamaan kohti etelään.
Me olimme myös junassa.

29.3.17, keskiviikko:
Aamulla oli pakkasta 16 astetta ja hain varastosta vanhat sukset, joissa kaksi vuotta vanhat liisterit pohjassa. Uskoin, että ne toimivat paremmin kuin skinit tänään.
Pitoa niissä olikin mutta luisto oli hakusessa. Ilmeisesti pohjan parafiineillä ja muilla tempuilla on merkitystä. Mitään voiteita meillä kahdella uskovaisella ei ollut edes mukana, joten turha valittaa.
Raskaammalta tämä lenkki tuntui kuin eilinen. Nousimme hissiasemalle, sieltä Tunturijärven kautta Velhonkodalle. Paluumatka Luosujärven kautta kotiin.
Onneksi on enää päivä jäljellä. Saatan selvitä tästäkin korkean paikan leiristä.

28.3.17, tiistai:
Tänään heräsimme aikaisin. Olisikohan johtunut paukkuvasta pakkasesta. Aamulla asteita oli tusinan verran.
Hiihtämään lähdimme ennen yhdeksää. Pakkanen oli hiukan lauhtunut ja ladut oli ajettu hienoon kuntoon. Tuuli oli tänäänkin aika kova lännen ja luoteen välistä. Valitsimme tunturin kiertosuunnan siten, että loppumatka tulisi myötätuuleen.
Ensin suuntasimme Kesängin Keitaalle ja nautimme siellä mehun kanssa letun hillolla.
Matka jatkui hitaasti mutta varmasti kohti Velhonkotaa. Luisto oli heikko ja pito huono.
Velhon hyvästelimme ja hiihtelimme läntistä reittiä Luosujärvelle. Aurinko paistoi ja lämmitti sekä miehiä että latua. Skinien luisto ja pito parani selkeästi. Saattoi siihen olla syynä myös se, että tuuli oli nyt selkämme takana ja aurinko edessä.
Kolmannen pysähdyksen jälkeen hiihto jatkui sitten mökille. Matkaa jäi taakse kolmekymmentä yhdeksän kilometriä. Eikä se tuntunut edes pahalta. Olemme sen verran viisastuneet, että pitkät matkat hiihdämme hiljaa. Varjopuoli tässä ikääntymisessä on se, että myös lyhyet matkat hiihdämme hiljaa!
Huoltoyhtiö oli käynyt lenkin aikana tyhjentämässä talon katon lumesta. Tai eivät ne ihan kaikkea poistaneet, mustaa kattohuopaa ei näkynyt missään. Mutta veden lorina ikkunan päältä on toistaiseksi loppunut. Vesi kun ei pysy sulassa muodossa pakkasella. Jahka sää lauhtuu, niin kyllä se alkaa uudestaan.

27.3.17, maanantai:
Tänään oli pilvistä, lämpötila nollan paikkeilla ja lunta alkoi sataa puolen päivän jälkeen.
Alussa Skinit eivät toimineet, mutta lumisateen lisääntyessä alkoivat pitää paremmin.
Luisto oli koko matkan heikko, mutta sehän vaan tehostaa lenkin tarkoitusta.
Hiihdimme Kesängin Keitaalle ja takaisin.
Oli sen verran lyhyt lenkki, 24 km, että toimi henkisesti lepopäivänä.
Huoltoyhtiö ilmoitti, että tulevat luomaan lumet katolta huomenna. Tänään, kun oli pilvinen päivä, vedentulo lakkasi. Eli ei se taida tulla katolta se vesi, vaan sieltä kattohuovan alapuolelta. Aika käsittämätön juttu.

26.3.17, sunnuntai:
Kelloja siirrettiin taas yöllä ja herätys oli siis tuntia aikaisemmin. Tai ei meillä mitään herätyksiä ollut, herätään kun herätään.
Hiihtämään lähdimme heti yhdeksän jälkeen. Foreca oli luvannut viisi m/s länsituulta ja pari astetta lämpöä.
Teimme saman lenkin kuin eilen. Tuuli kääntyi kyllä luoteeseen ja se tiesi, että koko menomatka, yli kuusitoista kilometriä, oli vastatuulta. Puuskissa tuuli yltyi lähes myrskylukemiin. Eteneminen oli hidasta, luisto oli huono, ladulla oli roskia.
Matilla jäi sauvan sompa lumeen heti alkumatkalla. Hän sai siihen apua Luosujärven kahvion pitäjältä. Siellä kun oli Jeesus-teippiä.
Velholla pysähdyimme myös mehulla ja aloitimme paluumatkan myötätuuleen. Pito oli loistava tänään ja ilman lämmetessä ja auringon tullessa näkyviin, myös luisto parani.
Tunturijärvellä joimme vettä ja jatkoimme matkaamme mökille.
Lähtöpaikkamme oli mökin alapuolella ladulla ja siksi tämän päivän matka jäi kolmeenkymmeneen kahteen kilometriin.
Illalla kävimme syömässä Pihvikeisarilla. Söimme molemmat poronvasan maksaa. Oli pahuksen hyvää!

25.3.17, lauantai:
Hotellimme aamiainen avautui lauantaina vasta puoli kahdeksalta. Me emme kuitenkaan olleet ensimmäiset asiakkaat. Paljon oli porukkaa ennen virallista avautumista syömässä. Se johtui tietenkin siitä, että lauantai on vaihtopäivä ja joku isompi ryhmä oli lähdössä.
Mekin olimme matkalla Ylläsjärvelle jo ennen yhdeksää noin kuuden asteen pakkasessa. Aurinko luonnollisesti paistoi täydeltä terältään.
Kun emme vielä saaneet mökkiä, niin ajoimme Ylläsrinne-hotellin vieressä olevalle parkkipaikalle, josta lähtee ladut.
Suuntasimme ensin Luosujärven kahvioon. Joimme siellä toiset aamukahvit munkin kanssa. Emäntä tarjosi ne meille puoleen hintaan kun olimme päivän ensimmäiset asiakkaat. Tosin maksoimme hänelle täyden hinnan ja kehotimme jatkossa rouvaa muistamaan, että heidän tulonsa pitää hankkia näiden kahdeksan sesonkiviikon aikana. Kävimme myös rakentavan keskustelun noin viiden kilometrin päässä olevasta kaivoksesta. Se suljettiin kolmekymmentä vuotta sitten kannattamattomana. Nyt sitä ollaan avaamassa uudelleen. Paikkakuntalaiset luonnollisesti pelkäävät uutta Talvivaaraa ja sen mukana turismin totaalista hiipumista.
Sieltä matka jatkui Velhonkodalle. Paluumatka Tunturijärven kautta alas Luosujoelle ja takaisin mökille.
Mökki oli ihan siistin näköinen ja aloimme kantaa tavaroitamme sisätiloihin. Siihen taaksemme tupsahti myös toinen auto ja kuski kysyi meiltä olemmeko tulossa vai menossa. Kerroin, että tulossa ollaan. Nainen kertoi olevansa tulossa siivoamaan. Kerroin, että me kyllä pärjäämme ilman siivoustakin ja annoin hänen jatkaa matkaansa.
Kun tarkemmin tutkin kämppää, niin huomasin, etelän puolen ikkunan päältä lorisee vettä. Soitin huoltoyhtiölle ja kerroin tilanteesta. Siellä kaveri kertoi, että he ovat tietoisia asiasta. Kysyin, mitä he aikovat tehdä asialle. Hän sanoi, että he ovat yhteydessä kämpän omistajaan ja neuvottelevat hänen kanssaan. Kerroin, että hän paraikaa neuvottelee omistajan kanssa.
Muutaman puhelun ja neuvottelun jälkeen sovimme, että huoltoyhtiö tulee maanantaina luomaan katon tyhjäksi lumesta. Ennen kesää tuskin saadaan selville, mistä vuoto tulee. He olivat käyneet jo perjantaina tutkimassa ulkopuolelta tilannetta. Ilmeisesti katto ei vuoda vaan kyse enemmän kondenssivedestä välikatossa, joka lämpimien säiden takia on alkanut vuotaa. Joka tapauksessa heidänkin mukaan ensi kesänä nämä kattorakenteet joudutaan uusimaan. Sitä tämän taloyhtiön taloissa on ennenkin jouduttu tekemään.

24.3.17, perjantai:
Yökin kului matkustaen.
Ei se uni täydellistä ole junan makuuvaunussa, mutta kaipa sitä tuli useampi tunti nukuttua. Juna tuli Rovaniemen asemalle ennen kahdeksaa. Auton Matti sai ulos runsaan puolen tunnin jonotuksen jälkeen.
Sitten suuntasimme auton nokan kohti Äkäslompoloa. Meillä oli sieltä varattuna huone, koska mökille Ylläsjärvelle pääsisimme vasta lauantaina. Joimme kahvit Lohinivalla ennen Kittilää ja Ylläskaltion pihaan saavuimme ennen yhtätoista.
Huonetta emme vielä saaneet haltuumme, mutta vaihdoimme hiihtovaatteet päälle hotellin sosiaalitiloissa ja sitten hiihtämään.
Lämpötila oli aste pari pakkasta. Tuulta ei ollut nimeksikään ja taivas oli sininen. Olosuhteita voisi kuvata hiihtäjän taivaaksi.
Me molemmat laitoimme karvapohjaiset sukset jalkaamme. Ne helpot, niitä kun ei  tarvitse voidella. Lumi oli aika uutta pakkaslunta ja skinien luisto ei ollut tietenkään paras mahdollinen. Myös pidossa oli puuterilla pientä ongelmaa, mutta iltapäivää kohden mentäessä, pito parani.
Ensin lähdimme itään, kohti Kesänkijärveä ja mehut nautimme Latvamajalla. Menomatkalla poikkeisin tervehtimään tuttuja jokiuomassa eli kahta koskikaraa. Siellä ne ovat joka kerta olleet liperit kaulassa. Tänään ne köllöttivät jään päällä paikallaan. Yleensä ne hyppelevät kiveltä kivelle ja välillä sukeltavat ruokaa etsien.
Latvamajalta matkasimme itäistä reittiä Kotamajalle, siellä oli taakse jäänyt jo kaksikymmentä kilometriä. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Äkäslompoloa. Sen verran ensimmäinen päivä rasitti, että oikaisimme hotelliin lompolon yli. Kolmenkymmenen kilometrin hiihto siitä sentään tuli.

23.3.17, torstai:
Matkapäivä.
Ensin kävimme Ullan kanssa Nauvossa. Siellä oli kaikki hyvin. Paljon näimme lintuja.
Ulla teki pikaisen lounaan ja sen jälkeen pakkasin tavarat autoon ja ajoin Vammalaan. Siis sinne Sastamalaan.
Sirkkaliisa oli yksin kotona, hiihtokaverimme Risto kun on estynyt ttulemasta hiihtämään kaatumisensa takia. Hetken päästä paikalle tuli myös Matti ja Manu.
Joimme kahvit, Manu lähti katsomaan jääkiekko-ottelua ja me Matin kanssa ajelimme Tampereelle.
Rautatieasemalla Matti ajoi autonsa junaan ja minä menin kaljalle.
Tarkoitus on vielä illan kuluessa astua Rovaniemelle menevään junaan.

22.3.17, keskiviikko:
Pakkasin laukut ja voitelin sukset.
Illalla kävin talven viimeisillä Street-O korttelisuunnistuksissa. Tänään oli kyseessä sprintti. Siinä piti kiertää kaksikymmentä rastia Aurajoen rannoilla, joen molemmin puolin.
Kiersin vauhdikkaasti ja virheittä kahdeksantoista rastia. En ollut huomannut kahta rastia hieman kauempana jokirannasta ja jouduin tekemään muutaman sadan metrin sakkokierroksen. Hiukan harmitti.
Nyt alkaa iltarastikausi, mutta minä en pääse nauttimaan ensimmäisistä, kun lähden huomenna hiihtämään.
Ehtii kait niitä hakea myöhemminkin.

21.3.17, tiistai:
Vein eilen Ullan auton huoltoon ja samalla se piti katsastaman. Autohan on viisitoista vuotta vanha Opel, hyvin pidetty, ajettu kesäkelillä kirkkoon ja takaisin. Viimeiset vuodet olen antanut huoltoliikkeen tehdä myös katsastuksen.
Tänään kävin aamupäivällä pienellä juoksulenkillä. Parin kilometrin jälkeen alkoi sataa ja käännyin takaisin, vaikka en sokerista olekaan.
Kun tulin kotiin, huollosta tuli viesti, että auto olisi valmiina. Esitin kainosti vaimolle, että ajaisin hänet huoltoon ja hän voisi ajaa oman autonsa takaisin kotiin, niin minun ei tarvitsisi lähteä räntäsateeseen tarpomaan kolmea kilometriä.
Mutta tuolla Maskun MS-keskuksessa opetetaan - tai paremminkin aivopestään - MS-potilaat siten, että heillä ei ole mitään velvollisuuksia, ainoastaan oikeuksia tässä maailmassa. Eli yhteistyökykyä ei vaimolta löytynyt ja minä lähdin ilmaan, jossa kasvoille sateli tiskirätin kokoisia räntärättejä. Olin pukeutunut sadepukuun, joten siinä suhteessa ei ollut ongelmia. Sen sijaan jalassani olleet lenkkarit eivät pitäneet vettä ja varpaat olivat märät ja kylmät jo viiden minuutin kävelyn jälkeen. Perille kuitenkin pääsin ja toin emännän kauppakassin ehjänä kotiin. Ja säilyin ilmeisesti fyysisesti terveenä. Henkistä tasapainoani minun on itse vaikea objektiivisesti arvioida. Jätän sen jälkipolvien tehtäväksi.

20.3.17, maanantai:
Vietin aamupäivällä kolme tuntia Biocityssä Clinical Research Services Turku Oy:ssä. Nimen taakse kätkeytyy yritys, joka tutkii lääketehtaiden toimeksiannosta lääkkeiden tehoa. Ja varmasti paljon muutakin.
Minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi tutkimukseen, jossa tutkitaan uuden Alzheimerin tautiin tarkoitetun lääkkeen tehoa. Näiden ensimmäisten käyntien tarkoituksena on kartoittaa, olenko sopiva henkilö tähän tutkimukseen. Jos tutkimusten mukaan olen jo altistunut sairaudelle tai jos en alustavien tutkimusten mukaan lukeudu niiden joukkoon, jotka mahdollisesti voivat sairastua, minut raakataan tutkimuksesta. Kriteerit ovat niin vaativat, että aika paljon henkilöitä on jo jätetty pois tutkimuksen piiristä.
Itse tutkimuksessa sitten annetaan tutkittaville joko lumelääkettä, mietoa lääkettä tai vahvempaa lääkettä. Tutkittava sen paremmin kuin nämä CRST:n henkilöt eivät tiedä mitä lääkettä kukin saa. Tai siis niin minulle kerrottiin.
Tänään minulle tehtiin alustavia haastatteluja ja testattiin tämän hetken järjen juoksua ja muistia. Lisäksi otettiin sydänfilmi, virtsanäyte ja muutama putkilo verta tutkimuksia varten.
Alustavasti minulle todettiin, että olen kohtuullisen terve miespuolinen henkilö. Tutkimukset jatkuvat viikon parin päästä.

19.3.17, sunnuntai:
Kun lähdin ensimmäiselle ulkoilulleni, niin pihassa lensi sepelkyyhky. Ja päivän mittaan näin niitä useampi. Olivat tulleet viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. Mutta toista viikkoa myöhemmin kuin kaksi vuotta sitten. Tämän mukaan kevät on normaalissa ajassa. Tai sitten kolme viikkoa edessä siitä, mitä kevät oli joskus kolmekymmentä vuotta sitten.
Iltapäivän auringossa lähdin juoksemaan. Vauhti oli maltillista, mutta siitä huolimatta kympin lenkillä piti aina välillä kävellä. On se kunto heikoksi mennyt.

18.3.17, lauantai:
Uskaltauduin tänään ensimmäisen kerran suunnistamaan sairasteluni jälkeen. Minua on niin paljon varoiteltu kaiken maailman jälkitaudeista, jos liian aikaisin lähtee kovalle lenkille, että olen tullut hiukan ylivarovaiseksi. Tänään Talvirastit olivat naapurissa eli Piispanristillä.
Juoksin kolmosen radan, se oli varsin helppo ja muistutti enemmän korttelisuunnistusta kuin oikeaa metsäsuunnistusta. Ensimmäisessä ylämäessä ykköselle alkoi jo kone hiukan piiputtaa. Mutta sen jälkeen juoksu alkoi sujua ja rastit löytyivät virheettömästi.
Väliaikojen mukaan johdin kisaa toiseksi viimeisellä rastilla. Mutta sen verran hyydyin, että lopulta jäin viidenneksi. Koko kärkiviisikko oli ajoissa puolen minuutin sisällä. Ihan hyvä suoritus toipilaalta.
Illalla ilma oli tyyni ja taivas lähes pilvetön. Lähdimme Ullan kanssa Ruissaloon kuuntelemaan josko tänä vuonna pöllöt hurmaannuttaisivat meidät laulullaan. Ensin menimme Honkapirtille, ei mitään. Matka jatkui Kuuvanniemelle, edelleen hiljaista. Paluumatkalla poikkesimme Choraeuksen lähteelle, ei muuta kuin autojen hurinaa. Ja lopuksi pysähdyimme Kasvitieteellisen Puutarhan parkkipaikalle ja kävelimme sieltä lähtevää tietä muutaman askeleen. Jo vain alkoi kuulua pöllön huhuilua. Se oli sellaista yksinkertaista toistuvaa huhuilua. Siellä emme pystyneet sanomaan, mikä pöllö oli kyseessä, mutta kotona kuuntelimme pöllöjen ääniä ja tunnistus oli helppo. Kyseessä oli sarvipöllö.

17.3.17, perjantai:
Turun Sanomat kertoi, että Jarkko Laine, luokkakaverini Normaalilyseosta, olisi täyttänyt tänään seitsemänkymmentä vuotta.
Kouluaikana emme osanneet kuvitella, että Jakkesta kehkeytyisi varteenotettava kirjailija ja sanoittaja. Äidinkielen opettajamme Pirkko Lehtonen sen sijaan ymmärsi jotain ja kiusasi Jakkea antamalla hänelle ylimääräisiä tehtäviä. Pirko oli uhkea nainen ja hänen miehensä oli hieman hintelämpi ja kooltaankin pienempi. Kerran Jakke oli palauttanut opettajalle kotiin jonkin esseen. Pirkon mies oli avaamassa ovea. Jakke oli esitellyt itsensä ja kysynyt, onko äiti kotona. Tämä versio on kyllä kirjailijan oma kuvaus tapahtuneesta, emme saaneet opettajan vahvistusta tähän kertomukseen.
Kuuluimme Jakken kanssa siihen vähemmistöön, joka poltti kouluaikana tupakkaa. Se ei ollut sallittua huvia ja tämä rikollisporukka vietti yhteisiä välitunteja hakemalla lähikortteleista sopivia paikkoja, missä opettajien näkemättä voi harrastaa tätä huvia.
Lukiossa tiemme erosivat, Jakke siirtyi kielilinjalle ja minä harrastin matematiikkaa.
Kouluajan jälkeen en miestä enää nähnyt kuin myöhempinä aikoina jalkapallo-otteluissa Kupittaalla.
Mieshän liikkui epämääräisissä underground-porukoissa ja minä porvarillisissa harrastuksissa pelaamalla shakkia, opiskelemalla Tekussa ja kittaamassa keskikaljaa Kantakrouveissa.

16.3.17, torstai:
Ei elämästä selviä hengistä, lauloi joku joskus kauan sitten.
Nyt näyttää siltä, että me Ullan kanssa selviämme toistaiseksi jatkoajalle.
Ryhdistäydyin ja leikkasin tänään pensasaidan. Se ei kauhea uroteko ollut ja sainkin heti palautetta työnjohtajalta. Olin jättänyt aidan liian korkeaksi. En aio sitä kuitenkaan lyhentää. Aidan tarkoitus on olla näkö- ym.-suojana eikä kampittaa kulkijoita.
Kävin myös kevyellä juoksulenkillä. Ei se kuitenkaan kovin kevyt ollut. Pulssi nousi hiljaisessa vauhdissa aivan liian korkeaksi. Joten ihan terve – siis fyysisesti – en ole vieläkään.

15.3.17, keskiviikko:
Terveiset sairastuvalta.
Emännällä on edelleen kuumetta ja minäkin ihan seuran vuoksi mittasin lievän lämmönnousun.
Kävin eilen juoksemassa ensimmäisen kovan lenkin sairastelun jälkeen ja se oli ilmeisesti liikaa tässä vaiheessa. Pitää taas pitää muutama lepopäivä ja jatkaa sitten urheiluharrastuksia.

14.3.17, tiistai:
Tänään Ulla sai saman taudin johon minä sairastuin kaksi viikkoa sitten. Kuume nousi hetkessä kolmeenkymmeneen yhdeksään asteeseen eikä hän pysynyt pystyssä ilman tukea. Mutta iltaa kohden olo parani ja Ulla pystyi jo seuraamaan Teivon raveja tietokoneelta, jonka kannoin hänen sänkynsä viereen.
Ehkä seuraamista helpotti se, että rivini pysyi mukana loppuun asti. Olin sijoittanut veikkaukseen peräti seitsemän euroa kaksikymmentä senttiä. Ja viimeisen lähdön jälkeen sain tuulettaa voittoani. Se oli tasan kuusi euroa. Tai siis tappiotani, se oli euro kaksikymmentä senttiä!
Omaa seuraamistani haittasi hiukan se, että ensimmäisen lähdön jälkeen lähdin ostamaan rautakaupasta Ullan sängyn viereen kahvaa, jonka avulla hän pääsee paremmin ylös sängystä ja takaisin makuuasentoon. Koko homma kesti sen verran, että pääsin seuraamaan viimeistä lähtöä ja kahva oli jo paikallaan seinässä.
Kuten pari päivää sitten esitin, Mattilan esitys aiheutti valtavan kalabaliikin. Ammattijärjestöt ja jopa pääministeri tyrmäsivät Mattilan esityksen. Se on valitettavaa, että kukaan noista kritikoijista eivät ilmeisesti osaa lukea. Mattila ei esittänyt palkkojen alentamista. Hän totesi, että kilpailukykymme vaatii, että palkkatasomme tulisi alentua sen kymmenen – viisitoista prosenttia.
Ennen se hoidettiin devalvoimalla Suomen markka. Nyt se vaatisi malttia kaikilta edunsaajilta. Näin kyvyttömän kansan ei olisi pitänyt mennä euroon. Euroa ei meidän takia devalvoida ja kun päämarkkinamme ovat euroalueella, se ei edes auttaisi meitä.
Mutta maailman sivu on ihmetelty, kuinka vähällä järjellä maailmoja hallitaan. Ei sitä sovi enempää odottaa ammattijärjestöiltäkään. Eikä edes pääministeriltä!

13.3.17, maanantai:
Tänään kello 13.00 ilmoitti tri Halla-aho asettuvansa ehdolle persujen puheenjohtajaksi.
Häntä oli kylmännyt tapa, jolla Sampo Terhoa vietiin jalustalle puolue-eliitin toimesta.
Olihan se tapa hieman brutaali. Noissa banaanivaltioissa asiat hoidetaan samalla tavalla ja tietysti tuli mieleen myös vanha, kunnon Neuvostoliitto.
Me saimme pari koiraa hoitoon. Tein niitten kanssa kaksi vajaan tunnin kävelyretkeä keväiseen luontoon. Lintujen laulu kiihtyy, vaikka lämpötila ei vielä ollut kuin pari astetta plussan puolella.
Pyörätiet ovat jo sulat. Metsässä polut ovat vielä liukkaita ja siellä pitää edelleen olla nastoitetut lenkkarit jalassa.

12.3.17, sunnuntai:
EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattila esitti HS:n haastattelussa, että suomalaisten palkka on edelleen 10–15 prosenttia liian korkea.
Sehän herätti kamalaa messua työntekijäjärjestöissä. Oli kuulemma pöyristyttävää ja luokkasodan aloittamista.
Miten niin?
Totuushan on se, että Suomen talous on kuralla. Tuonti ylittää viennin määrän ja kansantalouden tuottavuus on kuralla. Kulutamme enemmän kuin tienaamme. Meillä on osaamiseemme, työtehoomme ja luonnonrikkauksiimme nähden liian korkea elintaso.
Siihen saadaan korjaus kun työtekijöiden ja eläkeläisten ansioita vähennetään ja työn tekeminen tehdään kiinnostavammaksi kuin sosiaalietuuksilla eläminen.
Tämä on varsin yksinkertaista matematiikkaa.
Sitä vaan eivät poliittiset päättäjät uskalla ymmärtää ja palkansaajat eivät halua ymmärtää.
Se on sitten työnantajien esitettävä kansalle, kun muut eivät siihen kykene.
Mutta se on totuus.
Joko me ymmärrämme sen itse.
Tai sitten ulkopuoliset laittavat meidät sen ymmärtämään.
Kysykää kreikkalaisilta!

11.3.17, lauantai:
Tässä on luppoiltu kunnon lenkkeilystä jo kohta kaksi viikkoa. Tänään lähdin hieman pidemmälle lenkille ja pari kertaa juoksin puoli kilometriä reippaasti. Nyt näyttää sen verran hyvältä, että annan itselleni luvan lähteä keskiviikkona iltarasteille. Tänään en uskaltanut vielä lähteä kiusaamaan itseäni Talvirasteille.
Kävin tekemässä myös pari kävelylenkkiä kauniissa säässä. Aurinko paistoi eikä tuulikaan haitannut. Iltapäivällä lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella.
Jo viikolla olen kuulostellut tiaisten laulua. Tänään se kiihtyi jo varsin kuuluvaksi. Ensimmäisen kerran kuulin tänään variksen raakkuvan. Kun sen kuulee näin maaliskuussa, niin ihan se kuulosti kauniilta!

10.3.17, perjantai:
Nuha jatkuu, mutta muuten alan olla terveen kirjoissa.
En ole saanut sairauslomaa, kuten oikeus- ja työministeri Jari Lindström. Hän on uupunut työtaakkansa alla. Pahat kielet sanovat, että hänen piti uupua, koska persut tarvitsevat yhden ministerisalkun uudelle puheenjohtajalle.
En kyllä ymmärrä, että persuille annettaisiin noin vaan yksi ministeriauto lisää, kun niiden kannatus on romahtanut kolmannekseen vaaleista. Ei kait sellaiseen voi muut hallituspuolueet suostua.
Sinänsä en ihmettele, vaikka Voikkaan paperimies Lindström olisikin todella uupunut työtaakkansa alla. Ministerinhän pitää tutustua oman alansa esityksiin ja tehdä sitten päätös asiasta, mikäli hänellä on siihen päätäntävaltaa. Harvoin on, valta on hyvin pitkälti virkamiehillä ja jos ei niillä, niin hallituksen johtotroikalla. Ei niihin isoihin päätöksiin rivikansanedustajilta mitään kysytä. Ne osaavat painaa nappia ja rymytä juovuspäissään. Samoin riviministeri esiintyy ikään kuin päättäisi ja kättelee ja hymyilee.
Lindström varmaan on ahkerana miehenä pyrkinyt tutustumaan hänen ministeriönsä asioihin. Hän on oikeusministeri ilman mitään opintoja alalta. Laborantin koulutuksella – mitenkään väheksymättä sitä koulutusta – lienee työlästä tutustua kaikkiin oikeusministeriön alan esityksiin. Ja kun lisäksi piti hoitaa työministerin tehtäviä, siis niitä joihin hänellä työelämän kokemuksensa kautta on hiukan tietoa ja sitä kautta vähän mahdollisuutta vaikuttaakin. Alaltahan hänellä on kokemusta, kun paperimiehet älyttömine vaatimuksineen saivat aikaan sen, että muutama paperitehdas sulki ovensa Suomessa ja siirsivät tuotannon maihin, joissa lakkoherkkyys on hieman vähäisempi.
Todella käy sääliksi hyvää miestä, joka pantiin syystä tai toisesta liian suuriin saappaisiin. Mutta ilmeisesti persuilla ei vaan ole kovin montaa kyvykästä jäsentä. Pelkkä pyrkyryys kun ei enää nykyään riitä ministerin tehtävien hoitoon.
Toista se oli ennen, Kekkosen aikaan. Mutta silloin ei ministerin tarvinnut tehdä mitään päätöksiä. Ne teki Kekkonen.

9.3.17, torstai:
Sen verran on olo kohentunut, että olen käynyt kevyellä hölkkälenkillä sekä eilen että tänään. Vauhti on ollut todella hiljaista eikä vointi edellytä vielä kovempia kierroksia moottorista.
Nyt vaikuttaa kovasti siltä, että me molemmat selvisimme hengissä tästä reissusta, niin eilen oli jo käytävä nettisivuilla vilkuilemassa tulevia matkoja. Ullan tilanteen takia emme oikein voi ottaa mitään äkkilähtöjä. Meidän täytyy tarkasti selvittää miten kohteessa voi liikkua sähkömopolla, millainen on maasto, hotelli ja uima-allas. Varasimme jo matkan tutusta kohteesta Playa de la Americaksesta marraskuuksi. Hotelli on meille uusi, siellä emme ole ennen asustaneet.

8.3.17, keskiviikko:
Persuja kaksikymmentä vuotta johtanut, väsynyt Timo Soini ilmoitti sunnuntaina jättävänsä puolueen puheenjohtajuuden.
Kuten tällaiseen demokraattiseen kansanliikkeeseen kuuluu, uuden valinta tapahtuu jäsenistön vapaasti ja rehellisesti äänestämällä puoluekokouksessa keväällä.
Tunti Soinin ilmoituksen jälkeen Sampo Terho ilmoitti olevansa kiinnostunut tehtävästä. Heti tämän jälkeen se Niinistö niminen perussuomalainen ilmoitti kannattavansa Terhoa. Ja tästä tovi, niin eduskunnan puheenjohtajana toimiva Maria Lohela ilmoitti kannattavansa myös Terhoa.
Tämä näytelmä oli huolellisesti valmisteltu Soinin johdolla jossakin sivupöydässä. Näin pelattiin ulos kertaheitolla se ainoa persu, joka avoimesti on ollut ajamassa Soinia pois vallankahvasta. Eli Jussi Halla-aho on pelattu ulos tästä pelistä. Tällä tavoin persut yritetään pitää hovikelpoisena myös jatkossa.
Mutta, mutta. Kyseessä on protestipuolue eikä sitä ole tarkoitettu istumaan hallituksessa. Sen pitäisi olla piikki päättäjien lihassa. Nyt persut on vallanpitäjien puudeleita. Timo Soinin ministeriauton takapenkki on tullut kalliiksi kannatukselle. Suosio on pudonnut kahdestakymmenestä prosentista kolmannekseen. Nyt puolue on pienempi kuin Soinin takiaispuolueeksi leimaamat vihreät ja vasemmistoliitto.
Ja lisäksi puolueen suosion romahtaminen johtaa siihen, ettemme enää seuraavien vaalien jälkeen näe eduskunnan istunnoissa sellaisia suuria parlamentaarikkoja kuin Kike Elomaa, Teuvo Hakkarainen ja moni muu suuruus.

7.3.17, tiistai:
Yöllä tuli nukuttua yli kahdeksan tuntia, mutta silti päivällä väsytti.
Ilmeisesti en ole vieläkään ihan terve.
Terveyteni kyllä tullaan tutkimaan erittäin tarkasti, kun olen mukana lääketutkimuksessa.  Siinä tutkitaan jonkun uuden lääkkeen vaikutusta Alzheimerin tautiin. Se, että pääsenkö mukaan lopulliseen testiin, seulotaan ensin laajan terveystutkimuksen ja erilaisten testien avulla. Ja jos minulta löytyy joku geeni tai vastaava, joka estää mahdollisuuden sairastamiseen, niin siinä vaiheessa minut myös karsitaan. Toisaalta saan myös tiedon, olenko riskiryhmässä sairastua kyseiseen tautiin. Uskoakseni olen, sen verran hataraksi tuo aivotyöskentely on viimeisen vuosikymmenen aikana mennyt. Toisaalta, suunnistus on alkanut sujua paremmin, kun käytän nykyään silmälaseja suunnistaessani. Se, että näkee karttamerkinnät helpottaa kummasti etenemistä metsässä.
Ensimmäinen käynti asian tiimoilta on parin viikon päästä.

6.3.17, maanantai:
Laiva toi meidät turvallisesti satamaan. Autokin oli säilynyt ajokuntoisena eilisessä miinaan ajossa ja kahdeksalta olimme kotona.
Siellä meidät vastaanottivat kaksi iloista tolleria. Ne ilmeisesti olivat varmoja, ettemme palaa enää ihmisten ilmoille, kun olivat täällä viettäneet yksin monta maanantaita. Tervehdysseremonioista ei meinannut tulla loppua. Minä sain niitä osakseni useampia, kun tyhjensin auton tavaroista ja aina palatessani jälleennäkeminen oli yhtä sykähdyttävä, ainakin Friscon mielestä.
Kävin vielä kaupassa, tankkaamassa auton ja hakemassa Ullan keittiötuolin huollosta, ennen kuin aloin tehdä aamiaista itselleni.
Sitten olikin aika tehdä loppuyhteenveto Espanjan ajomatkasta.
Kilometrejä kertyi 7740. Jos lasketaan kilometrin hinnaksi kaikkine kuluineen 30 senttiä, niin autokulut olivat noin 2300 euroa. Tähän pitää vielä lisätä tietullit Ranskassa ja Espanjassa, yhteensä noin 300 euroa. Hotellit ja laivaliput maksoivat noin tuhat euroa yhteensä meno- ja tulomatkoilta. Siis yhteensä 3600 euroa.
Jos olisimme lentäneet, niin aikaisin tilaten ne olisivat maksaneet enintään 400 euroa kahdelta hengeltä. Automaattivaihteisen Sitikan kokoluokan saa Alicanten lentokentältä alle viidensadan euron. Polttoainekulut ja tietullit perillä olisivat noin 200 euroa. Pyörätuolin ja rollaattorin vuokrat noin 300 euroa.
Eli yhteensä 1400 euroa.
Eli se, että saimme istua yhdeksän päivää autossa moottoriteillä (niistä puolet sairaana) näkemättä juuri muuta kuin mittaamattomat rekkajonot, maksoi meille noin 2200 euroa puhtaana käteen.
Tämä tiedoksi kaikille niille, jotka haluavat itse ajaa Espanjaan talvilomalle.
Jokohan olen tarpeeksi kiertänyt veistä haavassa?

Yritin muuttaa viime hetkeen saakka matkaa tehtäväksi lentäen, vaikka en lentämistä rakastakaan. Mutta Ulla pysyi sinnikkäästi autoilun puolella. Sanoi, että ei hänen kunnollaan tätä enää myöhemmin voisi toteuttaa. Alun perin meillä kun oli tarkoitus tulla paluumatka hitaasti, mutta runsas kuukausi mieron tielle teki sen, että kumpikaan ei enää halunnut pidentää matkan pituutta. Paluumatkaan kulutettiin aikaa päivä enemmän kuin menoon, mutta se johtui minun kuume/ripulitaudistani.
Jatkossa taidamme tyytyä perinteisiin Kanarian matkoihin talven pimeimpinä kuukausina!

5.3.17, sunnuntai:
Vietimme yön Sopang-nimisessa hotellissa Maribo-nimisellä paikkakunnalla eteläisessä Tanskassa. Hotelli oli varsin iso ja kallis. Kävimme siellä syömässä iltapalaa. Kolmellatoista euroa sai kevätsalaatin, sillä nimellä juutit annosta kutsuivat. Kun olimme kuukauden syöneet viitosella valtavia salaattiannoksia, niin tämä tuntui pieneltä ja harmaalta. Mitään kastiketta eivät tanskalaiset salaattiinsa laittaneet. Pyysimme tarjoilijalta edes oliiviöljyä. Viiteen minuuttiin ei tapahtunut mitään ja vinkkasimme tarjoilijan uudelleen pöytään. Hän myönsi unohtaneensa koko asian. Pienen ajan kuluttua saimme öljyn ja pari minuuttia lisää niin jopa viinietikkaa.
Aamiainenkaan ei ollut häävi ja aamulla yhdeksältä hävisimme taipaleellemme kohti Kööpenhaminaa kevyen sateen saattelemana.
Tanskan ja sillan jälkeen oli rajatarkastus. Ruotsalaiset poliisit pysäyttivät joka auton ja tarkistivat henkilöllisyyden. Meille suomalaisille riitti ajokortti ja poliisit toivottivat hyvää matkaa. Saksasta Ruotsiin tullessa tanskalainen poliisi veti käden lippaan ja toivotti hyvää matkaa Suomeen, kun näki autossa kaksi suomalaista vanhusta ja takapenkillä pyörätuolin.
Ruotsissa sade lakkasi ja lämpötila alkoi laskea. Jönköpingissä pakastui ja alkoi lumisade. Lunta oli tiellä runsaasti ja alue on vesiensuojelualuetta eikä tietä ollut suolattu. Alla oli kolme talvea ajetut kitkat nyt niillä oli paahdettu tuhatta ja sataa moottoriteitä kahdeksan tuhatta kilometriä. Niissä oli pitoa vähemmän kuin hyvillä kesärenkailla. Ajelin hiljaa sata kilometriä kun vielä voimakas ja puuskittainen tuuli vaikeutti etenemistä. Pari sataa kilometriä ennen Tukholmaa maa muuttui lumettomaksi ja ajokeli oli jälleen hyvä.
Laivan lähtöön oli aikaa puolitoista tuntia, kun saavuimme Tukholmaan. Olin laittanut Viking Linen terminaalin osoitteen navigaattoriin. Vuosi sitten tämä sama laite ohjasi meidät ongelmitta rantaan. Nyt Slussenin alue on kokenut täydellisen remontin ja pyöritti meitä ympäri vanhaa kaupunkia. Kuninkaan linnankin pihalla kävin ja ajelin illan pimetessä bussikaistoja ja muita tukholmalaisilta kiellettyjä katuja useampaan kertaan. Vartin pyörittyäni ja ajettuani kerran bussikaistalle rakennettuun miinaan ja pudotin Sitikan jonkinlaiseen poteroon. En saanut aikaan kuitenkaan pahempia vauriota hienohelmaiseen ranskattareen ja luovutin. Ajoin taksiasemalle, kerroin ongelmani taksille, joka totesi, etten ole ensimmäinen, joka hakee heiltä apua. Ammattilaisen perässä saavuimme satamaan ja tyytyväisenä maksoin kuskin varsin rasvaisen laskun.
Viking lähti ajallaan ja tarjosi meille hyvän ja kostean illallisen.

4.3.17, lauantai:
Herätys seitsemältä. Yö sujui kuten ennenkin. Siis pari kertaa pytyllä ripulia hoitamassa. Mutta kuumetta ei ollut ja kunto muuten ihan kohtuullinen.
Aamiainen oli hotellissa yhtä hyvä kuin muukin palvelu ja matkaan lähdimme ennen yhdeksää.
Alku meni mukavasti, lauantaiaamuna ei ollut isompaa liikennettä. Mutta tunnin ajon jälkeen ennen Heidelbergiä kaikki muuttui. Yhtäkkiä kolme kaistaa olivat täynnä autoja liikenne oli pysähdyksissä. Välillä pääsimme etenemään vauhdikkaasti kilometrin ja taas seisoimme paikallamme. Kahteenkymmeneen kilometriin käytimme kymmenen minuutin asemasta reilusti yli puoli tuntia. Laskeskelin, että jos lauantai on tällainen, niin jäämme Hannoveriin yöksi.
Kun olimme ohittaneet moottoritie nro 6 risteykseen, tie avautui ja nopeudet nousivat sellaisiksi kuin Saksassa olemme tottuneet. Frankfurtin ohikin pääsimme ongelmitta ja matka jatkui vauhdikkaasti.
Vatsa oli koko matkan sellainen kuin Vesuvius runsaat pari tuhatta vuotta sitten. Pari kertaa yritin saada laavavirrat purkautumaan, mutta aika ei ollut vielä kypsä. Lyypekin jälkeen kävin tankkaamassa auton. Kun valutin löpöä Sitikan uumeniin, tajusin, että synnyttämisen aika oli tullut. Laskin, että voin käydä vauhdikkaasti maksamassa laskun ja siirtyä sen jälkeen spartalaisella rauhallisuudella kassan vieressä olevalle käymälälle. Kävelin vessan ovelle, se oli auki ja siirryin sisään. Siellä oli totaaliremontti käynnissä ja kaikki vessat oli revitty alas – pelkkää betonilattiaa oli näkyvissä.
Maratoonari on tottunut tekemään nopeita päätöksiä hätänsä suhteen. Olen tehnyt ammattilaatoituksen Eteläranta kympin edustalla olevan puskan juureen. Myös Prahan ruutukaava-alue on käynyt tutuksi. Eikä Rooman sillatkaan ole jääneet ilman meikäläisen ruskeaa käyntikorttia.
Vessaa vastapäätä bensapumppujen toisella puolella oli tuuhea pensaikko. Se antoi hyvän näkösuojan siihen suuntaan. Puskan toisella puolella oli rekkaparkki. Luottaen siihen, että rekkamies ei ihan pienestä hätkähdä, toimitin asiani. Tämän kirjoittaminen kesti kauan, mutta itse toimitus vessatyömaan oven sulkemisesta asiani loppuun suorittamiseen, kesti noin kaksikymmentä sekuntia. Tämän jälkeen voinen yhtyä Seppo Rädyn toteamukseen: Saksa on paska maa.
Hyvästelimme maan ja siirryimme yöpuulle Tanskan puolelle. Taakse jäi noin 900 kilometriä moottoritietä.

3.3.17, perjantai:
Vaikka nenä oli tukossa, niin sain ensimmäisen kerran tällä viikolla nukuttua lähes normaalin unen.
Yhdeksän jälkeen olimme valmiit jättämään Ibis-hotellin. Söimme hotellin yhdeksän euron aamiaisen. Sitä en voi suositella kenellekään, mutta sen kanssa oli pärjättävä. Jos ei muuten, niin tunnelmaa siivitti tieto, että Juha oli varannut meille ihan korkeatasoisen hotellin Baden-Badenin viinialueelta. Hotelli Rebenhof oli saanut kaikilta arvostelijoiltaan täydet pisteet huoneistaan, ravintolastaan, aamiaisestaan ja maisemistaan. Sellaisia pisteitä ei sadan euron huoneesta näe usein, jos koskaan.
Rhonen jokilaakso oli näkemisen arvoinen nyt kun ilma oli selkeä. Tullessa satoi ja oli sumpuraista, joten maisemat olivat kaikki uusia. Täällä olisi joskus vierailla terveenä ja kiireettä!
Lyonin jälkeen navigaattori ohjasi meidät toista tietä kohti Saksaa. Kun Ullan kartanluku on nykyään hieman toisaikaista, niin oli pakko pysähtyä ja katsoa kartasta, mihin se härveli meitä ohjaili. Hyväksyin laitteen valinnan ja jatkoimme matkaa. Kerran kävimme tankkaamassa auton, kerran nautimme hemmetin huonoa ranskalaista kahvia ja pari kertaa pysähdyimme levähdyspaikalle ihan muuten vaan.
Koko Ranskan matkan liikenne sujui moitteetta, mutta kun pääsimme Saksaan ja ilmaisille moottoriteille, niin homma puuroutui ja matkanteko hidastui.
Mutta perille pääsimme hotelliimme ennen viittä.
Olimme varanneet pöydän ravintolasta kuudeksi. Se oli silloin puolillaan, mutta pikku hiljaa kaikki pöydät täyttyivät. Olimme ravintolan ehdottomasti nuorimmat asiakkaat ja minä oli miehistä ainoa, jolla oli hiukan muutakin sävyä tukassa kuin valkoista ja harmaata.
Ruoka oli erinomaista ja sitä oli riittävästi. Eli yli puolet jäi syömättä.
Kun meiltä kysyttiin jälkiruokatoivomusta, niin totesin, että nälkä ei ole enää, joten voisimme ottaa jotain paikallista juotavaa.
Tarjoilijamme ehdotti hymyillen grappaa ja brandyä. Minä otin grappaa ja Ulla brandyä. Hannoverin seutuvilla olen tottunut kutsumaan näitä aineita nimellä rotanmyrkky.

2.3.17, torstai:
Varasin aamulla hotellin Ranskasta, Valencen pikkukaupungista noin sata kilometriä Lyonista etelään. Valenciasta olin kuullut ennen, mutta tästä kylästä en milloinkaan.
Ensin ohitimme Barcelonan ja sitten kipusimme Pyreneitten rinteille. Ilma oli kuulas ja näkymät lumihuippuisille vuorille vaikuttavat. Matka jatkui Ranskan puolelle ja ajelimme Välimeren rantaa itään. Pysähtelin välillä leväten hiukan aikaa.
Sitten käännyimme sisämaahan ja etenimme Rhone-joen laaksoa kohti pohjoista. Saavutimme määränpään viiden aikoihin. Tosin kävimme ensin väärässä Ibis-hotellissa, mutta se oikea oli vain puolen kilometrin päässä.
Otimme huoneemme ja siellä mittasin kuumeen. Kuten hyvin tiesin, sitä oli jälleen, 37,6 astetta.
Kuumelääkettä kitusiin ja baariin oluelle. Sen jälkeen viskiä väsyneelle ja elämä alkoi hymyillä. Lisäksi illallinen oli ranskalaiseen tapaan maukas ja yllättävä.
Yritin katsella huomiseksi yösijaa, mutta tässä perslävessä ei netti toimi ja varaaminen jäänee aamulla jälkikasvulle.
Yhdeksän aikoihin takki oli tyhjä ja Nukku-Matti odotti seuraa.

1.3.17, keskiviikko:
Antaessaan Panadolia minulle eilen Ulla sanoi sen olevan vatsaystävällisempää kuin Burana.
Seuraus oli se, että viime yönä en käytännöllisesti lainkaan nukkunut, vaan käytin ajan juoksemalla vessaan ja takaisin. Ero edelliseen yöhän oli siinä, että ulosteen väri oli hieman vaaleampaa. Kävin tutustumassa yön aikana posliinilähteeseen noin tusinan kertaa ja nautin siinä välissä puolisen tusinaa Imodiumia. Lääkityksen ansiosta neljän jälkeen lopetin vessassa juoksemisen ja taisin sen jälkeen nukahtaakin hetkeksi. Jopa kahdeksi.
Kuudelta heräsin ja aloin valmistella kämppää luovutuskuntoon ja siinä ohessa pariin kertaan kerroin Ullallekin, että kello on jo viisi, lapset herätkää.
Olimme sopineet, että vuokraaja tulee vastaanottamaan kämpän puoli yhdeksältä. Kun olimme Espanjassa, odotin kymmenen minuuttia, ennen kuin soitin ja kysyin missä sitä ollaan. Heillä oli tietona, että aika oli tuntia myöhemmin. Viiden minuutin kuluttua mies tuli vastaanottamaan avaimia ja lukemaan sähkömittarin ja sen jälkeen olimme valmiit lähtemään.
Päivämatka oli vain viisisataa kilometriä ja suurin osa siitä moottoritietä. Kolmen tauon avulla homma hoitui helposti, vaikka silmiä hiukan painoi eikä kuntokaan kovin häävi ollut.
Hotelliin Tarragonaan tulimme neljän jälkeen.
Tarragona on yksi Espanjan ja koko Välimeren alueen tärkeimmistä satamakaupungeista. Asukkaita täällä on toistasataa tuhatta.
Rooman vallan aikana kaupungin nimi oli Tarraco ja se oli Hispania Tarraconensis -maakunnan pääkaupunki, sekä yksi koko Rooman valtakunnan tärkeimpiä kaupunkeja itse Rooman jälkeen.
Tarragonan merkittävimpiä nähtävyyksiä ovat sekä roomalainen amfiteatteri että katedraali, joka on sekoitus romaanista ja goottilaista tyyliä ja jonka rakennustyöt aloitettiin vuonna 1184. Kaupungin tuntumassa on myös roomalaisten rakennuttama vesijohto, akvedukti, joka monien muiden Tarragonan arkeologisten kohteiden tavoin on nimetty Unescon maailmanperintöluetteloon.
Kaupunkiin emme kuitenkaan huonon kuntomme vuoksi tutustuneet, vaan lepäilimme huoneessa, kunnes baari aukeni seitsemältä ja ravintola kahdeksalta. Mistään gourmet-ateriasta ei ollut kyse, mutta viikon ensimmäiseksi ateriaksi tämä oli minulle ruhtinaallinen paikka.

28.2.17, tiistai:
Yö oli taas vaikea. Vatsa ei toiminut. Tai siis se toimi. Ja useasti. Mitään kiinteää ei tullut. Mutta pirusti kauniin väristä nestettä.
Olimme jo siinä kunnossa, että lähdimme ulos syömään. Mercadonan vieressä olevaan kiinalaiseen ravintolaan. Kolmen ruokalajin lounas maksoi 6,25. Se luonnollisesti sisälsi ruokajuomat. Kovin vähän sain alas ruokaa, ei se pahaa ollut. Minä olin.
Päivällä kuume taas nousi ja Ulla antoi minulle Panadol Fortea. Se tuntui tehokkaalta myrkyltä. Illalla pakkailin tavarani ja raijasin ne autoon kuten Ullankin romppeet. Illallakaan kuume ei noussut. Pikku hiljaa alkoi tuntua mahdolliselta, että voisin lähteä ajelemaan pohjoiseen huomenna.
Kauko oli kyllä ystävällisesti luvannut meille yösijan, jos olisimme tarvinneet lisäaikaa kunnon paranteluun. Hienoa porukkaa nuo savolaiset, vaikka ovatkin minua parempia suunnistajia. Tai ehkä juuri sen takia?

27.2.17, maanantai:
Eilen illalla menin nukkumaan yhdeksältä, olin aivan poikki.
Puolilta öin heräsi, tärisin kuin horkassa. Menin keittiöön juomaan vettä. Ensimmäinen lasi putosi tärisevistä käsistäni lattialle. Toisen sain jo ehjänä huulilleni ja nautin sen kanssa Buranaa, sitä kasisatasta tietenkin. Yö meni huonosti nukkuessa, hikoillessa ja palellessa. Aamulla mittasin kuumeen, se oli 38,5.
Meidän piti luovuttaa huone tiistaina, mutta soitin vuokraajalle ja siirsin luovutusta päivällä.
Päivä kului maatessa vessakäynneillä. Ruokaa en saanut alas kurkustani, mutta yritin sentään juoda mahdollisimman paljon. Kuume sahasi laidasta laitaan, illalla se oli jo tasan 39 astetta. Idea lähteä autolla Suomeen ei tuntunut ollenkaan houkuttelevalta.







-----------------------------------------------------------------------------------------------------

1.1.17, sunnuntai:
Viime vuosi urheilullisesti näyttää tältä:

Laji

Matka

Vauhti

Aika

Syke

Nousu

Juoksu

1425,8 km

7.16 min/km

172 h 41 min

124

7551

Kävely

343,16 km

12.11 min/km

69 h 46 min

81

1700

Vaellus

308,69 km

13.24 min/km

69 h 1 min

88

950

Hiihto

362,8 km

7.13 min/km

43 h 44 min

108

4511

Suunnistus

185,3 km

10.21 min/km

31 h 59 min

139

4104

Kuntopiiri

 

 

30 h 7 min

89

 

Pyöräily

488,1 km

19,2 km/h

25 h 58 min

110

2564

Uinti

11,2 km

3 min 47 s / 100 m

7 h 3 min

 

 

Maastojuoksu

45,8 km

8.14 min/km

6 h 17

125

730

Soutu

19,6 km

8 min 11 s / 500m

5 h 21 min

73

 

Rogaining

15,6 km

11.09 min/km

2 h 54 min

141

274

YHTEENSÄ

3216,71 km

8.07 min/km

471 h 19 min

121

22384


________________________________________________________________


31.12.15, torstai:
Vuoden tilinpäätös:

 

Laji

Matka

Vauhti

Aika

Syke

Nousu

Kerrat

Juoksu

918,095 km

7.02 min/km

107h 50m

127

1741

125

Vaellus

438,03 km

13.22 min/km

97h 42min

87

737

53

Suunnistus

378,26 km

12.45 min/km

80h 28min

141

4598

59

Kävely

399,61 km

11.16 min/km

75h 7min

87

51

69

Hiihto

603,44 km

6.52 min/km

69h 8min

111

5010

24

Pyöräily

326,46 km

19,0 km/h

17h 15 mi

111

929

15

Kuntopiiri

 

 

15h 3min

100

 

24

Maastojuoksu

40,989 km

9.14 min/km

6h 18 min

127

805

8

Uinti

7,2 km

4min35/100

5 h 30 min

 

 

19

Kuntosali

 

 

2 h 46 min

 

 

5

Maastopyöräily

27,1 km

12,2 km/h

2 h 14 min

 

 

3

Soutu

5,87 km

10m8s/ 500

1 h 59 min

 

 

2

Jooga

 

 

30 min

 

 

1

Kahvakuula

 

 

20 min

 

 

1

Crossfit

 

 

20 min

 

 

1

Vesijuoksu

100 m

48.50 min/km

14min 53s

 

 

2

Crosstrainer

650 m

15.10 min/km

9 min 52 s

94

 

1

Sisäsoutu

1,61 km

2min57/500

9 min 30 s

94

 

1

YHTEENSÄ

3147,414 km

8.50 min/km

483h 8min

124

13871

414


_________________________________________________________________________

31.12.14, keskiviikko:
Pieni juoksulenkki ennen vuoden vaihtumista. Alunperin piti mennä Lietoon juoksemaan numerolapun kanssa, mutta sen verran on nuhaa, etten viitsinyt rääkätä itseäni kilpailemalla.
Vuoden saldot:

Laji

Matka km

Vauhti min/km

Aika

Syke

Kerrat

Juoksu

1439,238

7.13

173 h 27 min

126

189

Vaellus

240,75

15.10

60 h 54 min

100

56

Hiihto

485,8

6.44

54 h 33 min

115

18

Suunnistus

230,22

9.32

36 h 38 min

149

50

Kävely

110,599

10.30

19 h 22 min

95

21

Pyöräily

106,21

18,4 km/h

5 h 47 min

113

6

Uinti

3,82

53.00

3 h 22 min

 

10

Sauvakävely

8,23

7.58

1 h 5 min

116

1

Soutu

3,58

 

46 min

83

1

YHTEENSÄ

2628,847

8.07

360 h 4 min

128

363




__________________________________________________________________________

31.12.13, tiistai:
Uudenvuoden aatto ja jo perinteinen Liedon Uudenvuodenjuoksu.
Jos sitä voi perinteeksi sanoa, kun tämä oli toinen kerta ja edellinen oli kuusi vuotta sitten.
Aikaa kului minuutti enemmän, joten ei se kunnon lasku kauhean nopeata ole ollut. Toisaalta eläkeläisellä on ollut aikaa harjoitella!
Vuoden harjoituskilometrit ja ajat ovat tässä:

 

Laji

Matka

Vauhti

Aika

Syke

Kerrat

Juoksu

1195 km

7.00 min/km

140 h 6 min

128

146

Hiihto

818 km

6.32 min/km

89 h 13 min

117

48

Vaellus

194 km

16.52 min/km

54 h 30 min

99

34

Suunnistus

234 km

9.36 min/km

37 h 25 min

146

51

Kävely

156 km

12.10 min/km

31 h 43 min

96

33

Pyöräily

218 km

18,9 km/h

11 h 32 min

108

7

YHTEENSÄ

2863 km

7.43 min/km

380 h 8 min

127

340

Tuossa yhteensä-sarakkeessa on siis mukana muutkin kuin yllä luetellut!
Kuntoilua on tullut harrastettua hieman yli tunti päivässä.
Ensi vuonna pitää lisätä näitten kevyiden harjoitteiden osuutta ja saada tuo luku alkamaan viidellä.
Se on siis minun lupaukseni ensi vuodelle!



-----------------------------------------------------------------------------------


31.12.12, maanantai:

 

Vuosi 2012

 

 

 

 

YHTEENSÄ

2588 km

 

342 h

130

283


-----------------------------------------------------------------------------

31.12.11, lauantai:
 

Vuosi 2011 Matka Vauhti Aika Syke Kertoja
YHTEENSÄ 3275,6 km 7.04 min/km 391 h 126 309

 


------------------------------------------------------------------------------------------

31.12.10, perjantai:
 

2010 Matka Vauhti Aika Syke Kertoja
YHTEENSÄ 3346,8 km 7.28 min/km 427 h 32 min 122 367

----------------------------------------------------------------------------------------------

2009 kilometrit:
 

  Matka Vauhti Aika Syke Kertoja
YHTEENSÄ 2766,9 km 7.38 min/km 357 h 42 min 121 302

---------------------------------------------------------------------------------------------------

2008 kilometrit:
 

  Matka Vauhti Aika Syke Kertoja
YHTEENSÄ 2136,4 km 7.54 min/km 283 h 5 min 58 s 128 236

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Informaatiota sivun kävijöistä alkaen 8.4.2013:

Flag Counter