Ruskamatka Toscanaan vuonna 2004.
Mukana matkalla:
Marjatta & Jukka
Ulla & Ilkka
23.10.2004:
Herätys oli asetettu klo 03.15 mutta luonto ilmoitti olevansa ylhäällä jo tasan kolmelta ja räjäytti pari lokakuista ukkosta kattomme yläpuolella.
Ajomatka Helsinkiin alkoi ennen puolta viittä ja poimittuamme Marjatan ja Jukan Turusta jatkoimme suoraan Helsingin lentokentälle. Vaikka Ulla matkalla kyselikin tupakkatauon perään. Jono Finnairin tsekkaukseen kierteli kuin isommallakin kentällä mutta ehdimme hyvin nauttia rauhoittavat oluet ennen koneeseen siirtymistä. Finskin Airbus löysi ukkossäässä kuoppaisen reitin Eurooppaan mutta mitäpä ei pohjoisen poika kärsisi päästäkseen sivistyksen pariin. Malpensan lentokenttä oli oikealla paikallaan ja Finnair purki meidät putkella lentoasemalle (normaalin linja-autokuljetuksen asemasta). Löysimme vuokra-autonkin, diesel Ford Focus ja aloitimme matkan kohti Milanoa.
Kiersimme kaupungin oikean kautta ja poikkesimme autogrilliin sämpylälle. Matka jatkui edelleen kohti Modenaa ja siellä käännyimme pois moottoritieltä tavoitteena Ferrari-faneille tuttu Maranello. Pienen ajelun jälkeen kysyimme neuvoa. Ensimmäinen kertoi: prima semaforo, sinestra, trecento metri. Ja toinen 5 minuuttia myöhemmin täsmälleen samoin sanoin. Sillä kertaa löysimmekin jo Ferrarin tehtaan.
Täällä valmistuu autot, joilla voitetaan Kimi mennen tullen!
Ylitimme Apenniinit serpentiiniteitä pitkin ja parin tunnin ajelun jälkeen vastaamme tuli kyltti: Toscana. Rakennustyyli muuttui alppimaiseksi ja hetken kuluttua tulimme Abetonen alppikylään. Poikkesimme siellä virvokkeille ja ihastelimme maisemaa. Pujottelimme alas Firenzen laaksoon ja illan pimetessä saavuimme Poggibonsiin. Soitimme majapaikkaamme ja saimme hyvät ohjeet, joilla löysimme majapaikkamme vaikeuksitta. Tyhjensimme auton sisällön huoneisiimme ja ajoimme San Gimignanoon jonne matkaa tuli 4 km (nettisivuilla ilmoitettiin 2 km; toscanalaisten ja lappalaisten ajattelutavoissa on kyllä muutakin yhteistä). Söimme tukevan illallisen joka neitosten makuun oli hivenen suolainen. Aterian kruunasi paikallinen grappa joka oli maultaan notkea ja viipyilevä. Majapaikkaamme saavuimme takaisin kymmenen jälkeen. Takki alkoikin olla yhtä tyhjä ja notkea kuin grappamme ja oli aika ottaa unta palloon.
24.10.2003
Minä hukuin yöni erittäin huonosti johtuen liian kovasta patjasta ja vaimon kanssa yhteisestä peitteestä. Mutta aamu tuli kuitenkin vastaan ja pääsimme italialaiselle aamiaiselle. Marjatta ja Ulla kaipasivat leikkeleitä, munia ja muuta hotellirekvisiittaa. Olisivat olleet tyytyväisiä siihen, että tuoremehua tuli runsaasti.
Ajoimme San Gimignanoon ja löysimme tänään parkkipaikankin kun rohkeus alkoi riittää ajokieltomerkkiä vasten ajamiseen! Kaikki tornit katsastettiin ja kävimme vahvistamassa uskonnollista vakaumustamme katolisen kirkon messussa, syntitaakka oli niin vähäinen, että yksi minuutti riitti niiden kuittaamiseen. Kidutuslaitteiden museo antoi kattavan kuvan siitä miten ihmisen sormia, raajoja, päätä, sukupuolielimiä ja muita aukkoja pystytään murskaamaan, avartamaan ja polttamaan.
Takaisin auringonvaloon päästyämme olikin aika paikata ehjäksi jääneitä jäseniämme päivän ensimmäisellä kylmällä oluella, jonka kirpeää puraisua ei mikään voita alan asiantuntijan John Steinbeckin mukaan.
Leonardo da Vincin museossa näytettiin melkoinen osa Leonardon keksinnöistä puusta tehtyjen prototyyppien avulla. Ja suurin osa niistä toimi moitteettomasti, poislukien lentämiseen liittyvät keksinnöt.
Leonardo da Vincin keksintö ja toimii kuin junan vessa!
Lounaan jälkeen etsimme kauppoja. Löysimme vaivattomasti viiniä ja juustoja. Kaupungin ulkopuolelta myös olutta ja vettä. Ainoastaan leipää jäi uupumaan. Palasimme hotelliin ennen neljää ja aloimme tyhjentää Jukan hankkimia oluita. Massimokaan ei vastannut joten ratsastusmatkamme peruuntui. Aloin kirjoittaa tätä matkakertomusta. Ulla totesi, että teen näitä matkakertomuksia ainoastaan sen takia, että pystyisin välttämään talvi-iltoina kotityöt kun puhtaaksikirjoitan näitä ja mökkipäiväkirjaa. Ja ihmetteli miten Päätalon muija oikein kesti miestään. Johon Jukka totesi, että eikös sillä ensimmäinen muija kulunutkin loppuun aika nopeasti.
Riittävästi tankattuamme lähdimme kävelemään tietä pitkin. Se kiemurteli viinitarhojen ja oliivipuulehtojen välissä. Kaikki isommat maatalot oli varustettu rautaportein, teräsaidoin ja ovipuhelimin. Myös majapaikkamme ensimmäisen kerroksen ikkunat oli varustettu kalterein. Mafianpelko elää siis edelleen. Palasimme takaisin kun pimeys alkoi laskeutua. Massimo soitti ja valitti, ettei ollut vapaana (vaimo ei päästänyt!) ja vannotti käymään loppuviikolla Vitapilla Francoa tervehtimässä.
Hankimme isännältämme leipää ja siirryimme Jukan residenssiin, isoon olohuoneeseen, iltapalalle. Söimme viittä erilaatuista juustoa, viinirypäleitä (jotka ovat täällä vain vähän kalliimpia kuin Suomessa!) ja pari Chianti-pullollista. Kävimme isäntämme luona grappalasillisilla ja siirryimme lievästi päihtyneinä yöpuulle kymmenen jälkeen.
25.10.2004:
Aurinko herätti meidät kahdeksan aikoihin. Aloin tottua sänkyyn ja nukuin hyvin. Aamupalan jälkeen lähdimme kohti Sienaa. Kaupunkiin löysimme vaikeuksitta mutta parkkipaikkaa etsimme ainakin tunnin. Lopulta löysimme sen San Francescon kirkon alapuolelta. Sieltä oli rullaportaat ylös vanhaan keskustaan. Kävelimme Piazza del Campolle, aukiolle, jonka laidalla on raatihuone ja jolla järjestetään vuosittain järjetön ratsastuskilpailu torin ympäri kapeata ränniä myöten. Tori on jyrkästi kallistuva joten pitää ihmetellä miten hevosten jalat säilyvät ehjänä kilpailussa. Koska halumme on kova keventää kassaamme, söimme lounaaksi aukiolla toastin ja oluen (sata metriä torilta sen saisi puoleen hintaan).
Sitten siirryimme Sienan Duomolle. Tuomiokirkon ulkopuoli on käsittämättömän pikkutarkasti tehtyjen yksityiskohtien täyttämä. Rakentaminen on aloitettu 1200-luvulla ja nykyiseen kokoonsa se valmistui pari sataa vuotta myöhemmin. Tuntuu käsittämättömältä, että käsityönä on pystytty valmistamaan tällainen luomus, varsinkin kun samaan aikaan Italiassa on ollut työn alla vastaavia rakennelmia muuallakin.
Ulla, Marjatta ja Jukka ihastelevat Sienan Duomoa.
Duomon vierelle pystytetty raidallinen kellotorni ei minun vajavaisen makuni mukaan sovi lainkaan kokonaisuuteen. Kävimme kirkkoon sisään kahdesta ovesta ja molemmilla kerättiin kolehti turisteilta. Sisällä oli taidetta seinillä ja katoissa. Myös lattiat olivat taideteoksia. Niissä oli kymmenittäin taidokkaita mosaiikkitöitä. Siitä johtuen lattiaa ei voinut käyttää kävelemiseen!
Kun Siena oli kääritty riittävästi pakettiin, lähdimme ajamaan kohti Chiantin ydinaluetta. Ajoimme tietä 408 koilliseen ja ihastelimme viinitarhoja. Kävimme yhdessä tehtaanmyymälässä maistelemassa viinejä ja samalla ostamassa muutaman pullon Chiantia. Jatkoimme matkaa kohti Radda in Chiantia, maisemat muuttuivat karummiksi ja kukkuloiden huiput olivat metsien peitossa, osaksi metsä alkoi myös muuttua havupuuvoittoiseksi. Raddassa poikkesimme kahvilaan ja kiersimme myös basaarikujan. Sieltä palasimme yöpaikkaamme illan hämärtyessä. Kävimme syömässä iltaruuan Gimignanossa pizzeria Pepponessa. Kaikki kehuivat ruokaa paitsi Marjatta, jonka pizza oli osittain pohjaan palanutta. Palasimme hotelliimme ja nautimme jälkiruuaksi paikalliseen tapaan viiniä ja siihen kastettavia mantelikeksejä: Vin Santon viinilikööriä ja Cantuccinia.
26.10.2004:
Tapasimme aamiaisella puoli yhdeksältä. Leipä oli aina samaa mutta kakku oli joka aamu erilaista. Silti aamiainen alkoi jo maistua puulta. Marjatta pelkisti sen jo yhteen kuppiin kahvia. Aamupalan jälkeen hyökkäsimme kohti Firenzeä. Isäntämme neuvoi meidät rautatieaseman parkkiin jonne löysimme korkeamman (=Jukan) johdatuksella virheittä. Sieltä siirryimme kohti Duomoa mutta matkalla pysähdyimme täydentämään sisäistä nestevarastoamme katukahvilassa. Sinne tuli perässämme myös matkamme ensimmäiset kerjäläiset, niitä sitten riittikin Firenzen kävelykaduilla runsaasti.
Ensin ihastelimme Duomolla Paratiisin portit, joita emme kuitenkaan päässeet käyttämään ja siirtymään paremmille viheriöille.
Ulla ja Marjatta odottavat josko Paratiisin portit avautuisivat heille. Turha toivo!
Kirkossa kävimme sisällä ja se oli kaiken lisäksi ilmainen! Roomalaisten kauppajuutalaisten ote alkoi lipsua kuin Matikaisen Marjon suksi.
Tästä ilahtuneena päätimme maksaa kuusi euroa päästäksemme kupoliin. Kun kolikot olivat kilahtaneet kirstuun ja veräjä takanamme sulkeutunut, huomasimme joutuneemme kapeisiin kierreportaisiin, jotka veivät kupolin KATOLLE!
Kattotasanne, jonne Ullan ja Jukan pää kesti nousta.
Paluuta ei ollut ja niin Marjatta ja minäkin jouduimme ottamaan 460 askelmaa kohti taivasta. Ylösnousu ei olisi ollut se pahin asia mutta jouduimme myös kiertämään kupolin yläosan ympäri kahdella eri tasolla pientä kielekettä myöten. Kupolin päällä olevalle ulkoilmatasanteelle nousivat vain Ulla ja Jukka. Kaikesta huolimatta selvisimme takaisin alas ilman suurempia henkisiä vammoja. Jukalle ei tullut edes hiki mutta minulla oli paita kameran alta aivan läpimärkä ja muutenkin kostea. Olimme ansainneet tästä suorituksesta oluet mutta Niiniöt muunsivat sen valkoviiniksi. Jatkoimme matkaa Arno-joen (vrt. Aarno Virta) yli Fonte Vecchion sillan kautta. Silta on katettu kultakaupoilla mutta lisäkultaa ei tarttunut vaatteisiimme. Sieltä matkasimme Medicien kartanoon Palazzo Pittiin. Lunastimme liput Galleria Palatinaan, joka oli täynnään uskomattoman täydellistä renessanssitaidetta. Palasimme joen yli, kävelimme läpi Uffizin pihojen Piazza della Signorialle. Emme menneet sisälle sillä pelkäsimme saavamme yliannostuksen kulttuuria ja taidetta. Jukka tosin käväisi katsastamassa alkuperäisen (?) Daavidin patsaan (Michelangelo) korkeudeltaan 5,02 metriä. Tältä patsaalta italialaistytöt eivät olleet poistaneet edes pippeliä kuten useimmista muista.
Löysimme autommekin ja ehdimme mukavasti Firenzen kello kuuden liikenteeseen. Se oli pikkuisen vilkkaampaa kuin Naantalin kello neljän ruuhka. Teimme yhden ylimääräisen kahdeksan korttelin kierroksen ja kerran yksi naispoliisi pysäytti minut. Mutta Ullan nähtyään hän käski meidän jatkaa matkaa. Palasimme hotelliin seitsemän jälkeen. Istuimme tummenevassa illassa hotellin pihalla olutta nauttien ja ihaillen taivaan täydeltä salamointia, ukkosen ääntä emme kuulleet lainkaan; elosalamia lokakuussa. Sitten siirryimme Jukan residenssiin nauttimaan juustoillallista joka serveerattiin Chianti Colli Senesin (Riserva 2000) kanssa.
27.10.2004:
Heräsimme ensimmäisen kerran matkan aikana sateeseen. Sumua oli kyllä ennekin nähty aikaisin aamulla. Metsästäjät ovat olleet joka aamu liikkeellä lintuja jahtaamassa. Nyt sää esti sen harrastuksen ja ampumisen äänet olivat tauonneet. Sade loppui kun lähdimme kymmenen tienoissa ajelemaan kohti Volterraa pikkuteitä myöten Sensanon kautta. Kävimme ilmeisesti yli 600 metrin korkeudessa mutta pilvet olivat niin alhaalla, että maisemat olivat aika olemattomat. Lähestyessämme Volterraa viinitarhat ja oliivilehdot katosivat ja tilalle tulivat viljelyspellot. Ne ulottuivat kumpuilevien mäkien ja vuorten laelle asti. Volterra on pieni muurilla ympäröity etruskien ajoilla toiminnassa ollut kaupunki yli 500 metrin korkeudessa olevan vuoren laella. Kävimme arkeologisilla kaivauksilla etruskien ajalta ja samaan aikaan liittyvässä museossa. Siellä oli valtava kokoelma etruskien aikaisia hautauurnia 100-400 vuonna eKr. sekä astioita, koruja ja työkaluja samalta ajalta. Yhdellä hautauurnan kannessa olevalla naishahmolla oli kädessään aivan selvä kannettava tietokone avattuna; sanoisin, että samaa luokkaa oleva ilmestys kuin Piri Reisin maailmankartta 1500-luvulta!
Läppäri oli käytössä jo 300 vuotta ennen Kristuksen syntymää!
Lisäksi vierailimme Rooman ajalta olevalla amfiteatterilla. Volterra on myös tunnettu alabasterista työstetyistä tuotteistaan ja Ulla hankki kynttilälampun sekä sorsan tästä materiaalista. Pakollisen Duomossa käynnin jälkeen lähdimme kohti Colle di Val d’Elsaa ja sieltä edelleen Monterriggionin pientä kukkulakaupunkia. Se oli pieni ja sympaattinen mutta siitä huolimatta emme hankkineet sieltä muuta kuin viiniä ja olutta omiin välittömiin tarpeisiimme.
Monteriggionin kirkko, tätä ne italialaiset eivät kutsuneet Duomoksi.
Koska ilta ei ollut vielä pimenemässä päätimme jatkaa matkaamme Chiantin alueelle. Naiset tulivat taas piheiksi ja halusivat ehdottomasti nauttia ilmaista viiniä viinitiloilla. Ensimmäinen tilakäynti oli huti koska myymälä oli suljettu Lilliano-nimisellä paikkakunnalla. Ohitimme Castellinon ja ajoimme lähelle Cortinea jossa Emma-viinin valmistaja oli ovet avoinna odottamassa Emman vanhempia. Voi sitä riemua kun entiset morsiamemme saivat kauniista laseista maistaa Emma-viiniä. Naurun kikerrystä riitti vielä monta kilometriä tilalta lähdettyämmekin. Ensi kerralla kun lähdemme ajamaan kohti Lappia, otan mukaamme pullon viiniä ja maistatan sitä Ullalla sadan kilometrin välein, niin johan matka joutaa iloisesti koko päivän. Ajoimme vielä pikkuteitä Tevernellaan ja sieltä pohjoiseen moottoritielle. Siten vauhdilla kämpille jonne saavuimme seitsemän aikoihin. Kahdeksan jälkeen menimme isäntämme loihtimalle illalliselle. Fulvio oli pannut parastaan; kylmien alkupalojen kanssa valkoviiniä, kierremakaroonin kanssa punaviiniä, toisen pastaruuan kanssa seuraavaa punaviiniä, lihapataa pääruuaksi. Jälkiruuaksi cantuccinia ja viinilikööriä. Sitten pari lasillista Molinarin anislikööriä con mosca.
Fulvion illallinen lähenee kliimaksiaan!
Herkullinen, ehdottomasti matkamme paras ateria. Määrällisesti aivan liikaa, ainoastaan minä söin kaikki ruokalajit loppuun.
28.10.2004:
Isäntämme oli antanut meille runsaasti kaupunkien nimiä joissa on nahkateollisuutta. Ninpä lähdimme ajamaan Certaldon kautta Fucecchioon ja San Croce s. Arnoon. Haisevaa nahkateollisuutta löysimmekin runsaasti mutta paikkaa missä myytäisiin nahkateollisuuden tuotteita ei valitettavasti(??) löytynyt. Takaisin ajoimme Empolin läpi ja lounaan söimme jollakin Montespertolin kukkuloista. Pari lasia viiniä ilahdutti surun murtamia naispuolisia seuralaisiamme, joiden toiveet löytää pilkkahintainen, viimeisen muodin mukainen käsilaukku suoraan valmistajalta alkoi valua Toscanan viinitarhojen multiin.
Kotimatkalla poikkesimme Vitapin tehtailla tervehtimässä Francoa. Hän esitteli meille tehtaan ja uuden toimistorakennuksen. Pois lähtiessämme hän antoi kullekin pakkauksen Poggibonsin Chianti-viiniä, niissäpä onkin sitten ahtamista matkalaukkuihimme entisten hankintojen lisäksi.
Vitapin jälkeen kävimme kaupassa ostamassa iltaruokaa ja hieman tuliaisia. Illallinen koostui jälleen Jukan olohuoneessa nautituista juustoistta ja hedelmistä kera viinin. Ja jälkiruuaksi pari lasillista Sambucaa niin johan taas uni maistui.
29.10.2004:
Olimme aamiaisella kahdeksalta ja hyvästelimme isäntämme. Ensin maksoimme kyllä itsemme ulos, huonehinta oli 80 euroa yöltä ja juhlaillallinen 25 euroa per naama. Ajoimme samaa tietä Empoliin kuin edellisenäkin päivänä, sieltä suunnistimme moottoritietä kohti Pisaa.
Ajoimme Pisan läpi kohti kaltevaa tornia. Keskusta oli ruuhkainen ja suttainen, täynnä liikennettä ja likaisia taloja. Löysimme kartanlukijan erehtymättömällä vainulla Ihmeiden kentän, Campo dei Miracolin, tosin parkkipaikan hakeminen kesti kauan. Mitenkähän se löytyisi varsinaisen turistisesongin aikana! Kun käy Pisassa viimeisenä Toscanan kohteista, ei ihmeiden aukio paljon ihmeitä tarjoile, tornin kun saa kallistumaan huonommallakin insinööritaidolla.
Jukan voimat riittävät hyvin pitämään pystyssä Pisan tornia!
Mutta muurien ulkopuolen myyntikojut tarjosivat vihdoinkin jotain ostettavaa, Marjatta hankki isomman ja pienemmän nahkalaukun ja Ulla olisi ostanut yhden nahkaveskan mutta kun minä menin sanomaa, että se on keinoainetta. Niinpä sainkin koko loppumatkan kuulla, että pihiyteni aiheutti sen, että Ulla ei ostanut ainoaa matkalla näkemäänsä kelvollista ja sopivaa esinettä. Vaikka sanoin vain oman mielipiteeni asiasta, kaikenlisäksi oikean mielipiteen, laukka ei ollut nahkaa. Ihmeiden aukio tarjosi myös matkamme kalleinta olutta: 0.2 l pilsneriä hintaa 6 euroa.
Aikaa tämä Pisan vierailu vei verran runsaasti, että Luccan käynti päätettiin jättää seuraavaan kertaan. Pienten piruettien jälkeen löysimme pohjoiseen kulkevan moottoritien. Sieltä näimme Carraran avolouhokset, joista on louhittu valkoista marmoria aina antiikin ajoista saakka. Ja vuorten koosta päätellen, louhittavaa riittää kauemmin kuin öljyä maaperässä.La Spezian jälkeen moottoritie oli rakennettu puolittain maan alle johtuen vuoristoisesta ja rotkoisesta alustasta. Ajoimme kymmenien tunneleiden läpi, pisimmät niistä olivat parin kilometrin mittaisia. Välillä laskeuduimme vanhalle rantatielle Chiavarin kohdalla ja ihailimme rantalaitureiden viereen parkkeerattuja veneitä. Ne olivat isompia ja niitä oli enemmän kuin Nauvon satamassa parhaaseen turistiaikaan.
Genovan jälkeen ajoimme moottoritietä kohden Milanoa ja Apenniinien jälkeen maasto tasoittui ja Pisassa alkanut sade alkoi pikkuhiljaa loppua. Hotelliin saavuimme, kuten koko viikon, auringon laskiessa. Mutta nyt majoitumme 1300-luvun maalasitalon asemasta keväällä valmistuneeseen SAS-hotelli Unaan. Opastekin tien varressa oli vielä huopakynällä märkään pahviin kirjoitettu hotellin nimi, sen pystyimme löytämään kun ajoimme oikealla puolella tietä kävelyvauhtia. Marmoria oli käytetty täälläkin Toscanan tapaan mutta osa pinnasta kaikui kyllä koputettaessa aika lailla samalta kuin lastulevystä valmistetut kotelot. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää!
Söimme illallisen asiantuntevan hovimestarin avustuksella. Tarjoilijamme taisi olla ensimmäistä päivää töissä, ainakin siltä se useamman kerran vaikutti. Baaritiski oli ainoa paikka tässä hotellissa jossa sai polttaa luvanvaraisesti tupakkaa.
30.10.2004
Kova oli patja ensimmäisessä hotellissamme mutta täällä se oli vielä kovempi. Kuitenkin yöllä nukuttiin ja lähdimme kohti Malpensan lentokenttää. Se löytyi helpommin kuin vuokra-auton luovutuspaikka (seuraavaa kertaa varten tiedoksi: se on Terminaali 1:ssä).
Molempien pariskuntien matkalaukut painoivat 42 kg mutta virkailijat eivät ottaneet lisämaksua.
Lentokone oli ajoissa valmiina lähtöön mutta italialaiseen tapaan hidastuslakko aiheutti sen, että kone nousi ilmaan yli puoli tuntia aikataulustaan jäljessä klo 12. Helsinkiin laskeuduimme puoli neljältä ja Naantalissa olimme kuuden jälkeen lauantai-iltana.
Seurueemme vauhdissa Firenzen päivässä.