Howdy, Texas
30.10.2002-12.11.2002
30.10.02:
Lähdimme Mertatieltä kohti Turun linja-autoasemaa klo 16.25 taxilla. Neljän kilometrin jälkeen huomasin, että kännykkä ei ollut mukana ja taxi ajoi kunniakierroksen kodin kautta. Bussi lähti viideltä kohti Helsinkiä ja saavuimme ennen kahdeksaa Airport-hotelliin. Söimme illalliseksi kanaa (Ulla) ja rautua (Ilkka), joka oli kylläkin kirjolohta. Kaksi olutta ja yksi Gin-Tonic antoivat nopean unen!
31.10.02:
Herätys oli klo 04.30. Söimme jopa hotellin aamupalan viideltä, tosin ilman pekonia ja munaa. Olimme lentoasemalla ennen kuutta ja ehdimme lipun jonotuksen ja turvatarkastuksen jälkeen vielä polttaa tupakankin ennen koneeseen siirtymistä. KLM:n lento (Boeing 737) kohti Amsterdamia lähti aikataulussaan kello seitsemältä. Perille tultiin myös aikataulussa. Kentällä nautimme yhdet oluet (7 €) ja poltimme ketjussa Marlboroa. Lennolle Miamiin passi- ja turvatarkastus kesti niin kauan, että kone (MD 11) www.boeing.com/commercial/md-11family/ oli puoli tuntia myöhässä lähdettäessä. Lensimme pohjoista reittiä, joka ylitti Englannin, hipoi Grönlantia ja tuli Amerikkaan Labradorin niemimaan kohdalla. Matkalla tarjoiltiin kaksi ateriaa, runsaasti juotavaa (vähän alkoholia!) ja kaksi elokuvaa. Miamiin saavuimme aikataulussa ennen kolmea paikallista aikaa. Tullimuodollisuudet kestivät tunnin. Sen jälkeen pääsimme pihalle 32 asteen kosteaan helteeseen tupakalle. Sitten oluelle, jotka maksoivat 13 Dollaria, joten inflaatio oli laukannut melkoisesti Euroopasta lähdettyämme. Seuraavassa turvatarkastuksessa neekerityttö kysyi jotakin ja sanoin: excuse me? Jolloin tyttö artikuloi kuten kehitysvammaiselle: do – you – have – a – lap – top – computer? Eipä löytynyt ja pääsimme eteenpäin. AA:n kone Dallasiin oli upouusi Boeing 777 www.boeing.com , jossa oli joka istuimen edessä oma näyttö monivalinnalla, sai itse määrätä, halusiko katsoa lentotietoja vai yhtä noin kymmenestä elokuvasta. Perillä olimme jälleen aikataulussa, mutta rullaus portille kesti puoli tuntia, Dallas kun on yksi maailman vilkkaimmista lentokentistä. Jani oli vastassa ja ajoi meidät uudella Passatillaan Homestead-motelliin www.tripadvisor.com . Purimme laukut ja siistiydyimme ja lähdimme katsomaan ensin Janin asuntoa ja sitten syömään meksikolaiseen ravintolaan. Siellä Jani kertoi kuulumisiaan ja antoi lyhyen koulutuksen amerikkalaiseen juomarahakulttuuriin. Kävimme kaupassa, joiden lain mukaan täytyy olla auki 24 h vuorokaudessa ja menimme nukkumaan lopen uupuneina kymmenen jälkeen. Olimme olleet hereillä 26 tuntia ja matkustaneet maapallon toiselle puolelle.
01.11.02:
Nukuimme kohtuullisesti viiteen asti ja torkuimme seitsemään, jolloin jetlag ja tupakanhimo (onhan se hyvä, että on vielä joitain himoja jäljellä!) ajoivat meidät ylös. Keitimme kahvit, kävimme suihkussa ja ihailimme sateista Texasin säätä lämpötilan ollessa kymmenen asteen tienoilla. Mielestämme olimme sopeutuneet rytmin muutokseen erinomaisesti. Kävimme ulkona jaloittelemassa ja poikkesimme motellin toimistossa kysymässä, saako huoneessamme tupakoida (ei saanut) sekä selvittämässä miten lasku maksetaan ja kuulimme, että Jani oli jo hoitanut maksun puolestamme. Kysyttäessä Jani ilmoitti, että se lienee kohtuullinen korvaus 18 vuoden ylöspidosta ja koulutuksesta! Jani tuli hakemaan meidät yhdeksän jälkeen ja suuntasimme matkamme kohti Dallasin keskustaa, jossa Jani ajoi ensin meitä ympäri keskustan pilvenpiirtäjiä jonka jälkeen jalkauduimme katsastamaan JFK:n murhan tapahtumapaikan www.dallasnews.com/specialreports/2000/jfk/index.shtml sekä murhamuseon museon alakerran yhdessä muutaman japanilaisen turistin kanssa. Kamerani lakkasi toimimasta, vaihdoin paristot, mutta sekään ei auttanut. Onneksi Jani ei kärsinyt aikaerosta vaan käänsi toisen pariston oikein päin ja kamera alkoi taas toimia. Siirryimme pienessä sateessa kafeteriaan, jossa nautimme pienen kahvin ja voileivän. Koska olimme Texasissa, pieni kahvi oli puoli litraa ja voileipä perunalastuineen vastasi raskasta suomalaista lounasta. Ajoimme noin 30 km:n päässä olevalle Dallas-sarjan kuvauspaikalle South Forkin karjatilalle (www.southfork.com). Siellä kerrottiin miten ulkokuvauksissa bluffattiin kaikki näyttämään paljon suuremmalta kuin todellisuudessa oli. Siihen käytettiin mm. peilejä ja uudelleen kuvauksia välillä takaisin hinaten. Sisäkuvaukset oli kaikki tehty Kaliforniassa studioissa. Ulla hankki matkamuistoksi T-paidan ja minä J.R:n käyttämän huopahatun. Paluumatkalla poikkesimme päivän ensimmäisellä oluella ja Ullan vastustuksesta huolimatta päätimme Janin kanssa mennä huomenna juoksemaan puolimaratonin. Se kuitenkin peruuntui, koska järjestäjät eivät vastaanottaneet jälki-ilmoittautumisia. Tulimme neljältä takaisin hotellille. Olo alkaa olla sellainen, että pitäisi päästä sänkyyn, mutta onneksi ollaan menossa illaksi raveihin. Jani tuli ennen viittä ja menimme naapurin barbeque-ravintolaan syömään annoksen lihaa ja tykötarpeita, maan tavan mukaan ruokaa oli riittävästi. Sen jälkeen menimme Lone Star Parkiin (www.lonestarpark.com) laukkakilpailuihin. Matkat olivat lyhyitä, 100-870 jaardia. Neljä ensimmäistä lähtöä opettelimme ohjelmaa ja talon tapoja häviten noin 10 taalaa per lähtö. Sitten otimme kaljat ja annoin vahingossa tippiä 5 taalaa yhden asemasta. Yläkerta kuittasi virheen 22 dollarin palautuksella ja seuraavassa lähdössä yli kolmella kympillä. Ja kymmenennessä lähdössä saimme oppirahat takaisin: Jani 330 taalaa ja meillekin herui 70 yksikköä. Hotelliin palasimme vähän ennen yhtätoista, nukkumatti oli yrittänyt heittää unihiekkaa silmiimme jo matkalla.
02.11.02:
Yö meni nukkuessa paremmin kuin edellinen, edes yhteisestä peitosta ei tullut enää tänä yönä suurempaa taistelua. Heräsimme ennen seitsemää ja Ulla nousi puoli kahdeksalta keittämään kahvia. Ulkona satoi. Alamme olla siinä iässä, jolloin elämää suurempi asia on suolen toiminta. Siksi meitä huolestutti lievästi jetlagin aiheuttama vajaatoiminta ruuansulatuskanavistossamme. Kävimme aamukävelyllä kun sadekin oli tauonnut. Jani soitti puoli kymmeneltä ja lupasi tulla hakemaan meitä kohti Fort Worthiä, joka yhdessä Dallasin kanssa muodostaa yli 5 miljoonan asukkaan kaupunkikeskittymän. Ensin kävimme Janin luona (noin kilometrin päässä) hakemassa netistä uutisia (sellaisia, joita ei amerikkalaiset TV-yhtiöt esittele; eli kaikkea, joka tapahtuu USA:n ulkopuolella) ja lähettämässä sähköpostia. Sitten ajoimme Fort Worthin keskustaan, jossa katsastimme kahta pyörremyrskyn tuhoamaa pilvenpiirtäjää, jotka on määrätty tuhottavaksi, tosin asbestin määrä taloissa on toistaiseksi estänyt purkamisen. Kävimme syömässä lämpimät voileivät Flying Saucer-ravintolassa (www.pubcrawler.com) yhden oluen kera. Kunnioitimme tätä ketjua myös eilen Dallasin puolella. Kattoon saa oman nimikoidun lautasen kun on juonut 200 erimerkkistä olutta ketjun ravintoloissa. Janilla on kasassa vasta 40 lajiketta. Sen jälkeen ajoimme alueelle (www.fortworthstockyards.org), jossa Rodeo-tapahtuma pidettiin. Se koostui tietenkin laajoista parkkialueista, kaupoista ja varsinaisesta esiintymishallista. Kiertelimme kauppoja ja kävimme juomassa Margaritat suolakuorrutuksella. Ostimme pienen härän sarvet kotiin tuotaviksi. Ruokailimme jo neljältä, täällä mediumpihvi on jopa kypsempi kuin Suomessa, liha kyllä oli mureaa. Ullalle ja minulle tuli annoksen mukana iso vadillinen salaattia mutta Janin ruoka tuli ilman vihreää ja hän totesi, että täällä Texasissa ruoka syö vihanneksia ja ihminen syö ruokaa. Menimme uudelleen Valkoisen Elefantin baariin oluelle. Yksi seinä oli katettu elefanttien veistoksilla, katto ja muut seinät cowboyden ja cowgirlien hatuilla, niitä oli sadoittain. Countrylaulaja lopetti kolmetuntisen urakkansa ja isompi orkesteri tuli tilalle kun me lähdimme vuoden 2002 USA:n naisten Rodeon mestaruusfinaaliin. Juhla alkoi rukouksella ja kansallislaululla paikalliseen tapaan sekä hevosparaatilla lippuineen sekä osallistujien esittelyllä. Ensimmäinen laji oli varsojen kiinniotto lassoamalla. Toisena oli rodeo eli ratsastus hevosella, jolle oli kiinnitetty kiristysvyö niin, että siitä tuli vauhko. Tässä lajissa yksi miesratsastaja, jonka tehtävänä oli irrottaa kiristysvyö rodeotähden pudottua, kaatui hevosensa alle ja katkaisi siinä jalkansa. Seuraavaksi tuli vasikan lassotus ja jalkojen sitominen, parhaat tekivät sen 15 sekunnissa. Neljäs laji oli parilassotus, toinen ratsastaja heitti lasson vasikan kaulaan ja toinen sen jälkeen lassotti jalat. Ja hulluimmat esiintyivät viimeksi: härällä ratsastajat. Ensimmäinen vietiin sairaalaan ja muut sen jälkeen ymmärsivät hypätä parin sekunnin ratsastuksen jälkeen pois kyydistä. Takaisin hotellille tulimme puoli kahdentoista maissa ja olimme haukotelleet ainoastaan kaupoissa, paitsi Ulla. Kaupoista jäi muistoksi myös yksi sorsa.
03.11.2002:
Unta riitti lähes kahdeksaan saakka. Ilma oli edelleen pilvinen ja viileä. Aamutoimien jälkeen kävimme kävelyllä läheisessä kauppakeskuksessa ja kirjoitimme kortit kotimaahan. Yöllinen taistelu yhdestä peitosta oli jossakin vaiheessa päättynyt kompromissiin: Ulla nukkui aamulla lakanan alla ja vilttihatulle oli siunaantunut viltti. Aamuohjelma TV:ssä oli kovin amerikkalainen, ainakin viideltä kanavalta tuli eri uskonlahkojen jumalanpalveluksia. Säätiedot lupasivat Texasiin aurinkoa ja lämpöä keskiviikoksi eli sitten kun me olisimme jo poistuneet kuvioista. Johan ne South Forkin tilalla ilmoittivat, että kylmä ilma oli meidän suomalaisten tuoma lahja Texasin marraskuulle. Jani tuli hakemaan meidät brunchille ennen yhtätoista. Menimme lähellä sijaitsevaan urheilukuppilaan Champpsiin www.madnights.com, jossa söimme runsaan aamiaisen, joka sisälsi munaa, pekonia, juustoperunoita, melonia ja suklaalla kuorrutettua mansikka. Kahvila alkoi täyttyä toden teolla vasta ennen kahtatoista kun kansa tuli katsomaan Dallas Starsin www.dallasstars.com jalkapallo-ottelua isoista screeneistä, joita täällä on kaikissa ravintoloissa monia kappaleita, parhaimmillaan jopa vessan pisuaarien edessä! Me menimme Janin luo tyhjentämään kameran muistin tietokoneelle. Sieltä ajoimme Traders Villageen www.tradersvillage.com basaarikauppakylään, jossa oli hehtaarikaupalla myymälöitä, tarjolla oli kaikkea krääsää aina huonekaluihin ja autonrenkaisiin asti. Ulla osti itselleen käsilaukun 12 dollarilla ja minä kaksi Clarken kirjaa, 1,50 dollaria yhteensä. Kulutusjuhlaa parhaimmillaan! Ulla kauhisteli kun koiranpentuja myytiin suoraan kaupan tiskiltä. Nostimme tasoa ja siirryimme Outdoor Wordiin www.basspro.com josta ostoskoriimme siirtyi yksi avokela sekä vieheitä ja jigejä. Kaupan yhteydessä olevalla pubilla oli kunnia poistaa pahin janomme yhdellä talon omalla oluella. Matka jatkui Grapevine Mills www.grapevinemills.com kauppakeskukseen, jonka rinnalla Mylly Raisiossa on vain pahainen kioski. Ulla ja Jani hankkivat molemmat nahkasormikkaat ja minä ostin parin vuoden tarpeiksi monivitamiinipillereitä. Kävimme tankkaamassa auton ja ostimme samalla olutta, koska Las Colinaksen www.irvingtexas.com kaupungissa ei saa myydä lainkaan alkoholijuomia! Veimme ostokset kämpille ja lähdimme ruokailemaan parhaaseen Janin tietämään pihvipaikkaan, Trail Dust Steak Houseen www.traildust.com . Paikka oli täynnä ja jouduimme odottamaan puoli tuntia pöytää. Sillä aikaa voimme tutustua seinillä oleviin solmion kappaleisiin. Sisälle ei nimittäin päässyt kravatin kanssa vaan se saksittiin poikki ja kiinnitettiin käyntikortin kanssa seinälle. Parempi väki sai myös kuvansa mukaan. Kravatteja oli varmaankin tuhansia. Pääsimme aikanaan myös ruokailemaan. Ulla tilasi Cowgirlin, T-luupihvin 460 g ja minä Cowboyn, 600 g. Pihvit olivat mehevät ja maukkaat. Liha tuli syötyä kokonaan mutta perunat ja muut höystöt olivat liikaa. Joimme täällä ensimmäisen viinimme Amerikan mantereella. Hotelliin saavuimme puoli yhdeksältä. Jani lupasi mennä vielä pelaamaan jääkiekkoa Jokerit nimisessä joukkueessa, joka pelaa jääkiekkoa C-sarjassa. Me emme voineet mennä kannustamaan johtuen joukkueen nimestä vaan vietimme rauhallisen koti-illan kirjaa lukemalla. Tosin lukeminen päättyi puoli kymmeneltä molempien nukahtaessa vaatteet päällä kirjan alle.
04.11.2002:
Puoli kahdeksalta unta oli tullut palloon niin paljon, että oli pakko nousta ylös. Texasin aurinko paistoi meille ensimmäistä kertaa mennen tosin nopeasti pilven taakse. Kävin juoksemassa viiden kilometrin lenkin shortseissa ja T-paidassa (muuta ei ollut) vaikka Suomessa kymmenen asteen lämpötilassa lenkkiasusteeni ovat paljon lämpimämmät. Ennen yhtätoista Jani tuli hakemaan meitä ja kävimme hänen luonaan pesemässä pyykkimme amerikkalaisilla tehokoneilla. Sammutimme samalla janomme yhdellä paikallisella lonkerolla ja luimme netistä tärkeimmät uutiset maailmalta. Kävimme viemässä pyykit kämpille ja menimme syömään lounaaksi paikalliset hampurilaiset: pihvi oli 250 g ja tykötarpeina annos ranskalaisia, pekonia, salaattia jne. Nälkä lähti jälleen. Sieltä ajelimme läpi parempien ihmisten asuntoalueiden. Omakotitalot sijaitsivat tiilimuurien takana, kerroksia taloissa oli kaksi ja neliöitä riittävästi. Täällä asuu mm. Jere Lehtinen. Paremmalla asuntoalueella on myös vähän parempi Mall ja sieltä ostoksiimme sujahti Ullalle vyö ja runsas annos pillereitä. Matka jatkui tavarataloon, jossa Ulla hankki pitkällisen tutkimisen ja vertailun jälkeen pakkauksen Cliniquen tuotteita. Myyjä oli vasenkätinen ja yllyimme kehumaan heimoamme niin, että Ulla alkoi jo muuttua vihreäksi. Täältä ajoimme Best Buy www.bestbuy.com elektroniikkaliikkeeseen. Sieltä Ulla hankki minulle uusimman version Chessmaster-pelistä sekä yhden Porsche-pelin. Siirryimme ostoskeskuksen vieressä olevaan irlantilaiseen pubiin ja tilasimme Ullan kanssa Irish Coffeen ja Jani yhden Quinnessin www.guinness.com/guinness/en/gateway/0,6561,125449_126269,00.html . Tyttö tarjoili kahvit pöytään ja oluen Ullan syliin. Kuivatusoperaation ja pöydän vaihdon jälkeen nautimme juomamme. Tarjoilija pyyteli anteeksi ja totesi, että oli se onni, ettei kuuma kahvi kaatunut Ullan päälle. Onni ravintolalle, sillä täällä kuumasta kahvista on maksettu korvauksia miljoona dollaria. Ei siis tullut lottovoittoa vielä tällä matkalla. Siirryimme hotelliin vaihtamaan vaatteita ja edelleen Janin luo pesemään pyykkiä. Siirryimme kuivatuksen jälkeen www.coolriver.com ravintolaan illalliselle syömään suussa sulavia ribsejä ja keskustelemaan palkkatasosta ja eduista USA contra Suomi. Tulimme yhdeksän jälkeen hotelliimme, pakkasimme laukkumme ja menimme nukkumaan kymmenen jälkeen.
05.11.2002:
Herätys oli ennen kuutta mutta olimme molemmat hereillä jo ennen kellon soittoa. Jani tuli puoli seitsemältä hakemaan meitä. Taivaalla näkyi jo sinistäkin taivasta ja lämpötila oli nousussa niin, että huomiseksi on luvattu 20 astetta. Texas tiesi vierailuajankohtamme ja antoi meille suomalaisen syyssään. Jani jätti meidät lähtöportin eteen sanoen, että jos emme tästä eteenpäin pärjää yksin, meille tulee myöhemmin suuria vaikeuksia. Turvatarkastuksessa Ulla joutui tehotarkastukseen, joka kesti viitisen minuuttia ja hän joutui jopa riisumaan kenkänsä, jotka vietiin erillistarkastukseen. Kone lähti jälleen puoli tuntia myöhässä mutta saapui totutusti aikataulun mukaan perille. Otimme taxin ja ajoimme hotellille. Kuski oli puhelias ja opetti meille juomarahakäytäntöä ja totesi, että argentiinalaiset ovat pahimpia juomarahojen laiminlyöjiä. Hotelli Holiday Inn Southbeach www.mia-southbeach.holiday-inn.com/sobe/ ympäristöineen oli paljon vaatimattomampi kuin oletimme nettitietojen perusteella. Tulimme puoli kahdelta mutta huoneemme ei ollut vielä vapaana. Jätimme matkatavarat säilytykseen ja menimme syömään hotellin takana olevaan argentiinalaiseen ruokalaan. Ruuan ja palvelun taso romahti texasilaisesta aika runsaasti. Tulimme uudestaan peräämään huonettamme mutta se ei ollut valmis heidän ilmoittamanaan määräaikana. Menimme rannalle ottamaan aurinkoa farkuissa ja kolmen jälkeen huoneemme oli valmis. Vaihdoimme sopivat vaatteet 28 asteen kosteaan helteeseen ja lähdimme kävelemään. Löysimme kilometrin päästä kävelykadun joka oli täynnä italialaisia ravintoloita. Joimme yhdessä oluet ja palasimme takaisin. Ostimme hotellin alakerrasta juotavaa ja yhden lakin huomista varten. Kävimme suihkussa ja vaihdoimme vaatteet iltaruokailua varten. Kävelimme pari kilometriä etelään ja istuimme kadun varteen syömään. Annokset olivat pienempiä kuin Texasissa eikä makukaan kutitellut makuhermoja samalla tavalla. Hinta oli ainoa joka ylitti Dallasin tason. Kotimatkalla muutama kerjäläinen pysäytti meidät, yksi lupasi murhamiehet peräämme ja toinen ilmoitti meidän olleen aviossa 25 vuotta. Olisiko pitänyt olla imarreltu? Hotelliin palasimme yhdeksän jälkeen katsomaan senaatin vaalin tuloksia. Floridassa voitti Bushin velipoika ja Texasissa Perry, molemmat konservatiiveja.
06.12.2002:
Heräsimme puoli kahdeksalta. Aamukahvin jälkeen kävin juoksemassa Deco Art www.abfla.com/1tocf/hotf/1/decohis.html alueen eteläreunaan, matkaa kertyi noin 6 km. Paluumatkalla 28 asteen helle ja auringonpaiste alkoivat verottaa vauhtia (jota ei nyt menomatkallakaan niin hirveästi ollut). Tällä ilmalla puolimaratonin juokseminen on meikäläiselle mahdottomuus. Altaalle lähdimme ennen kymmentä. Makailimme siellä parisen tuntia, enimmäkseen varjossa. Kävimme myös uimassa, vesi oli lämmintä. Kävimme sen jälkeen meren rannassa tutkimassa hiekan koostumuksen ja meriveden lämpötilan, kylmempää oli. Söimme allasbaarissa lounaan, jonka tarjoili tallinnalainen Dennis. Hän myös kertoi, että täällä ei tarvitse ravintolassa antaa juomarahoja koska ne on jo liitetty laskun loppusummaan käytäntöä ymmärtämättömiä ulkomaalaisia varten. Joimme huoneessamme alakerran kaupasta ostetut kylmät Heinekenit, 1,5 dollaria kun ne allasbaarissa maksavat 5 taalaa. Menimme uudestaan alakertaan ja olimme auringossa puolisen tuntia. Sitten alkoi tuntua ihossa, että on syytä mennä varjoon, jossa olimme aina puoli viiteen asti. Huoneeseen tultuamme Ulla, joka käytti suoja-aineita, oli normaalin värinen, minä sen sijaan näytin aivan keitetyltä ravulta, vaikka en todellakaan ollut pitkään auringossa. Suihkun jälkeen menimme rannalle kävelemään, aurinko oli juuri laskemassa ja ilma oli lähes siedettävä kun tuuli jäähdytti nahkaamme. Seitsemän maissa lähdimme kaupunkiin syömään. Kun olimme kävelleet puoli kilometriä, alkoi voimakas ukkoskuuro, ensimmäinen täällä ollessamme (ja viimeinen). Olimme juuri ravintolan edessä ja siirryimme sateensuojaan kuubalaiseen ravintolaan. Tarjoilijamme oli kuusikymppinen, pieni kuubalaisemigrantti, jonka nauru voitti Niiniön Jukan hekotuksen noin 6-0. Mies ei ollut kovin ihastunut kommunismiin ja sanoi käyneensä kaikissa muissa pohjoismaissa paitsi Suomessa, koska meillä oli liian paljon yhteistä rajaa Neuvostoliiton kanssa. Ruoka oli hyvää, varsinkin Ullan tilaama lammas oli suussa sulavaa. Tarjoilu oli erinomaista ja hintataso miamilaisen mittapuun mukaan suorastaan halpa. Palasimme hotelliin yhdeksän maissa ja nautimme alakerran baarissa Maitait.
07.11.2002:
Heräilimme seitsemän jälkeen. Aurinko oli jo noussut täysin pilvettömälle taivaalle. Tuuli oli edelleen kova ja lämpötila oli laskenut 25 asteen paikkeille. Lähdimme kahdeksan jälkeen aamulenkille, Ulla keräämään kotiloita rannalta ja minä juoksemaan, tällä kertaa pohjoiseen. Tein kuuden kilometrin lenkin ja tapasin Ullan paluumatkalla. Pienen lepohetken jälkeen lähdimme patikoimaan Pelican Parkiin. Sieltä ei löytynyt muuta kuin urheilukenttiä (pelican ei siis tarkoitakaan pelikaania vaan pelitölkkiä?) ja jatkoimme matkaa rantakadulle, jossa nautimme päivän ensimmäisen kylmän oluen, jonka kirpeän purevaa makua ei Steinbeckin mukaan voita mikään, poikkeuksellisesti jo ennen puolta päivää. Paluumatkalla poikkesimme lounaalla Maxim’s Cafe’ssa, jonka ruokaa ja tarjoilua ei voine ihan verrata esikuvaansa vanhalla mantereella. Menimme ennen kahta altaalle ja harrastimme auringonottoa, uimista (Ulla) ja lukemista (Ilkka). Ilma oli miellyttävä, minä oleilin lähinnä pyyhkeen alla minimoidakseni eilisen grillauksen tuhot. Tulimme takaisin huoneeseen neljän jälkeen. Altaalla saimme tarkkailla kolmen kuubalaisen (?) kaunottaren toimintaa. Samat tulivat eilen hississä alas meidän kanssamme. Päättelimme, että kaikki olivat niitä ja yksi lisäksi hermafrodiitti. Kävimme kaupassa ja vuokraamassa auton huomiseksi. Vetäydyimme huoneeseemme suunnittelemaan matkaamme Key Westiin keywest.com. Kaupungille lähdimme uudelleen kuuden jälkeen kun aloimme palella ilmastoidussa huoneessamme. Olisikohan auringolla osuutta tähän asiaan? Kävimme illalla syömässä vihdoinkin Lincol Streetin miami.diningguide.net/dl1mb.htm kävelykadun italialaisravintoloissa, molemmat lammasta. Ruuan kanssa joimme amerikkalaista punaviiniä, jonka hinta oli yhtä paljon kuin ruokien yhteensä! Hotelliin palasimme ennen kymmentä ja joimme lobbybaarissa yömyssyt.
08.11.2002:
Heräsimme kuuden jälkeen ja olimme ennen kahdeksaa hakemassa autoa. Saimme allemme Isuzun nelivetoisen maasturin, joka oli jo nähnyt parhaat päivänsä. Onneksi ilmastointi toimi ja sen tehokin riitti juuri ja juuri pitämään auton viileänä. Aurinko kun porotti koko päivän pilvettömältä taivaalta vaikka aamu olikin pilvinen. Lämpötila kohosi taas tänään yli 30 asteen. Ajoimme läpi ruuhkaisen Miami Cityn www.miami.com/mld/miami/ ja jatkoimme matkaamme lähes tunnin ennen kuin kaupunki alkoi loppua. Pysähdyimme ensimmäiselle tien oikealla puolella olleelle huoltoasemalle ja tankkasimme auton Keski-Amerikasta kotoisin olevalta mieheltä. Hän kysyi onko oma vai vuokra-auto ja saatuaan vastauksen laittoi tankkiin 87-oktaanista menovettä. Key Largon www.keylargo.org jälkeen alkoi varsinainen saaristo ja ensin ajettiin laajan suoalueen läpi. Molemmin puolin oli vetistä suota ja siellä näkyi runsaasti pieniä, valkoisia haikaroita sekä ilma sakeanaan merihaukkoja (sea hawk). Alligaattoreita emme nähneet. Myöhemmin näimme myös pelikaaneja ja merimetson näköisiä lintuja. Pysähdyimme ensimmäisen kerran levähdyspaikalle erään sillan pieleen ja tutustuimme meren antimiin. Siellä näkyi noin 30 cm pitkiä ohuita miekkakalan näköisiä otuksia. Koralliriutat eivät ulottuneet aivan rantaan vaan alkoivat vasta muutaman kymmenen metrin päässä rantaviivasta. Jatkoimme matkaamme aina 7 mailin sillalle asti ja käännyimme takaisin siltaa ylittämättä. Turun saariston asukkaalle nämä keyt ovat tietysti erilainen mutta ei taivaallisen ihmeellinen muodostelma. Mutta sen totesimme, että jos meri nousee neljä metriä niin näistä ei jää mitään jäljelle. Paluumatkalla poikkesimme Marathonissa www.thefloridakeys.com/marathon syömässä kuubalaisessa ravintolassa lihahöystöä ja moroa (pavuilla vahvistettua risottoa). Kävimme tietysti myös lukuisissa myymälöissä mutta mukaamme tarttui ainoastaan yksi kotilo. Islamoradassa pissahätä ajoi meidät pieneen paikalliseen baariin oluelle. Vieressämme istui 2-vuotiaana Norjasta muuttanut viikinki, joka epäili meitä tsekkiläisiksi. Hän kertoi meille saarista, vakituisia asukkaita siellä on noin 130.000 mutta marraskuun lopussa alkavat snowbirdsit lentää etelään ja väkiluku kasvaa yli miljoonan. Silloin kaikki paikat ovat täynnä, nyt on vielä hiljaista. Sieltä ajoimme suoraan Miamiin, reitiltä emme eksyneet kuin kerran Miamin keskustaa lähestyttäessä. Luovutimme auton ja kävimme vaihtamassa vaatteet. Illalliselle menimme jälleen Lincoln Avenuelle, kävelimme sen päähän asti ja paluumatkalla poikkesimme italialaiseen ravintolaan syömään shirloin steakia, joka oli oikein mehevää. Paluumatkalla vastaamme tuli kolme tyttöä, jotka puhuivat suomea. Ensimmäiset Amsterdamin jälkeen, jos Jania ei oteta huomioon. Saimme siis vaeltaa toista viikkoa maailmalla näkemättä yhtään suomalaista mutta esim. venäjää puhuvia olemme nähneet kymmenittäin. Unijuomaksi nautimme alakerran baarissa Maitait ja ostimme kaupasta muutaman postikortin. Huoneeseen palasimme kymmenen jälkeen.
9.11.2002:
Heräilimme vasta puoli kahdeksalta. Taivas oli pilvetön ja tuulikin leuto. Kävin juoksemassa kuuden kilometrin lenkin, saman kuin keskiviikkona. Sen jälkeen siirryimme kymmeneltä altaalle ja otimme aurinkoa puoleen päivään. Kävimme kaupassa ostamassa oluet ja päivän lehden. Ulla luki ampumistapaukset ja minä muut vähemmän tärkeät asiat. Vaihdoimme vaatteet ja lähdimme kaupungille lounaalle. Ulkona oli niin lämmin, että sata metriä käveltyämme käännyimme takaisin ja menimme altaalle varjoon nauttimaan lounaaksi voileivän, joka täällä aina varustetaan annoksella ranskalaisia perunoita, reseptin mukaan suolaa lisätään perunoitten painon verran. Tosiamerikkalaiset lisäävät siihen sitten oman maun mukaan lisää, me varistelimme kapallisen pois. Täällä opetus suolan vahingollisuudesta ei ole mennyt perille tai sitä ei ole koskaan annettukaan. Kaksi olutta ja voileipää maksavat allasbaarissa 30 dollaria. Mutta kyllä niistä nälkäkin lähtee. Olimme altaalla aina puoli viiteen saakka. Välillä auringonpaisteessa mutta suurimman osan aikaa haimme varjoisia paikkoja. Nautimme myös elävästä musiikista ja laulusta, jota esitettiin lauantaipäivän kunniaksi koko iltapäivän. Sitten kävimme ostamassa kortteja ja juotavaa kaupasta. Ulla etsii yhä sorsaa ostettavaksi myös Miamista. Illalla menimme syömään alakerrassa olevaan www.outback.com ravintolaan. Ruoka oli hyvää mutta yksi kana-annos olisi pystynyt hyvin tyydyttämään molempien nälän (jos sitä täällä yleensäkään on esiintynyt). Ruuan jälkeen menimme pimeälle hiekkarannalle ja tapasimme siellä neljä suomalaista, jotka olivat tulleet pari tuntia aikaisemmin. Annoimme heille lyhyen selostuksen mihin kannattaa mennä syömään. Päivä oli ollut raskas (kuuma) ja menimme nukkumaan puoli kymmeneltä. Emme käyneet edes yömyssyllä!
10.11.2002:
Aamulla oli hieman pilviäkin taivaalla mutta lämpötila oli edelleen helteinen. Kävin juoksemassa saman lenkin kuin torstaina ja Ulla tuli jälleen etsimään kotiloitaan. Saalis oli vähäisempi kuin viimeksi. Lähdimme sitten etsimään puolimaratonin maalia kaupungilta mutta Convention Centerin www.ci.miami-beach.fl.us/newcity/culture/convctr.html edustalla ei näkynyt mitään urheiluun liittyvää rekvisiittaa. Palasimme kipin kapin polttavasta kaupungista takaisin hotellille ja altaalle. Siellä oleskelimme puolesta päivästä aina puoli viiteen asti. Yritimme löytää varjopaikkoja palmujen takaa siinä myös onnistuen. Söimme allasbaarissa lounaaksi hotdogin, jonka kokoa voi verrata ranskanleipään ja HK:n siniseen. Se tietenkin tarjoiltiin runsailla ranskanperunoilla joihin emme lisänneet suolaa. Sen sijaan alamme tulla amerikkalaisiksi, koska käytimme mausteena runsaasti ketsuppia ja sinappia. Ullan vaatimuksesta (ja helteestä) johtuen minäkin liityin tänään uimareiden joukkoon. Viimeisen puoli tuntia vietimme auringossa ilman varjon häivää. Emme enää palaneet (pahemmin!). Eilinen suomalaisseurue liittyi myös seuraamme viimeisen tunnin ajaksi. Kuuden jälkeen päätimme mennä syömään eiliseen illallispaikkaan mutta se oli täynnä ja ihmisiä jonossa. Siirryimme kadun toiselle puolelle argentiinalaiseen ravintolaan, jossa söimme keittiön suositteleman pihvin. Se oli hieman sitkeä mutta annos oli sopivan kokoinen eikä tänä iltana tarvinnut kellistyä vatsan viereen nukkumaan. Otimme alakerrassa Maitain, jonka tarjoilija tunsi jo nimeltä. Edelleen hän tarvitsi sen valmistukseen ohjekirjaa ja rommin määrä paukussa oli selvästi lisääntynyt joka kerta (tosin ei vieläkään ylettynyt aidon havaijilaisen paukun tasolle). Siirryimme pakkaamaan laukkujamme, jossa yhteydessä silitin ensimmäisen kerran elämässäni likaisia vaatteita, se oli ainoa tapa saada aamuiset lenkkikamppeet kuiviksi tässä ilmastossa. Nukkumaan menimme ennen kymmentä.
11.11.2002:
Unta riitti yhtäjaksoisesti neljään ja katkonaisesti kahdeksaan saakka. Menimme altaille viimeistelemään pronssisen intiaanirusketuksemme yhdeksältä. Tosin ilma oli niin helteinen ja aurinko polttava, että olimme koko ajan varjossa. Baarin auettua yhdeltätoista joimme yhden oluen ja palasimme huoneeseemme kahdeltatoista. Vaihdoimme vaatteet ja pakkasimme laukkumme ja lähdimme huoneesta ennen yhtä. Veimme laukut säilytykseen ja tsekkasimme itsemme ulos hotellista. Sitten menimme syömään lounasta Outback-ravintolaan mutta se oli yllättäen kiinni. Yritimme samaa hotellin omaan ravintolaan samalla tuloksella. Lämpötila oli varjossa 32 astetta emmekä lähteneet kaupungille etsimään ruokapaikkaa, vaan otimme laukut säilytyksestä ja siirryimme taxilla lentoasemalle. Siellä oli ruuhkaa ja jouduimme odottamaan ravintolapaikka kymmenen minuuttia. Buukkauksesta ilmoittaessaan tyttö lausui Laineman lähes täydellisesti ja pyysi samalla anteeksi mahdollista ääntämisvirhettään! Söimme kevyen lounaan ja raskaan annoksen olutta. Sen jälkeen poltimme ketjussa kartongin Marlboroa ja siirryimme turvatarkastuksen läpi lähtöportille. Suureksi yllätykseksemme siellä ei ollut verovapaata myyntiä eikä mitään muutakaan myyntiä! Emme palanneet takaisin vaan tyydyimme kohtaloomme. Lento lähti ajoissa puoli kuudelta paikallista aikaa.
12.11.2002:
Koneen noustua ilmaan siirsimme kellomme Hollannin aikaan ja heti sen jälkeen myös vuorokausi vaihtui. Kone oli jälleen MD-11 ja saimme paikat 13 riviltä, jota ei kylläkään ollut, vaan lipuissa luki rivi 14, paikat A ja B. Lentoihmiset ovat sen verran taikauskoista porukkaa, että 13. rivi on koneista jätetty pois! En siis ole ainoa, joka kokee lentämisen epävarmaksi urheilulajiksi. Lentosää oli hyvä. Normaaliin tapaan itään lennettäessä alitimme aikataulumme ja olimme Amsterdamissa puoli tuntia etuajassa ennen kahdeksaa. Koneemme portti oli varattu ja edellisellä koneella oli jokin tekninen ongelma. Jouduimme odottelemaan yli puoli tuntia ja koneemme parkkeerasi paikalleen viisi minuuttia aikataulustaan myöhässä. Kentälle päästyämme nautimme kevyen aamiaisen: pieni olut ja kaksi tupakkaa. Sen jälkeen yritimme puhua itsellemme tax-free-ostokset mutta menestyksemme oli huono. Postitimme Miamin kortit täältä koska vanhalla mantereella myydään kaupoissa vapaasti postimerkkejä, toisin kuin USA:ssa. Teimme myös eloonjäämisilmoitukset Suomeen, herätimme Juhan kesken parhaimman REM-unen. Kulutimme luppoajan vaeltelemalla unisin silmin kaupoissa, emme olleet nukkuneet lentomatkalla lainkaan. Helsingin lento lähti ajallaan. Kone oli tällä kertaa Boeing 737. Saavuimme hieman etuajassa perille. Juha oli vastassa ja ilma kuulas, pakkasta 12 astetta. Nokkaunet koneessa ottaneena ja hienosta ilmasta innostuneena ajoin auton kotiin Juhan asemasta. Perillä Naantalissa olimme klo 19.00. Menimme kymmenen jälkeen nukkumaan ja seuraavana aamuna pirteänä töihin, jetlagista ei ollut tietoakaan.