JOUTSENLENTO
eli tarina seitsemän seinähullun uskomattomasta matkasta Pohjanlahdella toisen vuosituhannen lopulla.
Tarinan tähdet:
Swan 51, rippikouluiässä, tehtävänä ollut toimia charter-ajossa helsinkiläisille kiinteistösijoittajille ja muille rahanpesijöille. Nyt aika oli tehnyt tehtävänsä ja täydellinen ehostus olisi suoritettava kokkolalaisella telakalla ja vaativan kuljetuksen suorittajiksi oli pestattu legendaarinen miehistö maakrapuja täydennettynä yhdellä ammattilaisella, eli näin:
Kapteeni Korda
1-vahti: Jukkis
Kenkä
Heppu
2-vahti: Veltsu
Teukka
Muistelija
Tarina alkaa varsinaisesti 18.9.99 lauantaiaamuna, mutta Korda, Heppu ja Veltsu olivat saapuneet jo perjantaina varustamaan veneen ruoalla sekä juomalla. Perjantai-ilta kului sitten heiltä muonitusta testatessa aina aamutunneille asti. Saapuessamme aamutuimaan paikalle, pahin oli jo tapahtunut ja päällystömme oli ajautunut sellaiseen kuntoon, että ensimmäiseksi oli suoritettava tärkeimmän matkajuoman eli Carlo Rossin kalifornialaisten laulukirjojen täydennystilaus, joka uskottiin saatavan perille laivalle, kun viimeinen miehistön jäsen otettaisiin alukseen Kustavista.
LAUANTAI 18.9.1999
Klo 09.20 irtosimme laiturista diesel-moottorin avustuksella. Kapteeni Korda osoitti merenkävijän kykynsä ja luotsasi 19 tonnia painavan aluksemme ohi aallonmurtajan antaen kohteliaasti tietä vielä pienemmälleen, 30-jalkaiselle Avencelle.
Kymmenen jälkeen nostimme purjeet, tosin tässä tapauksessa purjeet olivat jo ylhäällä, ne olivat moottorilla kierretty rullalle maston sisään ja fokka vanttinsa ympärille. Termit saattavat olla väärät mutta maakravutkin voivat ymmärtää mitä tarkoitan. Ne siis piti kauniisti rullata moottorilla ulos, mutta miehistömme tahmasi ison purjeen takalukkoon eikä se liikkunut sen enempää eteen kuin taakse. Ei siis osannut käyttäytyä kuten kunnollinen kaupparatsu. Kapteenin ystävällisellä ja kärsivällisellä avustuksella purjeet saatiin puolen tunnin taistelun jälkeen ylös (siis ulos) ja matka voi alkaa Majholmenin länsipuolelta. Tunti lähdön jälkeen moottori sammutettiin ja ensimmäinen ruorimies oli Veltsu, joka todistamattomasti lienee rikkonut lakia edellyttäen, että myös merellä on jonkinasteinen promilleraja.
Ratinkääntäjät vaihtuivat ja heikko tuuli ja kokemattomuus aiheuttivat sen, että korjaukset menivät pahasti yli. Aluksen kulku oli todella kiemuraista, mutta merivartiosto ei tällä kertaa kiinnittänyt huomiota matkaamme. Airistolla kulkijoita oli vielä runsaasti, mutta ilmakin oli kuin morsian huomioon ottaen myöhäisen ajankohtamme. Lämpötila alkoi nousta lähelle viittätoista lämpöastetta.
Yhdentoista aikaan insinöörit pääsivät 4-3 johtoasemaan, koska ins. Petterson oli vierellämme (vieraspaikkakuntalaisille kerrottakoon inssin olevan merimerkki Airistolla). Myöhemmin retkellämme Jukkis uskoi yhden ruotsalaisen tötsän olevan ilmeisesti myös insinöörismiehiä, koska hän yritti ottaa sen mukaamme aluevesirajaa ylitettäessä.
Puolenpäivän jälkeen käänsimme kokan koilliseen ohi Innamon ja Kalsaarten. Tässä vaiheessa kaikki olivat päässeet vierailemaan ruorin äärellä ja otteet alkoivat varmistua, tosin kapteeni saattoi vieläkin harmistua. Tämä syystä, että korjaukset menivät edelleen yli ja matkan teko vaikutti hoipertelevalta. Vai olisiko tähän voinut olla syynä se, että merkitsimme kuljetun reittimme jälkipolville C. Rossin laulukirjoilla, jotka yleensä tapasivat meren pinnan kaksitoistasluzin jälkeen. Toki kaikki Luzit eivät onnistuneet, vaan kierteettömiäkin ilmalentoja nähtiin muittenkin kuin Kengän suorittamana. Tosin Kenkä ei ollut vielä liittynyt seuraamme. Neljäs Rossi sai sielunmessunsa yhden aikoihin enteellisesti Hevonkack-nimisen saaren edustalla. Samalla Veltsu lähetettiin kajuuttaan keittämään kahvia porukalle, ettei alkoholin veriprosentti pääsisi nousemaan liikaa. Tunteellisimmat alkoivat soittaa koteihinsa kertoakseen merenkulun vaaroista ja asianomaisen rohkeudesta. Auringon porotus ja meren heijastusvaikutus oli aiheuttanut sen, että helpoimmin ruskettuva Heppu oli jo täydessä kesäisessä rusketuksessa jota joukolla kateellisena ihmettelimme.
Kustavin Laupuseen saakka purjehdimme, mutta mennessämme sisään Kustavin ja Vartsalan väliseen aukkoon käynnistimme moottorin ja laskimme purjeet. Siis rullasimme ne moottorilla sisään. Viiden jälkeen ajoimme aluksemme laituriin Kustavin Pleikilässä ja Veltsu alkoi lämmittää ruokaa kaasu-uunissa, joka saatiin toimimaan erinäisten viritysten jälkeen. Veneen kunto ei monessakaan suhteessa tavoittanut arvovaltaisen miehistönsä tasoa. Oma kuntomme on pidetty ylhäällä monella kalliilla korkeanpaikan leirillä. Ei tämä retki tulisi olemaan poikkeus tässä pitkässä ketjussa.
Saimme maata jalkojemme alle ja Korda alkoi opettaa meille paalusolmun tekoa. Solmu oli pakko oppia tekemään, koska veneeseen ei ollut takaisin asiaa ennen joustavaa osaamisen tasoa ja nälkä nopeutti oppimista. Kukaan ei oppinut Kordan kertomaa solmun tekemiseen liittyvää luontoaiheista tarinaa, mutta väliäkö sillä. Solmuja opetellessa ja koiraihmisiä haastatellessa saapui miehistömme viimeinen jäsen Kenkä paikalle kymmenen Rossin ja yhden hiljaisen Salmisen kanssa. Tosin kukaan ei tässä vaiheessa vielä tiennyt, että Kenkä on Kenkä.
Ruoka-annoksesta syötiin noin puolet, nostettiin Marskin maljat kapteenille, alukselle, Gunde Svanille ja vähän muillekin. Swan valmistettiin lopullisesti ankaraa avomerimatkaa varten. Liikkeelle lähdettiin ennen kahdeksaa jälleen moottorin voimalla ja kapteeni jakoi porukan kahteen vahtiin, jotka tulisivat vastaamaan veneen liikkumisesta klo kahdeksasta alkaen. Ykkösvahti kahdeksasta puoleen yöhön, kakkonen aamuneljään, ykkönen aamukahdeksaan (koiravahti) jne. Päästyämme selvemmille vesille ohi Kattkurun nostimme purjeet kaakkoistuulen auttaessa matkantekoamme ja sammutimme moottorin. Nopeus oli neljän solmun luokkaa, parhaimmillaan se kohosi viiteenkin solmuun.
Kahdeksalta ykkösvahti otti veneen hallintaansa aseman ollessa 21 astetta ja 18 minuuttia itäistä pituutta sekä 60 astetta 37 minuuttia pohjoista leveyttä.
Valoisana aikana pääsimme Enskärin ohi ulkomerelle ja vapauduimme matalan veden ja karikkojen kahleesta. Korda antoi ohjeet ykkösvahdille suunnan suhteen kehottaen pitämään maa niin kaukana idässä, ettei sitä paljain silmin voida havainnoida. Meiltä kesti 24 tuntia oppia tämä sääntö ja luottaa siihen, että avomerellä on turvallisempaa kuin maan lähellä ja varsinkin merimerkkien lähistöllä. Keskiyötä kohden mennessä tuuli alkoi hitaasti kasvattaa voimaansa ja aallon korkeus alkoi myös kasvaa lähestyen uhkaavasti puolen metrin korkeutta. Ilta kului laulun ja runonlausunnan merkeissä. Mukana kun oli yksi, joka ei vielä ollut kuullut kertaakaan ryhmämme taiteellista lahjakkuutta.
SUNNUNTAI 19.9.99
Uusikaupunki ohitettiin ja Rauman valot heijastuivat taivaanrantaan, kun kakkosvahti otti vastuun puolilta öin asemassa 20º 56' ja 60º 57'. Kapteenimme oli mennyt kunnon ihmisenä kymmeneltä nukkumaan ilmoittaen, että häntä saa häiritä ainoastaan äärimmäisessä hädässä. Emme katsoneet vahdinvaihtoa sellaiseksi vaan suoritimme sen rauhallisesti ilman suurempia seremonioita. Ainoa perinteinen seremonia aluksellamme oli ruorin vaihdon yhteydessä. Sataprosenttisesti käytettiin kaavaa: luovutan ruorin, kurssi 350 astetta, johon vastattiin yllättäen sanomalla: otan vastaan ruorin, kurssi 350 astetta. Tuuli tuli kaakosta ja yritimme pitää kurssia koillisen ja pohjoisen välissä. Heikossa tuulessa se oli vaikeaa, koska jatkuvasti fokka lakkasi vetämästä ja usein myös isopurje yritti tulla ylitsemme omille halseilleen. Nopeus nousi yön tunteina tuulen kohotessa ja keskinopeutemme oli kuuden solmun paikkeilla.
Taivas oli täysin tähtikirkas. Linnunrata valaisi kulkuamme ja saimme ihailla taivaalla lukuisia tähdenlentoja, jotka kyllä tapahtuivat niin nopeasti, että lievässä tahmassa olleet aivomme eivät pystyneet välittämään toivomuksiamme ajoissa yläkerran isännälle ja siten emme saaneet seuraksemme reipasta tuulta ja matalaa aallokkoa, vaan heikon tuulen ja korkean aallokon.
Kolmen maissa Rauman jo jäätyä taaksemme vastaamme tuli kaksi valoa, joiden etäisyys toisistaan oli pari-kolme mailia. Kurssimme ajoi suoraan kohti vasemman puoleista valoa. Emme kuvitelleetkaan niitä ufoiksi, mutta emme myöskään olleet ihan varmoja niiden todellisesta alkuperästä. Kun etäisyytemme oli kohteeseen vajaa puoli kilometriä, alkoi aluksemme VHF-puhelimesta kuulua omituista tekstiä ja kaikenkarvaista aakkosta. Se vaikeni kun käänsimme kurssimme selvästi vasemmalle. Katsoimme tilanteen vaativan kysymyksen esittämistä kapteenillemme ja tämä vienon herätyksemme saattelemana ryntäsi pulssi kahdessa sadassa kannelle. Puheet Kordan äärimmäisestä rauhallisuudesta aamutuimaan osoittautuivat virheellisiksi. Valot todettiin kahdeksi troolariksi, joilla oli ilmeisesti joku napanuora välissään, koska eivät halunneet sinne meidän kaltaista rymysakkia. Vahdinvaihto lähestyi ja kulinaristimme Jukkis oli myös noussut kuolleista ja tarjosi kakkosvahdille sekä kapteenillemme kuumaa totia, joka kerrankin oli paikallaan ja maistui taivaalliselta, vaikka se olikin tehty maakravun maun mukaan liian teräväksi. Tuuli oli edelleen nousussa ja aallokko myös kun ykkösvahti aloitti koiravahtinsa kello neljältä asemassa 20º 57' ja 61º 20'. Koska emme olleet edenneet pois rannikosta kapteenin haluamalla ripeydellä hän antoi koiravahdille ukaasin ajaa tunnin suuntaan 270 astetta ja painui jälleen pehkuihin.
Suunta herätti kysymyksen, että ollaanko tässä menossa kesähommoo haeskelemaan kun kurssi oli suoraan länteen.
Koiravahti on tullut laajemminkin tunnetuksi enemmän lauluäänensä määrästä kuin laadusta ja takahytissä nukkuneet eivät paljoakaan ummistaneet silmiään tästäkin syystä. Kokassa nukkumista yrittäneet taas totesivat sen mahdottomaksi koska ainakin Kengän ollessa ruorissa jiippaukset tapahtuivat sellaisella voimalla ja tiheydellä, että heräsi ilmiselvä epäilys niiden olevankin lehmänkäännöksiä. Kenkä ei tätä kuitenkaan myöhemmin häntä kuultaessa tunnustanut, kuten ei myöskään sitä, että viinillä olisi saattanut olla tapahtumiin osaa taikka arpaa. Koiravahti väitti käyneensä lähellä Ruotsin rannikkoa vahtinsa aikana. Huippunopeus kuitenkin oli jäänyt kahdeksan solmun tuntumaan, joten väite osoittautui perättömäksi vahdin itse kirjaamalla päätössijainnilla: 20º 57' ja 61º 38'.
Eli liike oli jälleen tapahtunut suoraan pohjoiseen vastoin kapteenimme käskyä. Ilmeisesti kurittomasta miehistöstä johtuen, kapteenia näkyi yhä vähän kannella. Tietysti tähän voi olla muitakin syitä. Kaikki maailman meriä seilanneet tietävät, että kapteenin työ on yksinäisen miehen työtä, vastuu painaa aluksesta ja miehistöstä. Ja kuitenkin miehistössä on kautta vuosisatojen kytenyt kapinamieliala kiitollisuuden asemasta, kannella harvoin alistutaan kuriin ja järjestykseen. Tässä tapauksessa kuitenkin Kordan johtopäätökset olivat oikeita, pulinaa esiintyi mutta miehistö pysyi rauhallisena ja päivän valjettua täyteen kukkaansa, myös Korda tuli esiin ja alkoi rauhalliseen tyyliinsä kertoa jiippauksen salaisuuksia kokemattomille kansimiehilleen ja toteamaan, että jos tämä Swan on kiertänyt kaksi kertaa purjeillaan maapallon, niin se kyllä kestää seitsemän sekunttimetrin tuulessa kaikki mahdolliset lehmänkäännökset, jotka Kenkä pystyy tekemään.
Päiväsaikaan aluksen ohjaus tapahtui edelleen neljän tunnin jaksoissa vahdeittain, vaikka kannella olikin enemmän miehistöä. Ennen kymmentä käynnistettiin moottori, koska tuuli oli heikennyt ja aallon korkeus noussut metrin ja puolentoista välille. Fokka laskettiin samassa ja ainoastaan pääpurje jätettiin vakauttamaan kulkua. Puolenpäivän vahdinvaihto tapahtui asemassa 20º 53' ja 62º 06'. Yleissuuntana oli 340 astetta jolla uskottiin selvitettävän rannikon kivikot pohjakosketuksetta. Ykkösvahti huolehti suunnistamisesta ja toimi samalla laulukuoron johtajana. Meri keinutti mukavasti ja elo oli raukeaa. Alkumatkasta jättämämme tasainen vana lasisia merkkipoijuja oli katkennut aamun raskaina tunteina ja tyhjä vana oli peilaantunut siniselle taivaalle jo kohta kymmenen tunnin ajan. Tästä suivaantuneena Kenkä tarttui salamannopealla liikkeellä Veltsun jalassa kököttäneeseen lenkkitossuun ja lennätti sen saappaanheittoon erikoistuneella kädellään laajassa kaaressa neljännesmailin päähän aluksestamme, vieläpä ilman kierteitä. Reittimerkkaus oli saanut jatkoa, mutta raskas hiljaisuus laskeutui kuvankauniin Swanin kannelle. Kahden tunnin hiljaisuutensa (merkittäköön aikakirjoihin miehen ennätyksenä) Kenkä myönsi tekonsa ja totesi sen olleen puhdas vahinko. Kierteitten puuttumisen takia selitys olikin noin 12 prosenttisesti uskottava ja rauha palasi luoksemme. Täyteen vauhtiin pääsimme kun Heppu otti ohjat käsiinsä ja alkoi hauskuuttaa yleisöään ties monennenko kerran.
Veltsu pantiin kengättömänä miehenä keittiöön ja hän onnistui valmistamaan ruoan kaasu-uunissa, jonka sytyttämiseen tarvittiin melkoisia ongelman ratkaisutaitoja teknisessäkin mielessä. Tässä vaiheessa alkoi paljastua, että ruokavaramme riittäisivät puhtaasti maailmanympäripurjehdukseen. Puolet Janssonin kiusausannoksesta riitti ravitsemaan kovaan ja raskaaseen purjehdukseen joutuneen miehistön. Tänään emme nauttineet ruokaryypyiksi Marskinryyppy-pullollista. Juomien kulutus oli alkanut hitaasti mutta varmasti vähentyä ja pelko siitä, että juomaa jäisi yhtä paljon yli kuin ruokaakin alkoi kasvaa. Kestääkö egomme tämän maineen menettämisen, alkoi olla yleisin pöytäkeskustelun aihe.
Yhtään ainutta huvialusta emme nähneet sen jälkeen kun irtosimme Kustavin rannasta. Eikä tähän tulisi muutosta koko matkan aikana. Olimme kuitenkin liikkeellä viikonlopun aikana erinomaisessa säässä. Ilmeisesti merenkulkijat eivät ole huomioineet EU:n vaikutusta ilmastoomme ja nostaneet veneensä ylös samaan aikaan kuin silloin, kun itään päin rähmällään olo aloitti syysmyrskyt jo elokuun lopulla. Meidän olisi siis syytä joko erota EU:sta tai pidentää purjehduskauttamme.
Ruokailua ennen olimme havainneet punaisen hälytysvalon palavan päätaulussa varoittaen moottorin lämmöstä tai öljynpaineesta. Moottorin omissa näytöissä molemmat olivat oikeissa arvoissaan. Korda kuitenkin sammutti moottorin ja avasi sen suojukset. Oljyä lisättiin koska se oli alarajassa. Jäähdytysnestettä oli tarpeeksi ja se oli 90-asteista kuten mittarikin näytti. Myös kapteenin käden iho osoitti nesteen lämpötilan olevan sopivan polttavaa. Koska vikaa ei löytynyt eikä kysymyksessä ollut oma, vuoden vanha, 70-heppainen Perkins-diesel, niin moottori käynnistettiin uudelleen.
Ruokailun jälkeen tapahtui vahdinvaihto asemassa 20º 44' ja 62º 38'. Olimme vihdoinkin noudattaneet Kordan käskyä ja siirtyneet ulommas. Tässä vaiheessa uskallettiin jo tunnustaa, että kokeneet purjehtijat ovat kaukana rannasta ja kokemattomat taas mahdollisimman lähellä. Ilmeisesti kokemattomat purjehtivat ajavat karille useammin kuin kokeneet, joihin me aloimme tuntea kuuluvamme pikkuhiljaa. Nopeutemme isonpurjeen ja moottorin avustuksella keikkui kahdeksan solmun tietämillä.
Vaikka ilma pysytteli lämpimänä eikä kosteuskaan pahemmin häirinnyt, alkoi itse kunkin kurkku muuttua karheammaksi. Syynä tähän itsestään selvästi oli meri-ilmasto ja runsas laulaminen. Lahjakkaat laulajamme osaavat eittämättä kaikki mahdolliset sävelet operettilaulajien tasolla. Ongelmaksi muodostuu vähäinen sanojen tuntemus ja tälläkään kertaa ei mukana ollut monistettuja sanoja. Jouduimme hätätilanteessa turvautumaan tuttujen virsien sanoihin, jotka osattiin ihmeen hyvin. Parhaiten tietenkin ne, jotka eivät ole suostuneet maksamaan virsikirjaveroa!
Päivien ohjelmaan kuului Teukan ristikuulustelu edellisen työnantajan tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Arvokasta tietoa saatiin ja analysoitiin. Samoin käsiteltiin omia heikkouksiamme ja vahvuuksiamme ja vertailtiin niitä kilpailijoihimme. Kokonaisuutena kuitenkin tämä porukka keskusteli työasioista vähemmän kuin koskaan ennen yhteisten tapaamistemme aikana. Onko kysymyksessä vanheneminen vai viisastuminen? Vai olisiko kuitenkin syynä ympäröivän luonnon aiheuttama shokkivaikutus?
Vahdinvaihto tapahtui kahdeksalta asemassa 20º 33' ja 63º 09'. Jälleen Jukkis huomioi niin nukkumaan lähtevät kuin vuoroon tulevat: tulinen rommitoti odotti houkuttelevana ja täyteläisenä. Merenkäyntikin oli hiljennyt ja ensimmäisen kerran matkan aikana uni tuli heti ja se oli syvää eikä unennäölle ollut sijaa. Ykkösvuoron aikana tultiin Merenkurkkuun ja ohitettiin Nordfalenin majakka ja käväistiin samalla rikkomassa Ruotsin aluevesirajojen pyhyyttä. Jukkis oli onnistuneesti ruorissa kun valaistua majakkaa kierrettiin ja alhaalta Korda antoi ilmoituksen suunnasta kohti Kokkolaa: 55 astetta. Kuten kaikki epätietoiset merenkulkijat (jotka eivät välttämättä muista kummalta puolelta tötsä (= merimerkki) pitää ohittaa ja menevät ihan läheltä, silloin vesi kyllä riittää molemmin puolin), Jukkis nuoli majakan ja käänsi uuden kurssin nopeasti kompassiin. Kuten ennenkin, Swan yliohjautui ja joutui kurssille 90 astetta. Majakan jälkeen oli pimeä metallipoiju halkaisijaltaan noin kaksi metriä. Sitä oli mahdoton huomata täysin pimeässä. Kapteenimme oli alhaalla ja sattui vilkaisemaan tutkaan, joka näytti suoraan edessämme kohteen ja LÄHELLÄ. Korda oli syöksynyt valoa nopeammin ylös, tempaissut moottorin kahvan vapaalle ja sammuttanut moottorin. Moottorin vaihdelaatikon vika aiheuttaa sammuttaessa äänen, joka muistuttaa koneen kiinnileikkausta. Päiväisen punavalon jäljiltä vapaavuoro tietenkin heräsi ja uskoi koneen olevan entisen. Lopulta kuitenkin poiju ohitettiin puolen metrin etäisyydeltä ja konekin lähti uudelleen käyntiin. Ja samalla lähestyvän vuoron vaihdon edellyttämä kakkosvahdin herätyskin oli suoritettu ilman sydämenpysäytystä. Mutta kyllä se oli hiinä ja hiinä, sydämen käynnin kanssa meinaan.
MAANANTAI 20.9.99
Vahti vaihtui asemassa 20º 59' ja 63º 36'. Kapteeni oli antanut määräyksen ulkomuistista ajaa suuntaan 55 astetta ja poistunut tapojensa mukaan nukkumaan. Vahdinvaihdon yhteydessä kapteenin käsky toistettiin ja kuitattiin ymmärretyksi. Vettä oli ympärillä joka suuntaan eikä asiaa sen tarkemmin käyty murehtimaan. Ennen yhtä tarkistettiin asema SatNavilta ja totesimme olevamme muutaman mailin reittimme pohjoispuolella mutta kaukana edelleen kaikista matalikoista. Sitten tarkistettiin todellinen suunta Kokkolaan, joka olikin kartalta mitattuna 70 asteen luokkaa. Korjasimme suuntamme ja jatkoimme matkaamme heikossa koillistuulessa. Meri oli lähes täysin tyyni ja ero liikkumiseen Perämerellä oli suuri.
Horisontti oli huonosti näkyvissä johtuen kosteudesta meren yllä. Varsinaista sumua ei kuitenkaan esiintynyt. Taivas oli tähtösiä täynnä ja näimme kauniit revontulet pohjoisella taivaalla. Veltsu alan miehenä totesi meille etelän miehille niitä esiintyvän ajoittain jo elokuussa. Me olimme tottuneet näkemään revontulia vasta talvi-iltoina. Ainoa tapahtuma vuoromme aikana oli rahtialuksen kohtaaminen. Se liikkui kuin troolari mutta oli kooltaan isompi. Se SAATTOI olla jo toinen näkemämme ufo. Toinen kirjoihin merkittävä teko oli Teukan tekemät tiukat rommitotit.
Vahti vaihtui neljältä asemassa 21º 59' ja 63º 49'. Erityisen mahtavalta olisi tuntunut potkia koiravahti hereille viimeisenä yönä, mutta Jukkiksen ajajantaju vei meiltä tämän ilon. Uni tuli jällen ja se maistui taivaalliselta kun paatin heiluminenkin oli lakannut. Ilmeisen tapahtumaköyhällä loppumatkalla saavutettiin Kokkolan edusta hieman ennen kahdeksaa, jolloin kakkosvahtikin alkoi hiljalleen heräillä.
Tullessamme kannelle Kokkolan teollisuuslaitokset kohosivat jo korkeina edessämme ja takaamme lähestyi kovaa vauhtia Nesteen tankkeri, joka myöhemmin osoittautui Viklaksi. Tässä laivassa naapurini on töissä; voi että maailma on pieni!
Kokkolan satamassa ruopataan kauko-ohjatuilla laitteilla väylää, jonka pohja on täynnä räjähtämättömiä ammuksia ja pienempien alusten on kierrettävä alue rantojen kautta. Ongelmana meillä on se, että rannalla syväys on vain kaksi metriä ja omamme on yli kahden ja puolen metrin. Merivartioston alus riensi luoksemme ja pysäytti meidät kertoen sijaintimme olevan kielletyllä alueella. Kapteenimme näytteli tietämätöntä ja puolikuuroa. Lopputuloksena oli, että meille ojennettiin kielletyn alueen kartta ja samalla annettiin lupa ajaa satamaan Viklan vanavedessä. Rahtialuksen takia oli ruoppaaminen joka tapauksessa keskeytettävä. Yhdeksältä kiinnitimme Adventurer 3:n laituriin ja saimme jalkojemme alle kiinteää maata. Vastaanottajamme juhlisti saapumistamme tulemalla rantaan vuoden -63 mallisella E-type Jaguarilla. Siinä oli aidot pinnavanteet, mutta ottaen huomioon suorittamamme uroteko, moottori olisi saanut V12 suoran kuutosen asemasta.
Lopuksi miehistö kiitti kapteeniaan, ilmeisen rehellisesti.
Sitten kapteeni kiitti miehistöään, ilmeisen rehellisesti.