TENERIFFA 13.-20.02.2007

13.2.2007:
Jade oli viety hoitoon jo eilen illalla, joten kukaan ei kerjännyt aamiaispöydästämme. Outo tunne. Edelleen olo oli hieman kuumeinen mutta lähdin silti hiihtämään. Seitsemäntoista kilometrin hiihdon jälkeen paljastui karu todellisuus: mies on täysin terve, siis fyysisesti. Kolmelta tilasimme taksin ja olimme lentoasemalla aikaisin. Lento oli nimittäin tunnin myöhässä. Ehdimme siis ottaa kaksikin pitkää olutta ennen koneen lähtöä. Lentomatka sujui sudokuja tehdessä ja lukiessa. Lihakseni menivät kyllä täysin jumiin kuuden tunnin istunnon aikana. Olisi kai pitänyt venytellä ennen lähtöä hiihtourakan jälkeen! Perille hotelliin saavuimme puolen yön jälkeen. Onneksemme hotellin vieressä oleva Supermarket oli auki ja saimme sieltä juotavaa ja syötävää aamuksi.

14.2.2007:
Heräsin seitsemän jälkeen suhteellisen pirteänä. Keitin aamukahvit ja lähdin juoksemaan. Lenkki suuntautui rantabulevardia (vaikka ei se mikään bulevardi ole, kun puut sieltä puuttuvat) kohti Cristianoksen länsipäätä ja takaisin ja edelleen kohti Americanoksen keskustaa. Matkaa kertyi 6,2 km ja aikaa kului 39 minuuttia. Kipaisin yhden kilometrin hiukan kovemmin, aikaan 5:22. Suihkun jälkeen kävin hakemassa tuoretta leipää ja join toisen kahvikupillisen. Nyt Ullakin oli jo herännyt. Aurinko paistoi ja lämpötila oli varjossa yli kaksikymmentä astetta jo aamulla. Kymmenen maissa lähdimme kävelemään, testasimme yhden kauppakeskuksen ja havaitsimme, että samaa kiinalaista basaaritavaraa myydään sekä täällä että Suomessa edelleen. Canonin objektiivit ovat verkkokauppa.comissa jopa halvempia kuin täällä luotettavissa liikkeissä. Niistä turbaanipäisten liikkeistä saa kyllä tavaraa halvemmalla mutta tuotteen laadusta ja siitä, että onko tuotetta enää hallussasi kun poistut kaupasta, ei ole mitään takeita. Että se siitä veroparatiisista! Puolen päivän aikaan yhytimme rannalta Ailan ja Veijon. He olivat parantaneet maailmaa aamuneljään saakka ja sen kyllä huomasi. Siirryimme nopsaan läheisen PIPO-baariin, jossa nautimme parit pitkät. Paikalle ilmestyi myös suomalainen Riina, joka onnistui myymään meille purjehdusmatkan huomiseksi. Veijo lupasi järkätä mukaan myös muutaman matkaseuralaisensa. Palailimme kotiinpäin ja nautimme matkalla paistetut sardiinit ja ryppyperunat mojo-kastikkeen kanssa. Ne luonnollisesti nautimme oluen kera, sitä oli nyt tullut nautittua enemmän kuin lääkäri määrää. Sitten olikin jo aika ruveta hevostelemaan. Hope juoksee tänään Vermossa troikkalähdössä ja on lähtönsä kakkossuosikki. Eli oli panostettava Finntoton tilillä olevat rahat kymppilähdön numeroon yhdeksän. Se onnistui helposti kun nykyään on internetti joka kadunkulmassa. Kaiken lisäksi Suomesta ilmoitettiin, että Hope juoksee myös viikon päästä Vermossa, joten jännitettävää riittää. Ennen kahdeksaa sain Suomesta selvityksen juoksun kulusta. Loppusuoran auetessa Hope oli vielä lähes viimeisenä, mutta vapaata saatuaan se spurttasi vielä selvään voittoon. Hopen verokirjaan tupsahti 1500 euroa rahaa ja nettitoto antoi meikäläisellekin hiukan matkarahaa. Siirryimme naapurikorttelin yläkertaan syömään. Tilasimme hyvät pihvit ja pullon talon punaviiniä. Hovimestari sai melkein pahoinvointikohtauksen kuullessaan talonviinitilauksen ja myi meille kymmenen euroa kalliimpaa menovettä. Sekä ruoka että viini olivat hyviä, kuten paikkaa suositellut Riina oli meille päivällä vakuuttanutkin. Olin luvannut juoda Teneriffan tyhjäksi Torres10-brändistä, mutta onneksi Rami armahti minut ja ilmoitti, että parempi nauttia sitä muutama litra Suomessa kun hänkin on paikalla!

15.2.07:
Aamun taivas oli sininen. Yöllä olin ajanut Hopella monta lähtöä Vermossa. Kaikissa lähdöissä se ajautui kuolemanpaikalle, välillä voitimme mutta kyllä välillä tuli luntakin tupaan. Aamulenkki oli tänään pituudeltaan 5,2 km – 34:00 – avg 133. Lämpötila varjossa 17 astetta. Lievä isompi hätä pakotti minut palaamaan takaisin aiottua aikaisemmin. Hieman ennen kymmentä pyydystimme taksin ja koukkasimme Ailan ja Veijon kautta ajaen sitten satamaan. Siellä meitä odotti Bavaria 38 purjevene. Seuraksemme saimme kaksi viehättävää suomalaisneitosta sekä rupisen espanjalaiskapteenin, joka ei koko matkan aikana nähnyt muita kuin nämä kuvankauniit senjoriitat. (Ei, tuosta edellisestä lauseesta ei ole luettavissa minkäänlaista kateutta kipparia kohtaan, eihän?). Suuntasimme ensin parin kilometrin päässä oleville kalanviljelysaltaille. Sen ympärillä parveili runsaasti delfiinejä, jotka uiskentelivat lukuisten veneiden seassa tuntematta minkäänlaista pelkoa veneitä tai ihmisiä kohtaan. Ne eivät kylläkään esittäneet sellaisia hyppyjä kuin delfinaarioissa, mutta koko ajan ne nousivat pintaan kaksin tai kolmisin. Parin purjeveneen lisäksi täällä oli kaksi isoa katamaraania, joissa molemmissa oli toista sataa turistia katselemassa delfiinejä. Kapteenimme osoitti näitä sormellaan ja totesi halveksivasti: sardiineja! Täältä siirryimme kolmisen kilometriä (anteeksi merenkävijät, pari mailia) ulkomerelle ja pääsimme näkemään valaita. Kipparimme kutsui niitä pilot whale-nimellä. Se lienee suomeksi pallopäävalas, tosin sitä on kahta eri lajia, en tiedä kumpaa tämä laji edusti. Näkemämme valaat olivat 4-5 metriä pitkiä. Ne eivät pitäneet mitään ääntä, emme ainakaan kuulleet sitä oman metelöintimme ylitse. Sitten alkoikin tuuli nousta hyvin nopeasti. Veneen mittarit näyttivät tuulen nopeudeksi parhaimmillaan 30 solmua. Se merkitsee noin 16 metriä sekunnissa, ei ihme, että suolainenkin meri vaahtosi jo ympärillämme voimakkaasti. Kippari päästi minutkin ruoriin tässä tuulessa. Suunnan pitäminen ei oikein onnistunut kokemattomalta peränpitäjältä, varsinkin kun kapteenimme koko ajan sääti purjeita. Matkamme suuntautui nyt kohti suojaisempaa rantaa, jonne jäimme ankkuriin nudistirannan edustalle. Rannan yläpuolella laavakivijyrkänteellä oli luolia, joissa paikalliset hipit pitivät asuntoaan. Poliisit kävivät säännöllisin väliajoin polttamassa luolien kalustuksen ja tavarat. Sen takia luolien suuaukkojen yläpuolet olivat noen mustaamia. Veijo kävi neitosten kanssa uimassa meressä, vaikka kapteenimme sanoikin, että 18-asteinen vesi ei ole tarkoitettu ihmisten uintiympäristöksi. Yhdyin kapteenin ajatuksiin. Kapteenimme ei hyvistä yrityksistään päässyt tällä matkalla yhtymään. Kahden maissa pääsimme takaisin maihin, vaikka välillä epäilin, että päällikkömme saattaa tipahtaa mereen ja paluumatka muodostua vaikeaksi. Kippari nimittäin kytki jatkuvasti veneen automaattiohjaukselle ja siirtyi itse etukannelle kahden neitokaisen seuraksi. Pelastusliivejä ei näillä leveysasteilla veneessä käytetä, en tiedä oliko niitä olemassakaan. Purjehduksen jälkeen poikettiin oluella ja Veijo alkoi järjestellä autoja huomista saarikierrosta varten. Sieltä kävelimme hotellillemme, jonne matkaa kertyi viitisen kilometriä. Matkalla poikkesimme syömään voileivät baariin, jossa tarjoilijamme piti koko ajan päässään Ullan olkihattua ja hauskuutti sillä koko asiakaskuntaa. Illalla menimme taas eiliseen kortteliin, jossa hyviä ravintoloita riitti. Yritimme kiinalaiseen mutta se oli jo täynnä. Menimme toiseen pihvipaikkaan, jossa nautimme lihaa sekä kanarialaista viiniä. Aterian jälkeen emme poikkeuksellisesti menneet yömyssylle vaan ehdotin, että ostamme alakaupasta pullon banaanilikööriä ja nautimme sitä yön hiljaisuudessa huoneistomme parvekkeella.

16.2.07:
Heräsin seitsemältä. Lähdin jälleen lenkille, nyt matkaa taittui 9 kilometriä. Juoksin välissä neljä kilometriä kuuden minuutin vauhtia. On se helppoa, kun on lämmintä ja vaatetus kevyttä. Ennen kymmentä otimme taksin ja ajoimme Avis-autovuokraamoon. Sinne tulivat myös Jaakkolat ja heidän matkaseurueensa. Olimme tilanneet kaksi autoa ja kuittasimme myös kaksi autoa. Ystävälliset espanjalaiset virkailijat toimittivat meille kolme autoa. Haikein mielin luovuimme yhdestä, varsinkin kun kukaan meistä ei sitä ollut kuitannut. Taivas oli meren rannassa täysin pilvetön mutta jo noin 500 metrin korkeudessa Aronassa olimme pilvessä. Sieltä nousimme edelleen kohti Vilafloria. Noin puolentoista kilometrin korkeudessa olimme pilvien yläpuolella ja erittäin kauniissa ilmassa. Nousimme aina 2200 metriin asti ennen kuin tie laskeutui Teiden kraaterialueen tasangolle, jonka korkeus meren pinnasta oli aika tarkkaan kaksi kilometriä. Lämpötila oli täällä laskenut 13 asteeseen. Pysähtelimme parkkipaikoilla ihastelemassa maisemia ja ottamassa kuvia. Söimme kevyen lounaan kraaterin keskuksessa, siellä missä on kovempaa kiviainesta pystyssä keskellä tasankoa. Teiden hissi oli suljettu kovan tuulen takia, vaikka emme me Ullan kanssa olisi vuorelle nousseet missään olosuhteissa. Teiden jälkeen käännyimme kohti Santa Cruzia. Tie sinne vei vuoren harjannetta pitkin, parhaimmillaan kävimme 2400 metrissä kun ajoimme katselemaan tähtitieteellistä observatoriota. Sen läheisyyteen meillä ei kuitenkaan ollut kulkulupaa. Täällä ylhäällä pohjoisrinteillä oli jäänteitä taannoisista lumisateista. Tien varsilla oli paikoin komeita kinoksia. Kun lähdimme laskeutumaan, tulimme takaisin pilveen ja siellä alkoi hienoinen sade. Samalla lämpötila laski alimmillaan kuuteen asteeseen. La Esperanzan kylästä lähdimme laskeutumaan kohti merta. Ajoimme aivan pikkuteitä, joiden asfaltti oli kurjassa kunnossa. Samoin talot teiden varsilla olivat varsin huonokuntoisia ja hoitamattomia. Olimme selvästi saaren takapajulassa. Automme oli manuaalivaihteella varustettu. Siihen tottumattomana tapahtui lukuisia kertoja niin, että moottori onnistui sammumaan, kun unohdin pysähtyessä käyttää kytkytintä. Tästä kytkytin-nimestä sainkin kuulla tasaisesti koko matkan. Moottorin ei tarvinnut edes sammua, riitti kun joissakin kohdin käytössä oli niin sanottua kengurubensaa (dieselautossa!), niin taas alkoi tarina kytkyttimestä. Tästä huolimatta pääsimme monien vaiheiden jälkeen moottoritielle ja edelleen Guimariin, jossa oli paikallisia pyramideja. Nämä pyramidit ja Amerikan mantereella olevat pyramidit olivat hyvin samantyyppisiä keskenään. Thor Heyerdal on ollut täällä kaivauksia johtamassa pariinkin otteeseen ja täällä oli myös rakenteilla pienoismalleja hänen käyttämästään lautasta Atlantin ylitykseen. Avarakatseiselle ihmiselle on kuitenkin ilmiselvää, että kaikkien pyramidien takana on maan ulkopuolisten olentojen aktiivinen rakennustoiminta maan päällä. Miten muuten olisi selitettävissä, että samaan aikaan ympäri maapalloa ilmestyy käsittämättömiä rakennelmia, joilla on selviä tähtitieteellisiä tarkoitusperiä. Varsinkin kun sen ajan laitteilla ja matematiikan tasolla ei olisi mitenkään ollut mahdollista selvittää monia asioita, joita siihen aikaan tiedettiin. Esimerkiksi auringon- ja kuun pimennysten ennustaminen. Ufoista huolimatta selvisimme takaisin moottoritielle ja Americanokseen. Löpöä kului koko päivän retken aikana yhdeksän euron edestä. Ja auton vuokra oli runsaat kuusikymmentä euroa. Auton luovutuksen jälkeen kävimme Veijon ja Ailan kanssa oluella. Siellä Veijo totesi, että selvästi nämä pyramidit ovat aikakautensa mentaalivammaisten muistomerkkejä olemassaolostaan ja samalla hän herätti kysymyksen, mahtaako siellä Naantalissa olla rakenteilla yksi pyramidi! Kahdeksan aikoihin pääsimme hotelliimme ja vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme askelemme kohti Cristianosta. Kiinalaisravintola Slow Boat oli sulkenut ovensa ja palailimme takaisin hotellimme suuntaan. Söimme ilta-aterian yhdessä pikkuravintolassa. Porsaankyljykset Kanarian-perunoilla, ruokajuomat ja jälkiruokana Irish Coffeet, lasku teki yhteensä 25 euroa. Ja ruoka oli kaiken lisäksi ihan hyvää.

17.2.07:
Juha onnistui herättämään meidät tekstiviestillään ennen kellon soittoa. Pari viimeistä tuntia olin kyllä torkkunut nähden aina välillä unta jostain Nokian järjestämästä PR-tilaisuudesta. Kävi aamulla juoksemassa intervallia. Viisi kilometrin vetoa aikaan 5:30. Viimeinen niistä hiukan alle viiden vauhtia. Aamukahvin jälkeen lähdimme kävelemään kohti Cristianosta. Paluumatkalla poikkesimme lounaalla, Ulla söi mustekalan renkaita, minä sardiineja. Aamulla oli ollut pilvistä mutta päivän mittaan taivas taas kirkastui. Iltapäiväkin kului kävellessä ja kaupunkia katsellessa. Välillä istahdimme aurinkoiseen paikkaan nauttimaan virvokkeita. Yhdessä englantilaisessa pubissa näytettiin ManU:n jalkapallo-ottelua. ManU:n vankka kannattaja, myös fyysisesti, oli saada sydänhalvauksen moneen kertaan, kun hänen kannattamansa joukkueen pelaajat missasivat selviä maalintekopaikkoja. Tälle miehelle en enää menisi myymään henkivakuutusta. Kävimme varaamassa pöydän huomisillaksi kiinalaisesta ravintolasta ja menimme syömään läheiseen rantaravintolaan kanarialaista kania. Ruoka ei ollut erikoista mutta aika kului mukavasti kanin luita järsiessä.

18.2.07:
Aamulenkin pituus oli tänään 10,1 km, aikaa kului kaksi minuuttia yli tunnin ja keskipulssi oli 136. Juoksu siis alkaa sujua ja vauhtikin nousee pikkuhiljaa. Enää puuttuu neljä kilometriä, sitten maratonin mitta on täynnä Teneriffalla. Yhdentoista aikoihin lähdimme liikenteeseen, rahamme olivat loppu, joten suunnistimme pankkiautomaatille. Ensimmäinen ilmoitti, että korttinne on tuhoutunut, ottakaa yhteyttä pankkiinne. Sama sävel jatkui toisessa ja kolmannessa automaatissa. Menin paikalliseen pankkiin saadakseni sieltä rahaa, mutta he ilmoittivat, etteivät anna rahaa sen paremmin Visalla kuin Eurocardillakaan. Soitin oppaalle, joka kehotti meitä kokeilemaan Deutsche Bankin automaattia, kertoi, ettei se ole mikään uutinen, että espanjalaisen pankin pankkiautomaatti ei hyväksy suomalaista korttia. Ja vihdoin löysimme automaatin, joka suostui seurustelemaan korttimme kanssa! Otimme taksin ja ajoimme ylös vuorenrinteellä olevaan Kotkapuistoon. Kotkaesitys oli tasan puolelta päivin ja papukaijaesitys kahta tuntia myöhemmin. Lisäksi puistossa oli nähtävänä leijonia, apinoita, krokotiilejä, käärmeitä ja paljon muita eläimiä. Sunnuntaina puisto oli täynnä, koska myös paikalliset lapsiperheet olivat löytäneet tiensä puistoon. Koko päivän oli taas täysin sininen taivas, vaikka sääennuste oli luvannut pilvistä. Lämpötila oli yli 25 asteen. Takaisin hotelliimme palailimme neljän jälkeen. Illaksi olimme varanneet pöydän hotellia lähellä olevasta Slow Boat kiinalaisravintolasta. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tarjoilijamme yritti tuoda meille saunamaisen tunnelman laittamalla lämmityspolttimen aivan viereemme, ilta kun alkoi olla jo hieman viileä. Olomme parani, kun hän siirsi sen naapuripöydän palelevaisimpien ihmisten läheisyyteen. Yömyssyksi nautimme MaiTait hotellia vastapäätä olevassa baarissa.

19.2.2007:
Juoksin normaalin aamulenkkini saadakseni täyteen maratonin Teneriffalla. Lenkille tuli pituutta 7,2 kilometriä ja kokonaissaaliiksi viikon aikana yli 45 kilometriä. Aikaa suttaantui 46 minuuttia ja pulssi oli 133. Hyvin tasavauhtista koko matkan. Aamukahvin jälkeen lähdimme kävelemään tuulessa mutta lämpimässä säässä. Myöhemmin aurinkokin alkoi taas porottaa. Ostimme hieman tuliaisia ja lounaaksi nautimme pikkupurtavaa. Ulla voileivän ja minä salaatin. Tapansa mukaan nämä machotarjoilijat antoivat minulle voileivän ja Ullalle salaatin. Eivätkö ne jo näin monen vuoden jälkeen ala ymmärtää kumpi meidän perheessä syö terveellisesti! Iltapäivällä jatkoimme päämäärätöntä kävelyä, sitä tuli jo ehkä liikaakin ja Ulla väsyä ja tulla kärttyisäksi. Ja kun pohjalaisakka tulee kärttyisäksi, niin siitä on oksat pois. Palailimme hotellille ja aloimme pikku hiljaa valmistella itseämme lähtökuntoon. Illalla menimme syömään samaan ravintolaan kuin ensimmäisenä iltanammekin. Liha oli edelleen hyvää ja viini maukasta. Nautimme yömyssyt hotellia vastapäätä olevassa sivistyneessä ravintolassa ja huoneeseemme tulimme ennen kymmentä. Kävin luovuttamassa kassakaapin avaimen ja menimme yöpuulle kymmenen aikoihin.

20.2.2007:
Heräsin kahden jälkeen enkä saanut enää kunnolla unta. Kello kun oli soimassa ennen neljää. Viideltä lähti bussimme kohti lentoasemaa. Olimme lentokentällä kaksi ja puoli tuntia ennen lennon lähtöä ja jouduimme odottamaan puolisen tuntia ennen kuin meidät tsekattiin selvitystiskillä. Ulla hauskuutti yleisöä odotellessamme pyydystämällä tukastaan yhden viisi senttiä pitkän torakan. Tämä valioyksilö oli tipahtanut Ullan päähän kattorakenteista. Torkuimme lentoa odotellen korjauksen alaisessa odotustilassa. Lento lähti yllättäen oikeaan aikaan. Ranskan yläpuolella jouduimme myrskykeskukseen ja tunnin verran kone hakkasi ja pomppi varsin holtittomasti. Loppumatka sujui hyvin ja Turkuun laskeuduimme hieman neljän jälkeen. Ulla meni heti ulos tapaamaan Annaa ja Juha sekä Jadea, jotka olivat meitä vastassa. Minä sain laukkumme varsin nopeasti ja pääsin takaisin Suomen maaperälle. Isänmaa toivotti meidät tervetulleeksi selkeällä säällä ja kahdenkymmenen asteen pakkasella. Kauan eläköön Suomi!

Takaisin ylös