22.12.2001:
Lähdimme Naantalista klo 16.00, pakkasta oli noin 20 astetta. Pysähdyimme
Lahnajärvellä kahvilla ja tupakalla. Tuulan ja Matin luokse saavuimme ennen
seitsemää. Keskustelimme Siirin kirjasta ja nautimme illallisesta, joka loi
paineita Teneriffan keittiölle. Jälkiruuan ja runsaan viini jälkeen menimme
alakertaan puttaamaan. Pari kierrosta meni harjoittelun piikkiin mutta
kolmannella kierroksella Ulla takoi sisään seitsemän puttia kymmenestä. Kaikki
muuta jäivät viiteen puttiin ja Ulla lupasi sitovasti (todistajien läsnä
ollessa) tulla golf-kurssille ensi kesänä Vierumäelle. Nukkumaan mentiin
yhdeltätoista.
23.12.2001:
Herätyskello oli soimassa viideltä. Tosin sitä ei tarvittu johtuen
matkakuumeesta sekä vuoteesta, jossa Ullan kääntyminen herätti minut ja
päinvastoin. Runsaan aamiaisen (2 dl Helsingin vesijohtovettä) jälkeen
siirryimme Opeliin, joka pystyi nielaisemaan neljä ihmistä, matkalaukut ja kaksi
golf-bagia. Lämpötila oli edelleen miinus kaksikymmentä. Veimme Tuulan ja Matin
lähtöovelle ja ajoimme auton parkkiin. Olimme jäätyä kävellessämme halliin,
mutta kestimme sen paremman toivossa. Näimme vielä Tuulan, Matin sekä heidän
seurueensa ennen kuin heidän koneensa lähti. Oma lentomme oli puolitoista tuntia
myöhässä, joten ehdimme hyvin siemaisemaan lentopelon poistoon tarvittavat
oluttuopin sekä vermutin. Lento suuntautui sääolosuhteiden takia pohjoista
reittiä yli Lontoon. Lontoossa oli lunta maassa. Lennon loppuosa oli voimakasta
röykytystä, johtuen ukkossäästä perillä. Saimme matkalaukut ja veimme ne
odottavaan bussiin. Samalla alkoi sade. Saavuimme neljältä Puerto de la Cruziin,
jossa oli pilvipoutaa ja lämpötila kahdenkymmenen paikkeilla. Veimme laukut
huoneeseen, jossa olohuone oli aika pieni mutta kylpyhuone erittäin tilava.
Huone oli varustettu myös postikortin kokoisella parvekkeella, josta olimme
maksaneet roiman lisähinnan. En kuitenkaan havainnut, että koko hotellissa olisi
ollut parvekkeetonta huonetta, siis meitä on jymäytetty! Seuraavaksi menimme
rantakahvilaan oluelle, joka piti nauttia nopeasti lähestyvän ukkoskuuron takia.
Sitten tutustuimme hotellin baarin Happy Houriin. Yhden paukun hinnalla sai
kaksi samanlaista. Tilasin kaksi GinTonicia ja baarimestari latoi pöytään neljä
lasia ja hulautti niihin giniä. Sanoin tarkoittaneeni kahta paukkua ja
baarimikko totesi, että tässä on tasan kaksi paukkua! Ja hymyili vinosti. No
pääsimmepä nopeasti mukaviin lomatunnelmiin. Koska olimme matkasta (tai
GinTonicista) nuutuneita, päätimme mennä illalliselle aivan hotellin vieressä
olevaan La Cazuela- nimiseen ravintolaan. Emmekä pettyneet, talo tarjosi oikein
hyvät pihvit, lähes Matin tarjoamien veroiset. Jälkiruuaksi Ulla söi
suklaamoussetta ja minä vastaavaa banaanisekoitetta. Rannan paras kahvila Cafe
de Paris oli täynnä, joten menimme vieressä sijaitsevaan tanssikahvilaan
yömyssylle. Sitten alkoikin jo uni painaa ja siirryimme nukkumaan kello kymmenen
tienoissa.
24.12.2001:
Jouluaatto. Peterin tekstiviesti herätti jo seitsemältä. Kävimme suihkussa ja
olimme aamiaisella jo kahdeksalta. Buffet oli runsas, mutta espanjalainen neljän
minuutin muna on lämmintä vain viiden millimetrin syvyyteen, kuuluu siis
juotavien ei syötävien ruokien joukkoon. Maijalta oli tullut tekstiviesti,
Lapissa lämpötila miinus 28 astetta. Lämpötilaero tänne siis noin 50 astetta!
Aamiaisen jälkeen kävimme rannalla haistelemassa ja siirryimme sen jälkeen
Aurinkomatkojen oppaan vetämälle kaupunkikierrokselle. Puolentoista tunnin
kävelyn jälkeen erkanimme joukosta ja jäimme Charcon aukiolle ottamaan yhdet
kaljat. Naapuripöydässä oli kolme suomalaista, joiden pöydän yläpuolella istui
puun oksalla kaksi pulua. Naureskelimme mahdolliselle lisämausteelle, jonka ne
pystyisivät erittämään laseihimme. Kävelimme takaisin hotellille ja ostimme
Ullalle joululahjaksi puisen sorsan. Vaihdoimme asusteemme shortseihin ja
lähdimme ulos. Ala-aulassa tuli vastaamme näkemämme kolme henkilöä ja toinen
miehistä esitteli housunsa, oikeassa lahkeessa oli näyttävä jälki pulun
ulosteesta! Kävimme syömässä hotellin lähellä kania ja ryppyperunoita,
paikallista herkkua. Ryppyperunat olivat ihan okey mutta kani oli hieman kylmää
eikä maussakaan ollut kehumista. Tilauksemme otti vastaan pitkätukkainen
mieshenkilö, joka kuului ilmeisesti sukupuoliseen vähemmistöön ja vastasi
englanninkieliseen tilaukseemme täydellisellä suomenkielellä. Jälkiruokaa
tilatessamme pääsimme yksimielisyyteen tarjoilijan kanssa
saksalaisantipatioistamme. Aterian jälkeen siirryimme rantaan nauttimaan
iltapäivän auringosta ja minä aloin kirjata tapahtumia tähän mennessä
matkallamme. Soitimme rannasta joulutervehdyksemme Helenan ja Ellan porukoille.
Siirryimme neljän maissa oluelle ja lähettelimme tekstiviestejä ympäri maailmaa.
Soitimme myös Juhalle (ei vastausta) ja Janille, joka oli Tiinan kanssa
nauttimassa joulupuuroa ja odottamassa huomista lentoa Floridan Beacheille. Kun
Happy Hour alkoi hotellin uima-altaan baarissa, menimme alas ja aloitimme
aattoiltaan valmistautumisen Bacardi-Colalla ja Campari-tuoremehulla, jotka
tulivat siis tuplina. Sieltä lähdimme kävelylle vanhaan kaupunkiin ja
pitkällisen etsiskelyn jälkeen meidät heitettiin sisään ravintolaan.
Alkupaloiksi Ulla otti grillattuja katkarapuja ja siitä tulikin joulu mieleen,
oli sen verran sikamaista touhua, se syöminen nimittäin! Minä söin grillattuja
sardiineja, joilla sai suolatasapainon kerralla kuntoon. Pääruuaksi Ulla tilasi
lampaanviulua jota järsiessään hän totesi, että on se kauheaa kun joutuu
joulupöydässä näkemään nälkää. Minä tilasin sisäfileepihvin mutta se liha ei
ollut sisäfileetä nähnyt edes teurastusvaiheessa. Ullan tilaama jälkiruoka House
Cup pelasti hänet varmalta nälkäkuolemalta. Paluumatkalla poikkesimme
kuuntelemassa suomalaisen Jumalanpalveluksen kolehtipuheen, joka ei kuitenkaan
hellyttänyt meitä avaamaan kukkaron nyörejä. Yömyssyt nautimme paikkakunnan
parhaassa (= kalleimmassa) tanssibaarissa Cafe de Paris’ssa. Tulimme
huoneeseemme ja avasin ainoan mukana olevan joululahjani, Ullan itselleen
ostaman kirjan. Ulla sen sijaan ei avannut hänelle päivällä ostettua puista
sorsaa pakkauksestaan.
25.12.2001:
Heräsimme klo 7.30 ja minä lähdin polttamaan eilisiä ruokia ja juomia viiden
kilometrin juoksulenkille. Kun tulin takaisin Ulla oli jo valmiina aamiaiselle!
Normaali tilanne kun on se, että kun päätös minne tahansa lähdöstä on tehty,
nousen (Ullan mukaan) ylös ja olen valmis. Ullan on taas tehtävä aina jotain
maneereja ja siksi hän kysyy: onko kiire. Johon minä jo täällä vakiintuneen
tavan mukaan: ei ole, kone lähtee takaisin vasta sunnuntaina. Aamiaisen jälkeen
menimme merivesialtaille ja viruimme siellä kuusi tuntia. Ulla kävi uimassa pari
kertaa, minä kieltäydyin moisesta urheilusta keskellä talvea! Luin etupäässä
kirjaa selälläni maaten ja suureksi yllätyksekseni iho alkoi punertaa
iltapäivällä melkoisesti. Teoriani talviauringon polttamattomuudesta osoittautui
täydellisesti vääräksi. Tulimme hotelliin ja kävimme alakerrassa nauttimassa
kahvit. HH:ssa otin poikkeuksellisesti yhden oluen ja sain 400 pesetalla (noin
11 Fim) kaksi tuoppia paikallista olutta. Sen jälkeen lähdimme kaupungille
etsiskelemään ruokapaikkaa. Valitsimme Aurinkomatkojen suositteleman kiinalaisen
ravintolan ja tilasimme illallisen kahdelle. Kevätkääryleiden jälkeen siirryimme
Pekingin ankkaan, jonka nätti kiinalaistyttö (toinen täällä matkan aikana
näkemistämme naispuolisista tarjoilijoista) kääri leivityskuoreen ja tarjosi
lautaselle. Hetken päästä Ulla näki lattialla noin viiden sentin pituisen
torakan kiirehtivän pöytämme alle. Ruokahalumme kasvoi silmissä ja potkimme
jalkojamme ja sääriämme kun emme nähneet torakan poistuvan pöytämme alta.
Keskustelimme torakasta sen verran kovalla äänellä, että naapuripöydän
suomalaispariskunta lopetteli syömisensä varsin nopeasti. Hetken päästä
miestarjoilija näki torakan sivuseinällä ja kiirehti sinne napaten lautasliinan
tottuneesti yhdestä pöydästä ja kaapaten torakan siihen. Hänen kääntyessään
minua kohti, nostin silmäni kohti taivasta ja hymyilin ystävällisesti. Myöhemmin
kun saimme laskun, tarjoilija toi sen mukana minulle joululahjana
(heikkolaatuisen) kravatin. Syy oli helppo arvata. Meidät oli maksettu
hiljaisiksi. Tosin kertoessani tarinaa myöhemmin oppaallemme, hän vaatimalla
vaati ilmoittamaan ravintolan nimen ja ilmoitin sen hänelle lunnaista
huolimatta. Olin rikkonut Omertan.
Kiinalaisesta ravintolasta laskeuduimme Charcon aukiolle. Nimi tarkoittaa
lätäkköä, ennen aallonmurtajan rakentamista merivesi nousi myrskyjen aikana
aukiolle ja ihmiset kävivät keräämässä rapuja aukion mutalammikoista. Me emme
nauttineet rapuja vaan tilasimme Tropical Itchit, täällä ne tarjoiltiin ilman
selän raaputtimia (vertaa matkakertomus Havaijilta). Sadetikut sen sijaan
juhlistivat trooppista iltaa. Paluumatkalla hotelliin jouduin yhden mustan
kellokauppiaan huijaamaksi. Ilmeisesti kiinalaisten punaviini ja Charcon
cocktail olivat sumentaneet aivoni, neekeri tarjosi kelloa hintaan 10.000
pesetaa. Tarjosin siitä 2.000 pesetaa ja nekru löi kaupat kiinni, enkä aitona
luterilaisena voinut enää puihinkaan mennä. Valitettavasti. Mutta lähetän kellon
Ristolle, hän kun sanoi Lapin matkalla ostavansa sen ensimmäiseltä
vastaantulevalta mustalaiselta.
26.12.2001:
Aamupalalle puoli kahdeksalta. Sen jälkeen etsimme ilmaisjunan, joka veisi
meidät Loro Parqueen. Juna ahdettiin täpötäyteen ja sitten juna kuljetti meidät
kaupungin läpi papukaijapuistoon. Istuimme viimeisessä vaunussa ja aina junan
kiihdyttäessä selän välilevyt siirtyivät paikoiltaan kun vaunujen väljät
liitokset aiheuttivat noin 20 g:n kiihtyvyyksiä. Selvisimme kuitenkin perille
ulkonaisesti ehjinä. Erilaisia papukaijoja siellä oli sadoittain ja niihin
kyllästyi varsin nopeasti. Mutta delfinaarion esitys oli vertaansa vailla ja
itse Charlie Chaplin toimi esityksen ohjaajana. Myös papukaijat omassa
esityksessään näyttivät pystyvän oppimaan vaikeitakin temppuja. Puistossa oli
myös runsaasti ruoka- ja juomapaikkoja eikä oppaan varoituksista huolimatta
hintatasokaan ollut kohtuuton. Kävelimme takaisin hotellille, matkaa oli vajaat
neljä kilometriä. Ilma oli kostea ja lämmintä yli 25 astetta. Kävimme kaupassa
ostamassa vettä ja nenäliinoja sekä poikkesimme pakollisella HH:lla nauttimassa
aperitiiviksi oluet. Sen jälkeen huoneeseen valmistautumaan illan ateriaa ja
uhkapeliä varten. Menimme vastoin tapojamme syömään toiseen kertaan hotellin
lähellä sijaitsevaan La Cazuelaan. Emme pettyneet tälläkään kertaa talon ruokaan
ja juomaan. Ensimmäisen kerran meille tarjoiltiin tällä matkalla aterian jälkeen
paikallista likööriä talon laskuun. Ulla väitti, että se johtui siitä, että
olimme pukeutuneet siten, että meidän oletettiin kykenevän ruokailemaan tässä
paikassa vielä uudemmankin kerran. Meillähän oli iltapuvut päällä!
Liihotimme naapurikadun taxiasemalle ja otimme kyydin Casino Taoroon. Siellä
esitimme passimme ja meidät kirjattiin täysivaltaisiksi kasinon asiakkaiksi.
Paikka osoittautui huomattavasti odotuksiamme pienemmäksi. Vaihdoimme 5.000
pesetaa ja niiden tuhoamiseen kului noin puoli tuntia. Siirryimme baaritiskin
ääreen ja pidimme pienen tauon rulettipöydän vieressä. Arvuuttelin tulevia
numeroita ja neljä ensimmäistä kierrosta meni nappiin. Emme kuitenkaan menneet
tauon jälkeen rulettipöytään vaan jatkoimme yksikätisillä Jackpotin metsästystä.
Toinenkaan 5.000 pesetan summa ei tuottanut meille menestystä vaikka tällä
kertaa sen tuhoaminen kesti melkein tunnin. Palasimme hotellille ja nautimme
yömyssyt hotellin baarissa musiikkia katsellen ja kuunnellen. Ulla oli jostakin
syystä hieman varautunut ja ärsyyntyi äärettömästi kun jammailin tahtia
sormillani baaripöytään.
27.12.2001:
Kävin jälleen aamulenkillä juoksemassa. Tällä kertaa lenkki jäi 4 km mittaiseksi
koska suolistoni alkoi varoitella mahdollisista vulkaanisista toiminnoista niin
voimakkaasti, että takaisin kääntyminen oli ainoa oikealta tuntuva vaihtoehto.
Aamiaisen jälkeen siirryimme jälleen merivesialtaille. Jälleen aurinko porotti
nahkaa polttaen ja jouduimme siirtymään sisätiloihin jo kello kahden maissa.
Kävimme lounaalla ja ihastelimme naapuripöydässä kujertavia saksalaista tyttöä
ja paikallista poikaa. Lomarakkautta viestittiin lähinnä
englantilais-espanjalaisella sanakirjalla. Meille selvisi varmaankin paremmin,
että saksalaistyttö halusi ehdottomasti maksaa huomisen lounaan. Väitin kyllä
Ullalle, että se yhteinen kieli kyllä löytyy hetken kuluttua, johon Ulla totesi,
että minä olen vain puhtaasti kateellinen nuoruudelle. Ullan pitäisi kyllä
tietää, etten ole saanut kateutta huomenlahjaksi hyviltä haltijoilta.
Paluumatkalla ostimme vihdoinkin joulukortit ja kirjoitimme ne huoneeseen
päästyämme. Siis minä kirjoitin ja Ulla nuoli paikoilleen hehtaarin kokoisia
postimerkkejä. Seuraus oli se, että Ullan kitalaki ja huulet liimautuivat yhteen
ja hän sai puhekykynsä takaisin vasta parin tunnin kuluttua. Kävimme hakemassa
kysymämme Per Liljeströmin osoitetiedot (olin soittanut toimistoon aikaisemmin
ja sieltä oli luvattu ne järjestää) Aurinkomatkojen toimistosta, mutta ne
olivatkin hotellikierroksella olevalla oppaalla, jonka perään soiteltiin
useampaan hotelliin. Tämä ilmoitti, että tiedot ovat omaan hotellimme saapuvalla
oppaalla. Sieltä ne saimmekin ja ehdimme vielä viettämään Happy Houria alakerran
baariin. Kahdeksaksi menimme bussiin, joka vei meidät karnevaalijuhliin. Siellä
tarjoiltiin ala-arvoinen ateria ala-arvoisten viinien kera. Joko periaate oli
että määrä korvaa laadun tai sitten meistä on tullut hieman nirppanokkaisia.
Ruokailun jälkeen tuli kuvaan mukaan noin 20-henkinen orkesteri tanssijoineen ja
tämän jälkeen oli Charlie Chaplin- esitys, joka kuulemma kuuluu saaren
traditioihin, tosin perinne ei liene vuosisatainen! Samoihin aikoihin kävi
pakollinen valokuvaaja ja myöhemmin erehdyimme ostamaan kolme kuvaa otetuista
kuudesta. Yksi vain sen takia, että Ulla halusi todistuskappaleen hiipivästä
seniiliydestäni, suutelin häntä (kuvaajan pyynnöstä) julkisella paikalla
periaatteessa selvin päin. Näitä Karnaval-juhlia vietetään helmikuussa ennen
paaston (käännös: lihan loppu) ja illan päätti tanssiesitys, jonka päätähtinä
olivat paikalliset perheenemännät, jotka oli puettu mielikuvitelmallisiin
höyhen- ym. Koristeisiin. Asut olivat neljäkin metriä korkeita ja saattoivat
painaa yli 50 kiloa. Näissä hepenissä neitoset sitten tanssivat karvevaaleissa
läpi yön! Asuissa oli jo ajat sitten unohdettu hyvä maku ja niitä katsellessa
tuli mieleen suurvaltojen asevarustelu. Nukkumaan päästiin vasta puoli yhdeltä,
joten ylitimme matkamme valvomisennätyksen rutkasti.
28.12.2001:
Aamun valjettua siirryimme jälleen aamiaishuoneeseen ahtamaan itsemme täyteen
paljon laadukkaampaa ruokaa kuin eilen illalla. Sen jälkeen lähdimme kiertämään
ostoskatuja ja hankimme tuliaisviinit sekä tupakat. Ulla oli sitä mieltä, että
tänään emme mene altaille ollenkaan, koska siellä hytkyvät kartiomaiset
lihakimpaleet ja niiden päässä törröttävät venttiilikumit kuulemma aiheuttavat
monia negatiivisia ilmiöitä pienissä aivoissani. Ja mahdolliset positiiviset
latautumat häviävät selvästi näille negatiivisille!
Lähdimme uudestaan kävelemään puolen päivän jälkeen ja joimme vasta silloin
päivän ensimmäiset oluet. Ihminen alkaa turtua lomaankin! Jatkoimme satamaan ja
teimme ostoksia, tosin vain katseillamme. Löysimme kalastajasatamasta Puerto
Cruz -nimisen kapakan, jossa tarjoiltiin tuoreita sardiineja. Ullakin ihastui
sardiineihin ja piti annosta lähes parhaimpana matkallamme! Lounaan jälkeen
halpa ostoskiertueemme jatkui. Tulimme käymään neljän maissa hotellissa ja
lähdimme uudestaan kaupungille. Ensimmäiseen ostokseen sorruin minä. Olin
ostanut noin 15 vuotta sitten täältä olkalaukun, joka on palvellut uskollisesti
kaikilla messuilla ja ulkomaanmatkoilla. Uskollinen ystäväni sai väistyä uuden
tieltä. Väri vaihtui samalla ruskeasta mustaksi. Syömään menimme lahden
pohjukassa, kivivallissa sijaitsevaan ravintolaan. Pihvit olivat hyviä ja annos
oli juuri sopivan kokoinen koska ateria tarjoiltiin poikkeuksellisesti
ainoastaan ryppyperunoiden kanssa. Iltamyssy nautittiin kadun varren
tanssiravintolassa.
29.12.2001:
Aamulenkille kahdeksalta. Vajaan viiden kilometrin mittainen. Menomatkalla tuuli
oli kovaa mutta se tyyntyi lenkin aikana. Aamiaisen jälkeen näimme oppaan ja
kysyimme häneltä tietä banaaniplantaasille. Opas ei tiennyt matkan pituutta ja
epäili matkaoppaan tietoa (2 km) liian lyhyeksi. Sanoi, että tietä on sinne
vaikea neuvoa, koska osan matkaa joudutaan kulkemaan moottoritien reunaa pitkin.
Siksi hyppäsimme bussiin, joka lähti itään kulkevaa rantatietä ja ajoi sitä koko
ajan suoraan ja tie nousi koko ajan myös ylöspäin. Kun nousu päättyi, olimme
perillä - yksinkertainen neuvoa jopa Aurinkomatkojen oppaalle? Plantaasilla oli
muutama eri ikäinen banaanikasvi ja selvitys miten kasvi kasvaa 10-12 kuukautta
ja sen jälkeen se kasvattaa banaaniterttua 5-6 kuukautta. Tämän jälkeen terttu
irrotetaan ja varsi katkaistaan. Samasta juuresta lähtevä uusi verso kasvattaa
seuraavat banaanit ja niin kasvi jatkaa elämäänsä käytännöllisesti katsoen
ikuisesti. Kerrallaan banaaneja on tertussa 15-60 kiloa. Itse plantaasilla ei
siis ollut kuin muutama banaani mutta sadoittain muita tropiikin kasveja ja
erityisen runsaasti erilaisia kaktuksia. Takaisin kävelemme samaa tietä kuin
tulimme ja aikaa meiltä meni tunti, joten tosiasiallisesti matkaa kertyi 5-6
kilometriä. Loppumatkalla tie kulki mereen päättyvän jyrkänteen reunaa ja me
molemmat kävelimme niin kaukana kuin mahdollista jyrkänteestä, ongelmia syntyi
kun täytyi väistää vastaan tulevia kävelijöitä. Korkeuspäämme ei ollut yhtä hyvä
kuin paikallisilla kalastajilla, jotka kapusivat alas jyrkänteen reunaa
päästäkseen parhaille kalastuspaikoille. Vaikutti hullun hommalta!
Lounaalle menimme vasta kolmen aikaan kun olimme ensin käväisseet rannalla
katsomassa aurinkoa silmästä silmään. Lämpötila pysytteli edelleen 25 asteen
tienoilla.
Kävimme myös ostamassa Ullalle vihreän värisen sorsan, jota hän oli katsellut
useissa kaupoissa useaan kertaan. Ja vauhtiin päästyään Ulla osti myös
käsilaukun, koska hänen tavoitteenaan on päästä Guinnesin ennätysten kirjaan
rouva Marcosin rinnalle turhien ylellisyystavaroiden luokassa. Iltaruuaksi
kävimme syömässä paellat tasokkaassa ravintolassa. Paellaan laitetaan riisin
joukkoon kaikki ravintolan ylijäämätavara. Tällä kertaa keittiöön oli hamstrattu
liikaa eri kokoisia katka- ym. rapuja. Omiin periaatteisiini kuuluu syödä ateria
veitsellä ja haarukalla, ainakin jos se tarjoillaan ilman sataa grammaa vodkaa.
Ulla on sen verran kulinaristi, että söi ravut käsin. Totesimme molemmat, että
emme enää pilaa lomamme viimeistä ateriaa syömällä silloin paellaa. Kävimme
yömyssyllä hotellin baarissa ja menimme pakkaamaan tavaroitamme kymmeneltä. Se
suoritettiin hämäläisesti hiljaisuuden vallitessa, olin valinnut baarissa
vajavaisesta sanavarastostani väärät sanat ja asetellut ne taitamattomasti
peräkkäin!
30.12.2001:
Herätys klo 7.00. aamupalalla oli kerrankin väljää kun olimme siellä ennen
kahdeksaa. Tamperelaiset toivottivat meille iloista kotimatkaa. Ja
huonenaapurimme ikäneito, joka oli matkalla äitinsä kanssa, varmisti milloin
meidän pitää lähteä hotellista. Ulla kävi vielä rannalta hakemassa pakolliset
kivet, näkinkuoria ei tältä reissulta tullut mukaan laisinkaan. Bussin piti
lähteä hotellilta 10.10, mutta aitoon espanjalaiseen tapaan se tuli 10 minuuttia
etuajassa. Kentällä meillä olikin sitten runsaasti aikaa koska lento oli yli
puoli tuntia myöhässä. Saimme siten kulutettua kaikki ylimääräiset pesetat
ruokaan, juomiin ja tuliaisiin. Perillä Helsingissä oli 20 astetta pakkasta,
sinne saavuimme klo 22.30. Täysikuu ja kirkas ilma valaisi matkaamme Naantaliin,
perillä olimme yhden aikaan yöllä.