Budapest-maraton 28.9-4.10.2005
28.9.2005:
Lähdimme Naantalista liikenteeseen klo 18.30 sen jälkeen kun Anna ja Juha olivat tulleet hakemaan Jadea. T:t olivat silloin jo lähellä Karkkilaa ja Teijolla oli mukanaan jopa Pirjon passikin! Kahden tunnin ajomatkan jälkeen pysäköimme Airport-hotellin pihaan ja yhytimme T:t hotellin ravintolasta. Söimme kevyen iltapalan (paitsi minä, iso lautasellinen pastaa) ja suunnittelimme tulevia juoksumatkoja maailman turuille. Varmaa kohdepäätöstä ei vielä tehty. Keskustelimme myös hääpäivistä ja niiden unohtamisesta. Sanoin, etten voi enää hääpäivää unohtaa, olen laittanut kännykkään hälytyksen. Pirjo kehotti laittamaan hälytysääneksi häävalssimme. Sanoin, ettei meille ole paljon häävalsseja soiteltu mutta lupasin harkita sävelmää Sukkula Venukseen.
29.9.2005:
Herätys oli ennen kuutta. Tosin 30 asteen sisälämpötila herätteli meitä jo aikaisemmin. Vatsan toiminta oli notkeaa mutta siitä huolimatta kävi niin ikävästi, että ennen koneen lähtöä ei ollut aikaa ottaa obligatorisia oluita! Ulla oli asiasta ihmeissään ja hieman katkerakin. Finnairin Airbus lähti matkaan myöhässä ja tuli perille ajoissa. Kentällä meitä odotti bussikuljetus hotelliin, olimme varanneet oikein Aurinkomatkan! Corvin-hotellissa olimme ennen yhtätoista, joten jouduimme odottamaan huoneeseen pääsyä. Saatuamme huoneet kiiruhdimme hotelli Astoriaan informaatiotilaisuuteen. Opas jakoi tunnin verran tiivistä tietoa Budan ja Pestin nähtävyyksistä. Sieltä menimme lounaalle Kansallismuseon vieressä olevaan Museo-ravintolaan. Kuusi metriä korkeissa tiloissa lauma tarjoilijoita hoiti meille maittavan aterian. Ullalle tietysti lammasta. Sieltä kävelimme Tonavan rannalle ja pistäydyimme Kauppahalliin, joka oli valtava. Sieltä lähdimme joen vartta kohden hotelliamme etsien yhtä Budapestin kuuluisista kahviloista. Jouduimme tyytymään paikkaan, joka ei ollut kuuluisa leivonnaisistaan, ainakaan vielä. Ne nimittäin puuttuivat tyystin. Palasimme hotelliin ja lepäsimme pari tuntia kirjaa lukien. Iltapalalla kävimme korttelin toisella puolen paikallisessa ravintolassa. Tällä kertaa Ulla söi tournedo’ta kun listalta ei löytynyt lammasta. Jälkiruuaksi tilasimme paikallista Unicum-taikajuomaa, joka skandinaavisten mieltymysten mukaan sopisi parhaiten rotanmyrkyksi. Sulkeuduimme hotellihuoneisiin kahdeksan jälkeen kukin uppoutumaan omiin paheisiinsa.
30.9.2005:
Olin laittanut kellon soimaan ennen seitsemää. Kello soi ja onnittelin päivänsankaria. Hän totesi, että mitä helvettiä, kello on vasta vajaat kuusi. Minä sanoin, että eikun seitsemän. Ulla: ”kuusi (6)”. Minä hetken kuluttua: ”no, niin on, mutta Suomessa se on jo kohta seitsemän.” Saimme siis nukkua melkein tunnin lisää. Aamupalan jälkeen lähdimme kohden Astoriaa ja sieltä edelleen Aurinkomatkojen järjestämälle bussiretkelle. Kiersimme Pestin puolella ympäri kaupunkia, oppaana oli unkarilainen neitonen joka puhui täydellistä suomea ja jolla oli vielä erinomainen huumorintaju. Pysähdyimme Sankarien aukiolla ja tutustuimme muinaisten kuninkaiden tekemisiin. Yksi kuninkaista oli aikansa ehdoton älymystön edustaja; hän oli ainoa sen ajan kuninkaista, joka osasi sekä lukea että kirjoittaa. Sieltä jatkoimme rantaan ja nousimme Kuninkaanlinnan kukkulalle. Kävimme Matiaksen kirkossa ja katselemassa maisemia Kalastajalinnakkeelta. Kävimme myös ruokalassa tilaten kaffetta, kakkua ja kaljaa. Ne tulivat pöytään kun oli aika kokoontua poislähtöön. Ainoastaan hyvin treenattu kykymme suoriutua nopeasti annetusta tehtävästä pelasti meidät bussin kyytiin. Kävimme vielä Gellert-vuorella tarkistamassa Vapauden patsaan ja palasimme takaisin Astoriaan. Söimme lounaan kävelykadulla (Vaci Utca) pistäytymisbaarissa. Ullan mielestä ruoka oli tyypillistä unkarilaista, muut olivat hieman eri mieltä. Sieltä vaelsimme shopping centeriin ja Ulla poltti täydellisesti päreensä kun normaaliin tapaani jäin odottamaan putiikkien ulkopuolelle Ullan vaeltaessa kaupasta toiseen. Syvän hiljaisuuden vallitessa jätimme T:t, kävelimme rantaan, nousimme raitiovaunuun ja ajelimme kohti hotellia. Ensimmäiset sanat vaihdoimme vasta kun lipuntarkastaja oli tutkinut Ullan rehellisyyden Parlamenttitalon edustalla. Unkarin suurin rakennus on juuri tämä Parlamenttitalo, rakennettu 1800-luvun lopulla. Toiseksi suurin rakennus on mielisairaala. Hoitajat kuulemma vaihtavat rakennusten asukkeja aika ajoin eikä kukaan ole vielä huomannut mitään eroa parlamentin toiminnassa! Sama onnistunee myös sukulaiskansan keskuudessa? Kävimme ratikasta päästyämme oluella ja yritimme viritellä keskusteluyhteyttä. Vaikeaa se oli mutta onnistui kun minä lopulta myönsin virheeni, en kyllä vieläkään oikein ymmärrä mitä tein väärin. Mutta naisen ymmärtäminen vaatii paljon enemmän älyä ja nöyryyttä kuin minulle on isossa jaossa suotu. Ennen ruokailua nautimme aperitiivit meidän huoneessamme ja lähdimme opaskirjan suosittelemaan Kaltenburg-ravintolaan. Ravintolan olut ja viini oli kohtuullista mutta ruoka eri ollut kehuttavaa. Ainoa mikä maistui kaikille oli Ullan jälkiruoka. Syntymäpäiväkarkelot päättyivät ennen kymmentä.
1.10.2005:
Lauantaiaamu oli poutainen mutta aika kylmä eilisillan sateen jäljiltä. Hermot olivat sen verran pinnassa, että molemmissa huoneissa herättiin ennen seitsemää ilman kellojen soittoa. Tosin Teijolla oli kello ollut soimassa jo ennen kuutta. Aamupalan jälkeen lähdimme ratikalla Ketjusillalle ja edelleen museomaanalaisella (Manner-Euroopan vanhin maanalainen) kohti Sankarien aukiota. Sieltä siirryimme Eläintarhaan, joka oli pieni ja idyllinen. Pari tuntia vierähti siellä rattoisasti ja kun kello löi kaksitoista rouvat saivat päivän ensimmäisen kylmän oluensa. Sitten lähdimme Petöfi Halliin, jossa tapahtui numeroiden ja muun rekvisiitan jako maratonia varten. Ulla yritti löytää sieltä myös mainostetun kirpputorin. Kun sitä ei löytynyt ja me muut olimme vastahakoisia auttamaan, rouva poltti taas päreensä ja pilasi oman päivänsä. Otimme maanalaisen ja ajoimme Oopperan pysäkille. Kävimme sisällä rakennuksessa ja jatkomme matkaa kohti keskustaa. Lounastimme kävelykadulla yhdessä kellariravintolassa. Matka jatkui, ilma oli kylmä. Palelimme kaikki, paitsi Ulla. Poikkesimme sisälle yhteen ravintolaan, jossa mustalaisen näköiset kyyppärit rosvosivat meiltä oluttuopilta neljä euroa eivätkä antaneet tästä edes kunnon kuittia. Tästä oli Pirjo erityisen pahoillaan, kaikkihan tietävät, että partureilta aina saa kunnon paragonin maksusta! Jatkoimme makaa rauhallisesti kohti hotellia, poikkesimme välillä kauppoihin mutta kukaan ei ostanut mitään. Tunnin levon ja valmistautumissession (jonka aikana Teijo kävi juoksemassa viiden kilometrin lenkin) jälkeen menimme parin korttelin päähän syömään. Pieni mutta valoisa ravinteli tarjosi maittavat ja runsaat salaatit (Ulla söi tietysti lihaa). Takaisin hotellin tulimme yhdeksän maissa ja aloimme valmistautua huomista Suurta Tapahtumaa varten.
2.10.2005:
Aamulla kello soi kuudelta. Tein aamuvoimistelun, kävin suihkussa, puin juoksuvaatteet päälle ja kävin ensimmäisen kerran kakkalla. Kävimme Teijon kanssa aamupalalla heti seitsemältä ja herätimme vaimot palattuamme. Tosin Pirjo oli jo käynyt herättämässä Ullan. Pienoinen ongelma oli se, että olin (Ullan unisella luvalla) lukinnut oven ulkopuolelta ja täällä ei lukittua ovea saa sisäpuolelta auki ilman avainta. Ullan mielestä huoneessa haisi jo palaneelle ja kaikki huonekalut olivat ilmiliekeissä. Avasin oven ja sammutin mentaalisen tulipalon. Menimme maanalaisella maratonin lähtöpaikalle sen jälkeen kun olin käynyt säällisen monta kertaa tyhjentämässä suoleni. Tänään oli meille luvattu auringonpaistetta ja 20 astetta lämmintä. Luojan kiitos saimme juosta kymmenen asteen lämmössä ja vettäkin satoi juuri sopivasti. Vaimot olivat kiitettävästi kannustamassa reitin varrella, eivät kuulemma ehtineet kuin kerran oluelle. Teijokaan ei ehtinyt paljoa juoksun aikana, käytti aikaa vain 3.49.00! Minä ehdin seurustelemaan reitin varrella useamman suomalaisen, kuvankauniin senjoritan kanssa. Valitettavasti kolme neljästä eivät ymmärtäneet herrasmiehen puheitten perimmäisestä tarkoituksesta vaan siinä vaiheessa kun maraton todella alkaa (siis 35 km jälkeen) nämä neitoset ohittivat minut yksi toisensa jälkeen. Viimeiset kilometrit olivat todella tuskaisia mutta perimmäinen tavoite, hengissä maaliin, tuli taas kerran (neljännen!) hoidettua. Maaliin tultuani nautin antaumuksella järjestäjien ojentaman puolen litran oluttölkin! Hieno tapa, tänne täytyy tulla uudestaan! Saatuani luovutettua ajanmittaukseen käytetyn chipin, onnistuin jopa löytämään itseni ulos maalialuetta ympäröivän rautaesiripun sisältä. Siellä Ulla odotti kameran kanssa. Tänään hän oli saanut minusta lukemattomia kuvia reitinkin varrelta. Oppi alkaa mennä perille, Teijolla on vielä pari oppituntia annettavana Pirjolle, koska kuvia oli vain pari, tosin patteritkin olivat loppuneet kesken kisan. Kun tulimme hotelliin, lähetin Ullan ostamaan lähikaupasta pari olutta ja pullon vermuttia, jotta voitaisiin tarjota myös naapureille. Mutta hekin olivat käyneet kaupassa ja menimmekin heille aperitiiveille ja esittelemään juoksun aiheuttamia hiertymiä. Maratonin aiheuttama euforia aiheutti sen, että myös raavaat miehet alkoivat kikattaa tyhjän takia. Sitten laittauduimme ilta-aterialle eilen bongaamaamme ravintola Fataliin. Pirjon astellessa joukkojensa edellä kävelimme kohti keskustaa mutta emme löytäneet tätä fatalia. Raday-kadun päässä sain hepulin ja ilmoitin, että enää ei askeltakaan poispäin hotellista. Palailimme takaisin, Pirjo ja Teijo korttelin mitan meidän edellämme. Kilometrin käveltyämme pysähdyimme neuvoa-antaville ja yritimme loihtia ruokailusuunnitelmaa. Tarjoilijamme kehotti meitä palaamaan parisataa metriä taaksepäin hyvätasoiseen ravintolaan. Tähdet olivat taivaalla oikeassa järjestyksessä: ruoka oli syötävää, suorastaan hyvää! Ehkä osuus oli myös sillä, että ruokailu oli ensimmäinen aamupalan jälkeen, maraton oli juostu ja kello oli lähes yhdeksän. Siihen aikaan tähän mennessä olimme jo menneet nukkumaan!!
3.10.2005:
Joku onneton juoppo hakkasi oveaan meidän kerroksessamme kello kahdelta yöllä. Uni oli muutenkin huono kun koko ruumista särki ja kolotti. Ulla sen sijaan nukkui hyvin aina yhdeksään saakka, jolloin patistelin häntä aamupalalle. Sitten lähdimme keskustaan maanalaisella ja kävimme Pyhän Istvanin (suomeksi Pyhän Tapanin!) kirkossa. Kyseinen Istvan oli kanonisoitu pyhäksi katolisessa kirkossa. Hänestä on jäänyt muistoksi meille syntisille ranteesta katkaistu, lähes tuhat vuotta vanha balsamoitu käsi. Tätä esitellään turisteille maksua vastaan kirkon pienessä kappelissa. Ja sen lisäksi kättä ulkoilutetaan kerran vuodessa jonkin kirkollisen tapahtuman yhteydessä. Kirkkoaukiolla pysähdyimme kahvilla Cafe Montmartrella ja jatkoimme matkaa joen yli Ketjusiltaa pitkin Clarkin aukiolle. Sieltä nousimme kukkulalle 135 vuotta vanhalla Budvar Siklolla. Vaijeri kesti vielä tämänkin nousun ja pääsimme seuraamaan kun Bosnia-Herzegovinan presidentti tuotiin poliisiautosaattueessa Kuninkaanlinnaan. Kukkula ei ollut kolmessa päivässä oleellisesti muuttunut. Yritimme lounastaa ikivanhaan keltaiseen rakennukseen laitetussa cafessa mutta olimme muuttuneet näkymättömiksi ja puolen tunnin odottelun jälkeen siirryimme syömään naapuriravintolaan. Unkarilaiset ruuat ovat miedosti maustettuja, gulassikeitto oli normaalia lihasoppaa, Ullan kaalikääryleet olivat hieman voimakkaammin maustettuja. Suolaa täällä käytetään enemmän kuin Suomessa. Kävelimme alas vuorelta (jonka korkeus on noin 80 m) ja otimme kakkosen ratikan hotelliin. Lepäsimme pari tuntia ennen kuin lähdimme uudelleen suurkaupungin sykkeeseen. Kävelimme Pirjon tuttujen suosittelemaan Fatal-ravintolaan, jonka sijainnin T:t olivat eilen selvittäneet. Varsinaisia kulinaristeja nämä tutut eivät olleet; ruuan taso ei häikäissyt mutta annokset olivat joko suuria tai valtavia ja ilmeisesti siitä ravintola oli saanut maineensa. Runsaat sata (200-300?) paikkaa olivat täynnä koko ajan ja vaihtuvuus oli hyvä. Siis ainakaan omistajille paikka ei ollut fatal error! Paluumatkalla poikkesimme Raday-kadulle nauttimaan MaiTait. Ilma oli lämmin vielä iltakymmeneltä.
4.10.2005:
Heräsimme ennen seitsemää ja onnittelimme naapureita aamupalalla 30-vuotisen sodan päättymisestä. Ja lohdutimme heitä kokemuksen tuomalla tiedolla, että ei se ainakaan paremmaksi muutu liittovuosien karttuessa. Lähdimme liikenteeseen kahdeksan jälkeen ja yhdeksältä Astorian edestä astuimme pikkubussiin, joka kuljetti meitä kohti Tonavan mutkaa. Liikenne oli kaoottista, mutta pääsimme ulos kaupungista ja ajoimme ohi Obudan kaupungin(osan), jossa näimme lukuisia Rooman valtakunnan aikaisia raunioita 100-300 luvuilta, jolloin täällä oli laaja roomalaisten sotilaskaupunki. Jäljellä oli rauniot mm. isommasta areenasta kuin Colosseum, roomalaisesta kylpylästä ja siviilien kaupunginosasta. Matka jatkui kohti Szentendren kaupunkia, jossa unkarilaiset taiteilijat ovat viettäneet boheemielämää. Vierailimme tunnetun keramiikkataiteilijan Margit Kovacsin museossa ja sen jälkeen paikkakunnan lukuisissa pienissä myymälöissä. Matka jatkui kohti Tonavan mutkaa ja Visegradin kaupunkia. Siellä oli kaivettu esiin vanhan kuninkaanlinnan rauniot maansortuman alta. Ne oli unohdettu vaikka vanha perimätieto kertoikin, että paikalla on ollut aikanaan iso linna. Nyt ne osittain jo entisöitykin ja työ jatkuu. Tämän jälkeen siirryimme renessanssiravintolaan, jossa meille jaettiin kuninkaalliset kruunut ja söimme oivallisen keskiaikaisen, kolmen ruokalajin aterian höystettynä runsaalla viinillä. Koko seurueemme kohotti maljan T:ien 30-vuotisen taistelun kunniaksi. Budapestiin palasimme samaa tietä kuin tullessa ja olimme perillä neljän jälkeen. Kävelimme hotellille nauttien matkalla Unicum-nimistä paikallista ihmejuomaa, joka parantaa vatsan, päänsäryn ja lihaskivut. Se ei ole kuitenkaan tehnyt unkarilaisista täysin terveitä ja kuolemattomia. Kävimme huoneessa vaihtamassa hieman vaatteita ja rakentamassa ulkonäköämme ja kysyimme vastaanotosta mistä löytyisi hyvä, unkarilainen ravintola ja kaipaamaamme viulumusiikkia. Hän varasi meille pöydän Rezkakas-ravintolasta läheltä Elizabethin siltaa. Ravintola oli ehdottoman tyylikäs, ruoka ja palvelu mukaan lukien, tarjoilijan englanti täydellistä (puhui tosin niin nopeaan, että siitä oli vaikea ottaa selvää) ja kolmimiehinen orkesteri soitti, muutakin kuin mustalaismusiikkia. Ainoa tahra illassa oli amerikkalainen nainen, joka luuli osaavansa laulaa ja lauloikin puolisen tuntia omaksi (ei muiden) ilokseen. Pirjo hankki orkesterin CD:n omistuskirjoituksella varustettuna. Paluumatkan kävelimme Vaci Utcaa ja Radayta pitkin. Viimeksi mainitulla poikkesimme iltaoluelle ja ostimme sitä puoli metriä. Se tarjoiltiin korkeassa astiassa, jossa oli hana pohjassa. Sitä sai itse valutella lasiinsa. Erittäin hyvä systeemi tässä suomalaisen palvelutason omaavassa maassa! Juomaa jäi nauttimattakin vaaksan verran. Hotelliin palasimme kun hääpäivästä oli siirrytty arjen puolelle.
5.10.2005:
Työt huoneemme edessä kadulla alkoivat kello seitsemältä. Iso kone täryttimellä alkoi hajottaa kadun asfalttia. Herätyskelloa ei tarvittu. Liekö meteli ärsyttänyt Teijon otsaa, ainakin hän tuli hakemaan parantavaa särkylääkettä Ullan pohjattomasta arsenaalista. Viimeinen aamupala oli kuiva: tuoremehu ja kahvi loppuivat kesken eikä uutta tullut säällisen odottelun aikana. Teijo ja Pirjo ilmestyivät aamupalalle ensimmäistä kertaa reissun aikana meidän jälkeemme. Kävimme ostamassa lähikaupasta hieman tuliaisia ja pakkasimme laukkumme. Jätimme ne respaan ja lähdimme kaupungille. Löysimme laivan, joka teki tunnin risteilyjä Tonavalla. Se lähti Elizabethin sillan alta ja kiersi Margit-saaren palatakseen taas takaisin. Ilma oli 20-asteista, jopa minä pärjäsin kannella T-paidassa. Kävimme lounaalla eilisen iltaravintolan naapurissa. Ulla ei saanut tilaamaansa lammasta mutta kehui pihviään matkan parhaaksi. Minä söin Pirjon kanssa kanaa ja Teijo chili con carneta. Se olikin sitten ensimmäinen tulinen ruoka matkalla! Kahvit joimme Cafe Annassa Vaci Utcan päässä. Vetelehdimme kohti hotelliamme ja yritimme kuluttaa aikaamme ennen kuin Aurinkomatkat tulivat hakemaan meitä hotellistamme viiden jälkeen. Finnairin kone liikahti paikaltaan pari minuuttia ennen aikataulua. Lentosää oli mitä parhain ja Vantaan lentokentällä tunsi saapuneensa kotiin brezneviläiseen Neuvostoliittoon: ensimmäisen kerran viikkoon yleisessä vessa haisi kusi! Kotona olimme vähän ennen yhtä seuraavan vuorokauden puolella.