11. startti, 12.2.11, Oulu:

Vihjeet:
Oulun ravien nettisivut:
A: 5,10,3 B: 2,1,4,9,11,6,12,7 C: 8
Päivän ensimmäisen troikkalähdön 2500 euron ykköspalkinto on kerännyt kasaan todella tasokkaan porukan. Lähdön hevosilla on tauluissaan yhteensä 42 totosijaa, joista 24 voittoja! Ykkössuosikki on neljän voiton putkessa kiitävä 5 Starbec's Winner, joka vastaili viimeksi Teivossa uhkaajilleen vain tarpeen mukaan. Varaa näytti jäävän runsaasti. Keulapaikalle pääseminen voi olla tällä kertaa poissuljettua, sillä starttinopea 2 Briso Fernando tuskin luopuu johtopaikastaan viime kerran keulavoiton jälkeen. Allround-tyyppinen suosikki pystyy voittoon muualtakin, vaikka kuolemanpaikalta.
A-ryhmään otetaan silti muitakin. 10 Zoogina runttasi Teivossa johtavan rinnalta vahvasti perille, muttei voinut mitään paremman juoksun saaneelle. Nyt tiedossa on selkäreissu, ja pidemmänkin kirin klaaraava menijä nousee normaalina kärkitaistoon. Tauolta palaava 3 Valiant Kemp olisi voinut löytää helpommankin alun kaudelleen. Kouvolan ikäluokkalähdöissä vakuuttanut ori voi olla heti tauoltakin kärkikuvioissa. Valmentaja odottaa hevosesta ainakin jatkossa kovasti.
Tauolta Oulussa parrasvaloihin palannut Briso Fernando on kärsinyt uransa varrella vaivoista, mutta aina kun ruunalta on nähty täysipainoinen suoritus, tuloksena on ollut voitto. Kyydit riittävät tässäkin lähdössä, eikä keulavoiton uusiutuminen tulisi yllätyksenä. Suoritusvarmasta hevosesta ei kuitenkaan ole kyse, ja alleajon seuraaminen on pelien kannalta tärkeä asia. Neljä kertaa peräkkäin voittanut 1 Blue Jewel on hieman hankalissa asemissa, sillä ruunan lähtönopeus ei riitä keulapaikan puolustamiseen, eikä juoksuasemista välttämättä tule ruusuisia. Kunto on joka tapauksessa rautaa, eikä Blue Jeweliä voi jättää kokonaan pois troikkaviritelmistä.
Tätä lähtöä helpommissa porukoissa voimillaan pätenyt 4 Waltter H on edelleen mahdollinen menestyjä, mutta alussa aina takajoukkoihin jäävä menijä joutuu kaivamaan kaikki voimavarannot käyttöönsä, mikäli mielii jatkaa totosijojen merkeissä. Tasaisen tasokkaassa lähdössä liikenneruuhkia tuppaa ilmaantumaan kirikierroksella. Kuopiossa keulasta voittoon pitänyt 11 Mickey Dean on mainiossa kunnossa, mutta vastus on nyt pari kaliiberia kovempi ja lähtöpaikka paljon huonompi. Troikkaan yltäminenkin on työn ja tuskan takana.

Juoksun kulku:
Vallu lähti liikkeelle paljon notkeammin kuin viime vuonna. Briso Fernando otti keulat, mutta Vallu ei jäänyt lainkaan alkumetreillä ja pääsi kuolemanpaikalle. Starbeck's Winner tuli takasuoralla tuulispäänä johtajan kimppuun ja tämä parivaljakko oli jo parisenkymmentä metriä karussa. BF ei antanut keuloja pois ja Vallun juoksupaikaksi siis muodostui toinen ulkoa.
Viimeisellä takasuoralla takaa aloitettiin hyökkäykset ja Mauri käänsi oriin kolmannelle. SW:n voimat hyytyivät viimeiseen kurviin tultaessa ja Vallu tuli voimissaan johtavan hevosen kupeelle.
Siinä vaiheessa alkoi näyttää voitto jo melko varmalta kauralta, kunnes Vallu hyppäsi laukalle - mielestäni täsmälleen samassa paikassa kuin viime kesänä. Silloinkin paloi voitto laukkaan.
Maurin mukaan oriilla oli kaikki tallella, laukka tuli varsamaisuutta, ei väsymyksen takia.
Vallu on kehittynyt tauon aikana ilmeisesti kaikilla osa-alueilla, joten jatkoon voidaan suhtautua positiivisesti. Hevonen ei häpeä mitään seuraa nelivuotiskaudellaan. Siis, jos ori jättää nämä varsamaisuudesta johtuvat hyppynsä. Jos ei jätä, niin sitten kyseessä ei olekaan luokkahevonen!

Tulokset:

Hevonen / Ohjastaja Aika     Kerroin Palkinto
1. 2 Briso Fernando / Janne Soronen 18,0    26 2 500 €
2. 1 Blue Jewel / Harri Konttinen 18,0  73 1 250 €
3. 11 Mickey Dean / Jani Ruotsalainen 18,1    251 750 €
4. 8 Antonio My Mate / Jukka-Pekka Niskanen 18,2    1149 500 €
5. 10 Zoogina / Hannu Hietanen 18,3    149 250 €
6. 6 Ida's Oliver / Antti Teivainen 18,3    206 250 €
7. 12 Callas Alexis / Keijo Hakala 18,9    670  
8. 5 Starbec's Winner* / Veli-Erkki Paavola 19,1    34  
9. 7 Golda Jackal / Jarmo Saarela 19,4    292  
  3 Valiant Kemp / Mauri Jaara   hpl   86  
  9 Yebo Shine / Tapio Perttunen   hll   259  
  4 Waltter H / Mikael Östman Poissa       
14,0/Briso Fernando 19,0 19,0 16,0

Lähdön toto-tiedot

Peli Kertoimet Vaihdot
Voittaja 2,60 1 894,00 €
Sija 1,40-1,65-4,38 1 564,00 €
Kaksari 7,41 16 247,00 €
Troikka 118,73 56 772,50 €
Lähtövaihto   19 705,00 €