3. startti, 6.7.10, Kajaani:

Juoksun kulku:

Lähtö uusittiin kerran ja monien valjasrikkojen ja muiden hässäköiden jälkeen se päästin vihdoin ajamaan parikymmentä minuuttia esittelyn jälkeen.
Kuulin selostuksen nettiradiosta, joten tietoni ovat hiukan vajavaiset.
Lähdössä ykkönen otti piikin ja seiska kiihdytti sen rinnalle. Vallu pääsi toiseen pariin ulos. Seiska kuitenkin levisi laukalle ja ilmeisesti Mauri joutui ottamaan Vallua hiukan kiinni menettäen siinä muutamia metrejä ja vauhtia.
Takasuoralla Mauri haki johtopaikkaa kärkihevoselta, mutta sitä ei suosiolla annettu. Jälleen siis paikaksi muodostui kuolemanpaikka. Sitä se olikin jälleen johtohevoselle viimeisessä kurvissa.
Vallu pääsi johtoon, mutta selästä nousi numero ysi rinnalle ja pari metriä ohikin. Loppusuoralla oriimme näytti kovan luontonsa ja juoksijan päänsä ja nousi sisältä uudelleen johtoon.
Vielä tuli uusi uhka ulkoa. Lähdön kakkossuosikki tuli kovaa, mutta Vallu piti senkin takanaan niukasti mutta varmasti.
Raaka esitys kolmevuotiaalta oriiltamme. Luokkahevosen ainesta, sanoisin. Niin sanoo myös porukkamme vetäjä ja hevosen valmentaja.
Nyt ori päässee pikku tauolle ja seuraavan kerran ajettaneen hiukan isommista rahoista kuin tänään. Ykköspalkinto kun oli vain viisisataa euroa.
Olen itse juossut yli kaksikymmentä kertaa Kainuun Rastiviikolla ja käynyt muutaman kerran Kajaanin raveissa. Tänä vuonna en Kainuuseen lähtenyt. Jos olisin tiennyt, että Vallu siellä juoksee, niin mikään ei olisi minua estänyt osallistumasta tänä vuonna kisaan.

Tulokset:

1. lähtö, Lämminveriset tasoitusajo 2100 m KAINUUN VAELLUSTALLI OY LOIMILÄHTÖ p. 250 e + 20 m/ 600 e. enintään 2650 e P. 500 e.

Hevonen / Ohjastaja Aika     Kerroin Palkinto
1. 2 Valiant Kemp / Mauri Jaara 17,6    13 500 €
2. 6 Ultimo Brodde / Kari Alapekkala 17,7    129 250 €
3. 9 Hey My Huligan / Niko Jokela 18,2    223 150 €
4. 11 Multi Madonna / Juha Riekkinen 17,7    462 100 €
5. 12 Sade's Safir / Pekka Vehviläinen 18,5    924 50 €
6. 8 Qriccolina Brick / Feija Lindgren 19,8    1078 50 €
7. 1 Lii Narva / Tuomas Pakkanen 20,8    269 50 €
8. 5 Stormy Night / Ilkka Korhonen 20,9    808  
9. 10 Claude / Paavo Immonen 21,1  323  
10. 15 Red Xilla / Martta Smura 19,6    294  
  4 Park's Amore / Janne Soronen   hpl   86  
  7 Vivid Forecast / Miika Tenhunen   hpl   808  
  14 Steel Storm / Veikko Tolkkinen   hll   924  
  3 Precious Robert / Hannu Juntunen Poissa       
  13 Dynamite Southwind / Pasi K. Rytkönen Poissa       
19,5/Lii Narva 19,0 19,5/Valiant Kemp 14,5

Lähdön toto-tiedot

Peli Kertoimet Vaihdot
Voittaja 1,31 761,00 €
Sija 1,11-1,74-2,30 658,00 €
Kaksari 3,75 4 494,00 €
Lähtövaihto   5 913,00 €