20. maratonini: Helsinki City Marathon 15.8.2009

Ote päiväkirjasta:
Kello soi seitsemältä. Lähdimme yhdeksän maissa liikenteeseen ja veimme Jaden hoitoon Hirvensaloon. Ajoimme uutta moottoritietä Helsinkiin – siinä tuli muisteltua viimesyksyistä Tunnelimaratonia ja sen kääntöpaikkaa. Ja järjestelyjä, meitä suomalaisiahan kehutaan siitä, että osaamme järjestää urheilukilpailuja. Lohjalaiset eivät ilmeisesti ole suomalaisia, sillä Tunnelimaratonilla järjestäjät onnistuivat töpeksimään kaikki asiat, joissa vähänkin voi töppäillä.
Uuden moottoritien varrella ei ole kuin yksi kahvila ja onnistuimme ajamaan sen ohi. Siis poikkesimme Espoossa ABC-asemalla juomassa kupposen kahvia ja munkin.
Sieltä ajoimme Crown Plaza-hotellin parkkiin, siellä oli vielä pari paikkaa vapaana. Olin tilannut huoneen siten, että me saamme sen jo puolen päivän maissa. Pitkän etsimisen jälkeen löytyikin yksi vapaa huone, se ylimmässä kerroksessa parempien ihmisten seurassa. Hintaan sisältyi klubin tarjoilut ja erikoisaamiainen – meitä kyllä kehotettiin pitäytymään tavallisen kansan tarjoiluissa.
Huoneen satuamme käväisin hakemassa kilpailurekvisiitan. Tämän vuoden paidan väri oli kirkkaanvihreä, sellainen joka erottuu kilometrien päähän. Kilpailun kuluessa huomasin, että yllättävän monet juoksivat tämä paita päällään. Minä en kyllä laittaisi maratonille pesemätöntä paitaa, jossa on vielä kaiken lisäksi kaikki säilöntäkemikaalit paikoillaan.
Kilpailusää oli ihanteellinen katsojille, aurinko paistoi ja lämpötila oli kahdenkymmenen luokkaa. Ei se ollut paha juoksijoillekaan. Länsituuli oli aika reipas, mutta sekään ei haitannut reitillä pahemmin. Ja aina välillä se puhalsi myös takaapäin!
Imodium-kuurini oli tänä vuonna erittäin onnistunut. Vatsa ei reagoinut juoksun missään vaiheessa. Juoksua edeltävinä kolmena päivänä olin ottanut yhden pillerin aamuin illoin. Ja tänään niitä tuli popsittua neljä kappaletta. Kuuri on pettänyt ainoastaan Dublinissa, siellä se johtui irlantilaisten tarjoamasta urheilujuomasta, joka oli liian voimakasta.
Hotellimme oli puolen kilometrin päässä lähtöpaikasta ja lähdin ulkoilmaan vasta varttia vaille kolmen. Etsiydyin lähtökarsinaani eli neljän ja puolen tunnin jumputtajien joukkoon. Starttini tapahtui tasan neljä minuuttia kärjen jälkeen.
Tämä jälkijoukko kulki alkumatkan kuuden ja puolen minuutin vauhtia, juuri sopivaa meikäläistä ajatellen. Siinä vauhdissa sykkeeni on normaalisti 125 luokkaa, nyt pumppu hakkasi kuitenkin kymmenen lyöntiä nopeammin. Ajattelin ensin, että kyseessä on jonkin sorttinen kilpailujännityksen aiheuttama sykkeen nousu. Mutta missään vaiheessa syke ei laskenut normaaleihin lukemiin ja mielessä alkoi kiertää sellainen ajatus, että mahtaako kaikki olla nyt ihan kohdallaan. Juoksu kuitenkin sujui suhteellisen kevyesti.
En ottanut mukaani lainkaan omia juotavia, asemiahan Helsingissä on todella riittävästi. Housujen takataskuun oli tungettu neljä geeliä ja kaksi suolatablettia. Ranteessa oli hikinauha, kädessä sykemittari, rinnassa sykevyö ja paita. Siinä koko varustus tossujen lisäksi.
Kannustusjoukkoni – ensimmäinen vaimo ja nuorin sisareni – olivat ensimmäisen kerran reitillä hotellimme edessä kolmen kilometrin kohdalla. Molemmilla oli kaksipuoliset kyltit käsissään, toisella puolella ”Hyvä Tommi” ja toisella puolella ”Hyvä Ilkka” tekstit. Kun tulin kohdalle kehotin rouvia kääntämään oikean puolen esille!
Toisen kerran he olivat reitillä puolimaratonin kohdalla. Siellä olivat kyltitkin jo oikein päin ja myös kannustushuudot äänekkäitä. Siskoni väitti täällä kohtaa – lähinnä kai kannustusnaapureilleen, että meidän suvussa ei ole kuin yksi hullu – tarkoittaen aivan ilmeisesti minua ja maratonjuoksuani. Pitänee ilmoittaa hänelle näin kirjallisesti, että meitä maratonjuoksijoita suvussa on kyllä neljä. Minä, veljeni ja hänen kaksi poikaansa. Ja saattaa olla, että nuorempi poikani liittyy lähivuosina tähän joukkoon, jos vaan polvet kestävät. Sanotaan, että pojasta polvi paranee, mutta kyllä meillä on molemmilla pojilla huonommat juoksupolvet kuin minulla!
Tällä kohtaa huikkasin vaimolle, että kaivaa parit geelit esille, kun tulen seuraavan kerran heidän näköpiiriinsä. Niitä saatetaan tarvita. Olin ennen puolta väliä nauttinut ensimmäisen geelin ja yhden suolapillerin. Olo alkoi olla sellainen, että loppupuolella vauhti hidastuu oleellisesti. Heti puolen välin jälkeen vauhti tippuikin sinne seitsemän minuutin paikkeille kilometrillä. Aloin kävellä jyrkimmät ylämäet jo ennen puolta matkaa ja kun kaksi kolmasosaa oli takana, niin loivatkin ylämäet muuttuivat jyrkiksi!
29 kilometrin kohdalla näin kannustajani kolmannen kerran. Olin vielä siinä vaiheessa suurin piirtein ilmoittamassani ajassa liikenteessä. Sanoin heille, että maalissa tulen olemaan runsaasti tavoiteaikaani perässä. Ja jotten olisi pettänyt antamaani suullista lupausta, jouduin kävelemään pitkiä matkoja juoksun loppupuolella.
Yhtäkään juoma-asemaa en ohittanut juomatta. Useimmilla asemilla join kaksi mukillista juotavaa. Siitä huolimatta suu oli aivan kuiva jo muutama minuutti juoma-aseman jälkeen. Syke nousi tasaisesti kolmeen kymppiin asti, sen jälkeen en jaksanut tsempata itseäni kovempaan menoon. Ja toisaalta pikkuisen pelkäsin, että mikä miehellä on vikana, kun syke oli korkealla ja väsymys tuli ennen aikojaan.
Jossakin Lauttasaaren paikkeilla sain kiinni kävelevän miehen, jolla luki paitansa selässä Matti 50. Jäin kaverin kanssa juttelemaan ja kysyin, että juoksiko hän muutama vuosi sitten Tukholmassa tämä sama paita päällään juuri 50 vuotta täytettyään. Vastasi sen tapahtuneen neljä vuotta sitten ja ihmetteli muistiani. Totesin, että olimme silloinkin jutelleet ja että silloin vauhtimme oli ollut pikkuisen kovempaa. Mies myönsi asian ja jäi edelleen kävelemään kun lähdin hitaasti hölkkäämään.
Viiden tunnin jänikset saivat minut kiinni Lehtisaaren maisemissa seitsemän kilometriä ennen maalia. Jänikset juoksevat bruttoaikaa enkä viitsinyt lähteä heidän kelkkaansa. Siinä vaiheessa oli kaikki aikatavoitteet heitetty roskikseen lukuun ottamatta sitä tärkeintä aikatavoitetta: hengissä maaliin!
Maaliin vihdoin pääsinkin, sain mitalin kouraan. Join pari mukillista vettä ja vaimoni löysi minut kun tulin ulos maalikarsinasta. Kävelimme hotellille ja menin siellä suihkuun.
Suihkussa ollessani aloin täristä aivan hervottomasti. Palelin oikein kunnolla ja sormeni menivät vitivalkoisiksi. Tärisevin käsin kuivasin itseäni – hankaava liike tuli ihan itsestään, tosin normaalisti kuivattaessa harrastetaan hieman pidempää liikettä.
Puin päälleni vaatteita saman verran kuin tarvitaan talvella ulosmenoon, pitkät kalsarit puuttuivat arsenaalistani. Mutta fleecekäsineet kyllä löytyivät kassistani! Ilmeisesti energiavarastoni olivat totaalisesti tyhjentyneet juoksun aikana.
Saatuani vaatteet päälleni nautin baarikaapista yhden kylmän oluen. Jälleen kerran oluen kaikkivoipa, parantava voima tuli esille. Tärinä hävisi ja voimani palautuivat!
Siitä huolimatta esitin ensimmäiselle vaimolleni sellaisen kerettiläisen ajatuksen, että ei minusta koskaan maratonjuoksijaa tule. Ajattelin ääneen, että viisainta olisi siirtyä juoksemaan puolikkaita. Tämmöisiä ajatuksia on päässäni ollut monesti juoksun viimeisten kilometrien aikana. Mutta ei koskaan ennen puoli tuntia juoksun jälkeen.
Olenko tulossa vanhaksi?
Vai olenko jo vanhus??
Sitten siirryimme alakertaan, josta Hannu tuli meitä noutamaan. Menimme heille, jonne Leena oli Ullan jätettyään taikonut upean illallisen. Siellä olivat myös Emma ja Arto sekä heidän puolentoista viikon ikäinen poikansa. Poika nukkui lähes koko ateriamme ajan, vaikka ihan hiljaisia meistä ei ole kukaan. Ja yhdessä saamme aikaiseksi melkoisen älämölön!
Mutta kyllä nuori herra jossakin vaiheessa heräsi ja tuore isoäiti pääsi näyttämään kykynsä vauvan rauhoittamisessa. varsin taidokkaasti hän käsitteli lasta ja sai sen pysymään rauhallisena lähes koko ajan. Kerran pienokainen käytti hieman äänivarojaan ja pääsin ikuistamaan sen videolle.
Runsas ateria ja sen kanssa nautitut juomat aiheuttivat sen, että ennen puolta yötä olimme valmiita poistumaan hotelliimme.

Tulokset, M60

1 Winter Tage Sweden 2:54:39
2 Koso Heikki Kouvola 3:09:54
3 Termonen Pekka Kannonkosken kiho/e... 3:12:22
4 Bruckbauer Karl Lg mettenheim 3:18:09
5 Fossi Renzo Atl. signa 3:20:21
6 Hämäläinen Pentti Levi 3:24:52
7 Karppi Jorma Helsingin energia/e... 3:26:26
8 Aalto Pertti Keravan urheilijat 3:27:05
9 Moilanen Martti Keski-uudenmaan pol... 3:27:18
10 Rönkkö Veijo Mäntylahden veto 3:28:47
…………………………………
51 Volama Mauri Häjyt/seinäjoki 4:05:18
………………………………
64 Vainio Risto Maskun kataja 4:13:36
………………………………
100 Martin Jan-joel Gv- kondis 4:35:21
………………………………
126 Lempainen Kalle Nakkilan vire 4:57:11
127 Lindström Guy Sjundeå if 4:54:01
128 Vikman Kalevi Vru 5:00:14
129 Karilo Pekka Helsinki 4:58:54
130 Peltola Antti Häjyt 4:59:13
131 Basili Alberto Italy 4:58:18
132 Lainema Ilkka Fmr 5:00:55
133 Strandman Olavi Olapaletti oy 5:01:42
134 Sainio Seppo Porvoo 5:02:27
135 Leskinen Kauko Itella 5:02:14
……………………………… 
156 Särkijärvi Jouni j Espoon tapiot 5:22:43
……………………………… 
173 Lehtonen Veli-matti Vantaa 5:57:58

Polarin kertomus:

Km Aika Kierrosaika Keskisyke Matka min/km
1. 0:06:27 06:26,7 129 1000 6:26
2. 0:12:47 06:20,2 135 1000 6:20
3. 0:19:12 06:25,2 136 1000 6:25
4. 0:25:55 06:42,7 133 1000 6:42
5. 0:32:27 06:31,9 135 1000 6:31
6. 0:38:45 06:17,8 134 1000 6:17
7. 0:45:25 06:40,9 134 1000 6:40
8. 0:51:50 06:24,2 135 1000 6:24
9. 0:58:12 06:22,8 134 1000 6:22
10. 1:05:13 07:00,2 135 1000 7:00
11. 1:11:28 06:15,3 136 1000 6:15
12. 1:18:34 07:06,1 137 1000 7:06
13. 1:24:59 06:24,5 139 1000 6:24
14. 1:31:44 06:45,9 136 1000 6:45
15. 1:38:42 06:58,0 136 1000 6:58
16. 1:44:36 05:54,0 141 1000 5:54
17. 1:51:25 06:48,6 140 1000 6:48
18. 1:58:03 06:38,3 141 1000 6:38
19. 2:03:51 05:47,4 143 1000 5:47
20. 2:11:14 07:22,9 143 1000 7:22
21. 2:18:51 07:37,4 146 1000 7:37
22. 2:26:11 07:20,4 145 1000 7:20
23. 2:33:30 07:18,8 145 1000 7:18
24. 2:40:20 06:49,8 143 1000 6:49
25. 2:47:10 06:50,0 144 1000 6:50
26. 2:53:52 06:41,7 152 1000 6:41
27. 3:01:00 07:08,3 151 1000 7:08
28. 3:08:12 07:11,5 148 1000 7:11
29. 3:15:49 07:37,6 150 1000 7:37
30. 3:23:30 07:41,3 150 1000 7:41
31. 3:30:53 07:22,5 152 1000 7:22
32. 3:38:59 08:05,9 146 1000 8:05
33. 3:47:05 08:05,8 142 1000 8:05
34. 3:54:59 07:53,9 143 1000 7:53
35. 4:02:51 07:52,6 143 1000 7:52
36. 4:11:34 08:43,0 138 1000 8:43
37. 4:19:10 07:36,2 141 1000 7:36
38. 4:27:05 07:54,7 140 1000 7:54
39. 4:35:04 07:58,5 145 1000 7:58
40. 4:43:51 08:47,6 138 1000 8:47
41. 4:50:22 06:31,1 140 1000 6:31
42. 4:59:33 09:11,2 143 1000 9:11
43. 5:00:55 01:22,0 145 195 6:50





Takaisin ylös