Ote päiväkirjasta:
18.8.07:
Herätyskello soi seitsemältä, olin nukkunut kuin pieni lapsi. Tosin ne unet eivät ehkä kuitenkaan olleet lapsille sallittuja. Yhdeksältä starttasimme auton kohti pääkaupunkia. Poikkesimme Lahnajärvellä kahvilla ja olimme Scandian Mannerheimintien hotellissa yhdentoista jälkeen. Pirjo oli lähtenyt kaupungille ostoksille mutta Teijo oli paikalla. Huoneita emme vielä saaneet, joten lähdimme stadionille hakemaan lähtönumeroitamme. Siellä tapasimme yllättäen Tomminkin. Palailimme pikku hiljaa takaisin hotelliin ja kahdentoista jälkeen saimme jo huoneemmekin. Meillä oli hyvää aikaa pukeutua ja viritellä jalkamme huippukuntoon. Tarkoitan siis kaikkia rasvauksia ja teippauksia, en varsinaista fyysistä huippukuntoa, se olisi pitänyt hankkia jo etukäteen pitkillä, rauhallisilla lenkeillä. Vaimot hyvästelivät meidät lähdön luona tippa silmäkulmassa ja Teijo jäi kolmen tunnin juoksijoiden joukkoon, minä menin neljän ja puolen tunnin jänisten viereen lähtökarsinaan. Ilma oli miellyttävä, puolipilvinen ja lämpötila kahdenkymmenen asteen luokkaa. Ainoa miinus oli mereltä puhaltava kova tuuli, taisi olla 10–12 metriä sekunnissa. Ylitin lähtöviivan noin kolme minuuttia kärjen jälkeen ja aloin takoa suunnitelman mukaista kuuden ja puolen minuutin kilometrivauhtia, hiukan allekin. Ensimmäisen juoma-aseman ohitin Lidlin juomapullon kanssa ja järjestäjien juotaviin tukeuduin vasta seitsemän kilometrin kohdalla. Juoksu sujui kevyesti ja ongelmitta. Kuusisaaressa (kahdella u:lla) kävin edelleen suunnitelman mukaisesti pissalla tien vierustan koivikossa. Pitäähän näitten parempiosaisten immeisten puita kastella ja lannoittaa. Siinä vaiheessa 4.30-jänikset pyyhälsivät ohitseni ja pääsin sellaiseen ruuhkaan, jota ei ollut lähdön jälkeen ympärilläni ollutkaan. Tuuli ei yllättäen haitannut juoksua laisinkaan tässä vaiheessa. Geelejä en ottanut mukaani ollenkaan, kun epäilen, että ongelma vatsani toiminnan kanssa johtuvat nimenomaan geeleistä. Kun kolmasosa oli juostu, alkoivat ongelmat tulla esiin: aina juomisen jälkeen tuntui kuin neste tulisi takaisin. Mutta vatsassa ei tuntunut mitään hölskettä, joten imeytymisen kanssa ei ilmeisesti ollut ongelmia. Juoksuvauhtiin tällä ei ollut vaikutusta ja ohitin puolimaratonin kohdan hieman alle kahdessa tunnissa ja vartissa. Eli olin tarkalleen aikataulussani. Puolikkaan kohdalla rakas ensimmäinen vaimoni oli minua kannustamassa, ottamassa valokuvia ja mikä tärkeintä, hänen piti antaa minulle energiapatukka. Se oli kuitenkin unohtunut jonnekin repun pohjalle ja niin matkaa piti jatkaa ilman energiatäydennystä. Siinä vaiheessa vitutus oli aika suuri. Pari kilometriä myöhemmin järjestäjät olivat päättäneet laittaa sieniaseman siten, että katu sillä kohtaa lainehti vettä kuin Pohjanmaa kevättulvien aikana. Oikea tossuni kastui pahanpäiväisesti ja seurauksena oli maalissa melkoiset veriset rakot varpaissa. Etelärantaa lähestyessäni, alkoivat poltot vatsassa pahentua ja helpotukseni oli suuri kun näin kyltin 100 m WC ja juoma-asema. Sumein silmin juoksin juoma-asemalle ja kysyin hätääntyneenä (kirjaimellisesti), missä se vessa on? Tytöt näyttivät suuntaa takaisin päin ja kadun vastakkaiselle puolelle. Siinä kohtaa pidemmälle maratonopinnoissaan edennet tulevat vastaan samalla kadulla ja kun ryntäsin tien toiselle puolelle vastakkaiseen suuntaan etenevien joukkoon, vain yksi huusi perääni: sä varastat!!! Siinä suolistoa tyhjennellessä pikku piru aivoissani alkoi ehdotella, että eikö tuossa säästäsi kolmisen kilometriä, jos jättäisi Esplanadin lenkin kiertämättä. Onneksi luterilainen omatuntoni tuli mukaan peliin ja ilmoitti, että sellaista syntiä ei saa edes ajatella. Niinpä housujani nostellen lähdin kiltisti muiden perään, siinä oli tullut lisälenkkiä pari sataa metriä ja ajanhukkaa kolmisen minuuttia. Vauhti alkoi hidastua, ehkä lisäenergian puutteen johdosta, ehkä sen tiedon takia, että mahdollisuudet ennätykseen menivät tämän pysähdyksen aikana. Tietysti totuuskin on hyvä tässä mainita: kunto alkoi pettää. Polarin nopeusmittari alkoi näyttää vääjäämättömästi nopeutta joka lähestyi seitsemää minuuttia. Kolmenkympin kohdalla huoltojoukkoni oli kaivanut energiapatukankin esiin ja kyseli huolestuneena tarvitsenko niitä kaksi kappaletta. Kerroin pärjääväni mainiosti yhdellä. 32 kilometrin kohdalla Lauttasaaren urheilukentän kupeessa olevassa vessassa kävin uudelleen istunnolla ja sen jälkeen vatsani kanssa ja juomien suhteen ei ollut mitään ongelmia. Ongelmia oli ainoastaan juoksuvauhdin ylläpitämisen suhteen, nyt vauhti oli painunut yli seitsemän minuutin ja välillä piti siitä huolimatta kävellä. Ensin katosi haaveet 4.40:n alittamisesta ja sitten alkoi tulla mieleen, että mahtaako päästä edes alle 4:50:n. Viimevuotisen valitustulvan takia järjestäjät olivat hoitaneet Paciuksenkadun ylityksen siten, että myös me loppupään juoksijat emme joutuneet odottamaan liikenteen takia, siitä kiitos. Vääjäämättömästi maali lähestyi ja urani yhdestoista maraton tuli loppuun suoritetuksi ajassa 4.49:12. Aikaan ei voi olla tyytyväinen, olosuhteet kun olivat lähes ihanteelliset. Ei edes tuuli haitannut kuin paluumatkalla Lauttasaaren siltaa ylitettäessä. Ullalla ei ollut mitään lämmintä vaatetta mukana, joten matkalla stadionilta hotellille aloin kärsiä jonkinasteisesta hypotermian esivaiheesta. Siihen auttoi baarikaapin nelosolut, lämmin suihku, auringonpuoleisen huoneen korkea lämpötila ja lämmin vaatetus. Pirjo oli tilannut meille pöydän Romanov-nimisestä venäläisravintolasta. Ruoka oli hyvää, joskaan ei herkullista. Viiniksi tilasimme georgialaista punaviiniä, tivasimme tarjoilijaltamme luonnehdintaan sen laadusta. Tarjoilija vakuutti sen olevan hyvää ja eksoottista. Tyydyimme hänen sanaansa, varsinkin kun isä aurinkoinen, Josef Stalin, oli syntyjään georgialainen ja hänen sanotaan pitäneen punaisista nesteistä. Siinä punaviinin ja oluen ääressä turistessa tuli myös puheeksi seuraava maraton, joka on edessä Ullan syntymäpäivänä Budapestissä. Ja kun mietin ääneen näitä ongelmia vatsani toiminnan kanssa, Teijo ehdotti, että menettelisin kuten Suomen hiihtomaajoukkue. Se kuulemma vetää kuitusta aamuisin ja vatsa pelaa. Pitänee kokeilla.
Puolikkaan kohdalla, kaikki hyvin!
Polarin kertomaa matkasta: